oletko käyttänyt ventolinea imetysaikana? (ev)
Kommentit (13)
Joskus pari kertaa päivässä, joskus parin viikon välein. Mutta lääkkeen pitäisi olla turvallista, sillä se on hengitettävää.
Hengitettävää siis, ei nestemäistä.
Ja tarvittaessa kun henki on pihissy. Mutta noin yleisesti ottaen sen 3 kertaa päivässä, mutta joskus vähemmänkin.
Pakkohan seon ottaa jotta henki kulkee.
nyt tämä flunssa oli niin paha (melkein koko perhe kipeänä), että henki alkoi vinkumaan välillä muttei siis niinkään tuntunut ahtaalla.
Minulla ei siis mitään diagnosoitua astmaa tms, mutta lääkäriltä sain päivystyksessä käydessäni reseptin.
Sanoi, että tod.näk. virusflunssaa ja sekin voi vinguttaa henkiteitä. Mutta tietenkin, jos tämä ei auta tai jatkossakin tulee tällaisia vinkunoita, niin tietenkin silloin asiaa kannattaa tutkia infektioastman osalta.
Kuitenkin tämä nyt näyttäisi auttavan, kuten lääkäri sanoikin, että näissä tilanteissa moni saa avun tästä vaikkei astmaa siis olisikaan.
Mietin vain, että mitenkähän vaikuttaa pikkuiseen?
Myös pienelle (8kk) on kirjoitettu sama ventoline resepti kun olimme toukokuussa osastolla laryngiitin/bronkioliitin vuoksi. Sieltä ohjeeksi annettiin, että heti kun flunssa tulee, niin kannattaa alkaa antaa varuiksi, vaikkei sitä ehkä tarvitsisikaan.
No annoin parina eka päivänä, mutta katsoin sen aivan turhaksi kun vauvalla vuoti vain nenä (ja samaa mieltä oli lääkärikin).
Hmm, enkä edes tiedä uskaltaisiko sitä edes antaa jos itsekin käytän??? Lääkäriltä ei tullut asiasta kysyttyä. Mitään ei kuitenkaan maininnut, vaikka oli siis varsin tietoinen siitä, että voi olla, että molemmat käytetään yhtäaikaa.
Määrät on pieniä 1-2 suihkausta pari kertaa päivässä ja pienintä voimakkuutta eli 0,1mg molemmilla.
Onko tällaisiin tapauksiin annettu mitään yleisohjetta?
Ajattelin kyllä vielä ottaa asiasta paremmin selvää maanantaina omalääkäriltämme, mutta kuulisin mielelläni myös omakohtaisia kokemuksia, kun tämä on itselle niin uutta:)
Hengitettävää siis, ei nestemäistä. Ja tarvittaessa kun henki on pihissy. Mutta noin yleisesti ottaen sen 3 kertaa päivässä, mutta joskus vähemmänkin. Pakkohan seon ottaa jotta henki kulkee.
Jos on hengitettävää eli se sininen kiekko? Se vaikuttaa paikallisesti ja verenkiertoon menevä määrä on pieni.
Ja tosiaan, jos nyt mietitään "maalaisjärjellä" Niin jos sulla on vain tarvittaessa flunssan hoitoon niin määrähän on paljon pienempi kuin meillä astmaatikoilla jotka joudumme ottamaan moisia säännöllisestija silti saamme imettää vauvojamme. Mutta niinkuin itse sanoit, lääkäriltä saat parhaat neuvot, ja jos oikein pahasti häiritsee niin viikonloppuisinkin voi soittaa päivystykseen ja kysyä :)
Minulla ei siis mitään diagnosoitua astmaa tms, mutta lääkäriltä sain päivystyksessä käydessäni reseptin..
kun sitä itse pyysin, sillä olin mennyt "nuuhkaisemaan" vauvan ventolinea edellisenä yönä.
Lääkäri arvasikin heti mistä kyse kun sanoin, että olen tehnyt ehkä jotain luvatonta viime yönä.
ventoline evohaler 0,1 mg ja tosiaan samaa määrätty samalla annoksella myös (silloin 4½kuiselle, nyt 7½ kuiselle) vauvallemme.
Millaisiahan annoksia astmaatikot sitten ottaa?
Itse kyllä ihmettelin tuota, että sama aine pienellä ja mulla.
Jos on hengitettävää eli se sininen kiekko? Se vaikuttaa paikallisesti ja verenkiertoon menevä määrä on pieni. Ja tosiaan, jos nyt mietitään "maalaisjärjellä" Niin jos sulla on vain tarvittaessa flunssan hoitoon niin määrähän on paljon pienempi kuin meillä astmaatikoilla jotka joudumme ottamaan moisia säännöllisestija silti saamme imettää vauvojamme. Mutta niinkuin itse sanoit, lääkäriltä saat parhaat neuvot, ja jos oikein pahasti häiritsee niin viikonloppuisinkin voi soittaa päivystykseen ja kysyä :)
1-2 annosta 1-4 kertaa vuorokaudessa.
Vauvalle aamulla ja illalla annoin tosiaan pari pv, nyt ei lainkaan.
Itse olen ottanut eilen kerran ja tänään kerran ja katson josko iltasauna tekisi tehtävänsä kuten eilenkin niin ei tarvitse ottaa enempää.
Hyvin ainakin irtoaa räkä, yöks.
ventoline evohaler 0,1 mg ja tosiaan samaa määrätty samalla annoksella myös (silloin 4½kuiselle, nyt 7½ kuiselle) vauvallemme. Millaisiahan annoksia astmaatikot sitten ottaa? Itse kyllä ihmettelin tuota, että sama aine pienellä ja mulla.
Jos on hengitettävää eli se sininen kiekko? Se vaikuttaa paikallisesti ja verenkiertoon menevä määrä on pieni. Ja tosiaan, jos nyt mietitään "maalaisjärjellä" Niin jos sulla on vain tarvittaessa flunssan hoitoon niin määrähän on paljon pienempi kuin meillä astmaatikoilla jotka joudumme ottamaan moisia säännöllisestija silti saamme imettää vauvojamme. Mutta niinkuin itse sanoit, lääkäriltä saat parhaat neuvot, ja jos oikein pahasti häiritsee niin viikonloppuisinkin voi soittaa päivystykseen ja kysyä :)
Poretablettina oleva yskänlääke ja ottaisit sitä siis itse, vaikka tuplatenkin niin menisi edes vähän maidon kautta vauvallekin.
Vaikuttavana aineena NAC, josta voit etsiä ihan tutkimustietoakin netistä. Mucomystin pakkauksessa ei kerrota, mutta kyseisen N-asetyylikysteiinin on todettu boostaavan elimistöä nujertamaan virukset. Tuntuu myös tehoavan hyvin ihan yskitykseenkin jota varten virallisesti myydäänkin.
ja "räkää päässä" olo.
Ihan outo aine mulle, enkä taida ihan helposti mitään uutta kokeilemaan kun tuntuu, että epäilen näitä jo kauan käytössä olleitakin, että sopiiko käyttää ja miten paljon.
unohtui kopioida tuo viesti tuohon vastaukseen.
ja "räkää päässä" olo. Ihan outo aine mulle, enkä taida ihan helposti mitään uutta kokeilemaan kun tuntuu, että epäilen näitä jo kauan käytössä olleitakin, että sopiiko käyttää ja miten paljon.
Lääkäri antoi luvan.