Onkohan hän tyranni?

roikun nyt täällä ja toivon että edes joku vastaisi jotain mun tilanteeseen. olen niin yksin ja näitähän ei paljon kehtaa ystävien niskaan kaataa ja toisaalta oman epäonnistumisen paljastaminenkaan ei ole niin helppoa tutuille ihmiseille. olen yrittänyt olla niin ymmärtäväinen mieheni raskaan uurastuksen talonrakennuksen ja työn hoitoon, mutta silti sitä kaipaisi joskus ymmärrystä myös omaan oloonsa.

aina olemaan. On toki pareja, joilla ihanaa vuosienkin jälkeen, mutta osa niistäkin jutuista harhaa ja pelkkää kulissia.



Lapsien syntyminen on jumalaton haaste parisuhteelle. Joskus kaikki voi kuolla pariskunnan väliltä, koska kiire, stressi, työssäkäyminen, taloudenhoito ja ennen kaikkea lapset vievät kaiken ajan. Puoliso alkaakin näyttää toiselta. Toisen kosketus kuvottaa. Toisen ihmisen läsnäolokin kuvottaa.



Masennustakin on paljon ja miehet eivät helpolla hakeudu lääkäriin tai pariterapiaan. Olen joiltakin osin samassa tilanteessa.

Mulla on meistä sellainen olo, että tämä meidän suhde voisi toimia, jos vaan mies ei olis niin ehdoton ja iloton luonne. Hän on äärimmäisen tarkka kaikessa työssään ja nukkumisessa, unta tietenkin tarvii, kun on paljon työtö, mutta eikö edes josku solis lupa, mulla haluta esim. jutella klo24 yöllä. edes kerran vuodessa. Mies sanoi tänään kin vaan, että mun olis pitänyt tulla silloin kun hän söi iltapalaa, juttelemaan eikä enään, mulle taas nousee kaikki asiat mieleen, vasta sänkyyn mennessä.

Sanot miehellesi heti huomenna että nyt kuuntelet, ja annat palaa ja kerrot koko pahan olosi. Jos mies sanoo ettei ole aikaa, salkkarit alkaa, kello on liikaa tms, niin pysyt tiukkana ja sanot että perkele on se sana minullakin! Ei voi mieskään olla niin idiootti ettei kuuntele rakastamaansa (?) naista tuon vertaa. Jos taloremontti vie 100% voimavarat, silloin pitää älytä hidastaa hieman jotta jaksaa hoitaa parisuhdettakin. Parisuhde EI ole itsestäänselvyys! Mikään liitto ei kestä elämänloppuun asti jos tunteista ei voi puhua eikä toisen tunteita ja pahaa oloa jakaa, se ei riitä että fyysiset vastuut jakaa vaan myös sekä omasta että toisen henkisestä jaksamisesta pitää pystyä huolehtimaan.



Ymmärrän ettet mielelläsi mene ystäville purkautumaan tästä, teillähän on näennäisesti kaikki hyvin, ihana kotia hoitava mies kotona! Saattaisit saada vain tuhahduksia että mitäpä turhanpäiväisestä valitat ja kuvitteletkohan nyt vain..



Tuohon ei oikeasti ole muuta ratkaisua kuin se että laitat kova kovaa vasten, pakotat miehen kuuntelemaan. Jos hän ei kuuntele, voit sanoa heipat samantien jos haluat olla onnellinen ja tasavertainen kumppani, sellainen jollaon myös sananvaltaa parisuhteessa. Moni perheellinen mies kyllä havahtuu siihen kun vaimo avautuu kunnolla ja pakottaa kuuntelemaan. Saattaa ukolta vielä päästä joku idioottimainen kommentti että mikset ole ennen tästä asiasta puhunut.. Eli puhut niin että ukko todella kuuntelee!



Tsemppiä ja jaksamista perhearkeen :)

mukava kun vastailitte, sekin antaa lohtua, että meitä on mitakin, vaikken kenellekkään tälläistä toivoisi. Mun pitäis osata olla vaan kjotenkin kovempi, vaatia enemmän omaa tilaa tai jotain. Ymmärrän kyllä jo normaalinkin arjen araskauden ja nyt kun ollaan rakennettu, niin olen lopettanut kaiken oman,(jos jotain omaa, edes olikaaan) haluaisin ajaa ajokortinkin, kun kohta olis mukava alkaa kuljettaa lapsia harrastuksiin ynms. Senkin asian siirsin vuodella,ettei arki rasitu, mies ei tajua hidastaa, vaikka olen siitä puhunut. Esim, nyt meillä on kamalan raskas vaihe, muutto maanantaina, mies lähtee melkein viikon työmatkalle tiistaina ja just oli viime viikolla kahden päivän koulutuksessa Helsingissä. rakennuksella kamala kiire! Ei ole helppoa yksin näitten poikien perään katsoa ja vahtia läksyjä ynms. Koulun aloitus on jo yksi norm.rasiste arkeen. Sitten mulla alkaakin omat työt syyskuun eka päivä ja se on iso asia noin seitsemänvuoden kotona olon jälkeen.

