Oletko mielestäsi ruma?

Eli en todellakaan ole mielestäni ruma, mutta läheskään aina en ole tyytyväinen ulkonäkööni.

se on oma mielipiteeni

Olen tyytyväinen muuten paitsi että mahan raskausarvet on rumia.Mutta eipä niitä kukaan näe :)

se on tärkeintä.

enkä ole ulkonäkööni kuitenkaan täysin tyytyväinen.

mutta olen ulkomuotooni tyytyväinen.

enkä ole itseeni tyytyväinen. Mutta minkäs teet, ei kaikkia ole siunattu samoilla avuilla.



Kun voisi sanoa olevansa edes älyttömän mukava tai älykäs tai menestyvä, mutta ei.



Näillä mennään, kun ei muutakaan voi :)

olen ruma eikä se ole mikään ajatusvääristymä vaan aika pitkälti totuus. Lihava myös. Mussa on muita hyviä puolia, satsaan niihin sitten, sisäisiin ominaisuuksiin. Joskus tuntuu, että kauniilla ulkonäöllä voisi olla helpompi raivata tietään eteenpäin joissain asioissa mutta mitä sitä märehtimään, olen mikä olen.

mutten misukkakaan.

Olen niin ruma, että inhoan itseäni. En voi katsoa peiliin, kun alkaa itkettää. Väsynyt, harmaa, vastenmielinen rassu sieltä tuijottaa vastaan silloinkin, kun muuten olisi iloinen ja pirteä olo.



Ihan hirveetä. Ja parin viime vuoden aikana tilanne on pahentunut niin, että en kestä. Kaupoissa kun pitäisi sovittaa vaatteita, iskee lähes paniikki. Sovituskopit peileineen... Ratkaisu on se, että en osta vaatteita. Ja näytän rääsyissäni entistä hirveämmältä...



Apua.

jotka ei vaan sovi samaan naamaan =). Kai mä kuitenkin ihan nätti olen. Pystyn olemaan ja elämään itseni kanssa.

ni on parempi pysyä kaukana peileistä :D

moni mies ja nainenkin kehuu naisellista ulkonäköäni. Olen tavallaan klassisen kaunis, mutta aavistuksen pyöreä, pieni peppu ja isot tissit, naiselliset kasvot ja pitkät hiukset.



Itselle ei ole silti enää väliä, koska olen kasvanut vaikeuksien kautta uskomaan sisäiseen kauneuteen ja arvioin muitakin ihmisiä pelkästään sen perusteella.

olen niin viehättävä persoona, ettei kukaan huomaa rumuuttani ;)

Ihan kamala, iljettävä, enkä tajua mitä mieheni näkee minussa. Hävettää näyttäytyä hänen kanssaan julkisesti. Yölläkin saatan herätessäni ahdistua siitä että aamulla on taas tän naaman kanssa lähdettävä ulos :(



Välillä tuntuu etten tahtoisi edes lasteni katsovan minua silmiin, mietin että voi noita raukkoja kun näin ruman äidin saivat.

ja kroppaankin ihan tyytyväinen. Onneksi jumpat alkaa pian niin kiinteytyy taas vähän kesän jälkeen.

Johtuen eniten huonosta ihostani. Ilman sitä olisin vähintäänkin ok, jopa kaunis.

päällä olen ok. ja meikattuna ihan nätti. "luonnon tilassa" alastomana ja ilman meikkiä näytän ainakin 10v. ikäistäni vanhemmalta... raskaus pilasi kauniin vartaloni, ja kasvojen iho on ollut laikukas ja finninen niin kauan kuin muistan.

Olen niin ruma, että inhoan itseäni. En voi katsoa peiliin, kun alkaa itkettää. Väsynyt, harmaa, vastenmielinen rassu sieltä tuijottaa vastaan silloinkin, kun muuten olisi iloinen ja pirteä olo.

Ihan hirveetä. Ja parin viime vuoden aikana tilanne on pahentunut niin, että en kestä. Kaupoissa kun pitäisi sovittaa vaatteita, iskee lähes paniikki. Sovituskopit peileineen... Ratkaisu on se, että en osta vaatteita. Ja näytän rääsyissäni entistä hirveämmältä...

Apua.

koska on nätti pää ja hyvä pukeutumistaju.



Mutta voi yök miltä näytän alasti, hyi helvetti. En palautunut raskauksista ollenkaan, tuntuu kuin ihoni olisi jäänyt tasan yhtä isoksi kuin oli silloin kun sen sisällä oli vauva, vaikka vauvoista ei ole enää tietoakaan.