Niin ja sitten on vielä sellainenkin juttu, kun ennen olinkin sellainen että, nythän kuuntelet, mutta monien torjutuksitulojen ja välinpitämättömien reagointejen jälkeen, olen ikään kuin mennyt vähän lukkoon, en osaakkaan enään avautua niin kuin ennen ja silloin kuin mulla olis kykyä sanoa omia tunteitani niin aina on miehelle huono hetki. Hän on erittäin tehokkuusajatteleva, ei koskaan esim. katsele tv:tä. Hän kysyi miksi valvotan nyt keskellä yötä, kun hän on muutenkin niin väsynyt, niin yritin kivasti vastata että "sitten olet ainakin onnellinen vaikka väsynyt" ja siinä vaiheessa kun yritin halauksen jälkeen kutitella niin karjas mulle tosi rumasti ja kiskas mun käden pois.

että mies puurtaa ja sinulla on tylsää. Tee kotihommia, mene iloisesti töihin(joista jo mainitsitkin) ja puhu miehelle ennen sen sänkyyn menoa.

Mies tekee paljon töitä perheensä eteen, kai sitä arvostat? Mutta sinullakin on oikeus omaan aikaan miehen kanssa, rauhassa. Sen nimi on parisuhde. Yhteistä aikaa, yhteisiä päätöksiä, yhdessäoloa...



Ehkä mies ylisuorittaa? Kyllä huusholli hoituu ja perhe tulee ruokittua vähemmälläkin.



Tilanteesi kuulostaa tutlta, mutta omalta kohdaltani. Yrittäjänä sitä vaan puurtaa. Nyt, kiitos miehen, meillä on yhteistä aikaa, perheaikaa, lapsille aikaa... sitä ei vaan itse hahmottanut aiemmin.

Niin tiedän, osa syytä on että hän on todella unen tarpeessa ja minulla ehkä liiankin vähän töitä, vaikka kodin ja lasten hoito yksin onkin aikamoista, ainakin henkisesti.



Tätä on nyt kestänyt koko tämä kahdeksan vuotta, kun olemme olleet naimisissa, eipä edes uutena vuotena olla rakettaja valvottu. Mies ei osaa jarruttaa ja minä liikaa alistun tilanteeseen, kun yritän ymmärtää. Mies vaihtaa useammin autoa kui minä verhoja, kaikki on kallista, uralla edetään ja minä yritän odottaa omaakin vuoroani jo kahdeksatta vuotta. En kuitenkaan halua syödä kalapuikkoja kun toinen vetää vieressä sisäfilepihveja, että siinä olen mukautunut , että vaadin samanlaista elintasoa kokoperheelle. Minulle tosin vähempikin olisi kelvannut! Tänäänkin ollaan syöty lasten kanssa nakkikeittoa kahteen otteeseen, kun mies tulee illalla ja se ei kelpaa niin väsää itselleen herkkusieniaurajuustopekoni kääryleitä, johan siinä nyt rupee lapsetkin ihmettelemään jos eletään eri tasoilla.

Väestöliiton sivuilla oli toimivasta avioliitosta ja siellä mmm. että avioliittoon kuuluu, että voi herättää toisen vaikka keskellä yötä, jos haluaa puhua.



Itselläs sama tunne kuin Sinulla: pitäisi puhua, mutta mies ei halua kuunnella.



Toisaalta näen asiat myös miehesi kannalta: hän tekee paljon työtä ja tuo hyvän elannon perheelle. Omasta mielestään hän on varmasti erittäin mallikelpoinen, eikä ymmärrä mikä sinulla on hätänä.



Voisitko joku kerta puhua miehelle sellaiseen aikaan ,kun miehelle sopii. Puhu vaikka siihen iltapala-aikaan. Kerro, että rakastat häntä ja haluaisit viettää enemmän aikaa miehesi kanssa. Kerro, että arvostat, että hän tuo taloudellista hyvää perheelle, mutta että sinulle vähempikin riittäisi, jos miehesi olisi enemmän kanssasi. Kerro että kaipaat häntä.

naiset ajattelee enemmän tunteella, miehet järjellä

Kiitos, tarvii yrittää koota omia ajatuksia silloin kun hänelle sopii. Se vain ei ole niin helppoa , kun eilen kin vielä yksi lapssista oli siinä iltapalalla ynms. Muttaa tarvii tosiaan yrittää ajoittaa paremmin. Luontaista on jakaa illalla sängyssä asioita, mutta silloin ei enään voi miehen puolesta ja se on kurjaa ettei illalla voi jakaa ajatuksiaan mutta suoraan seksiin kyllä hän olisi aina siinä vaiheessa valmis, minulle se tapa taas ei enään käy, minä haluan että meillä on ensin yhteys henkisellä tasolla nyt jo näiden vuosien jälkeen, eikä mitään etäsuhdetta. Otanpa kuitenkin sun neuvosta vaaarin ja yritän sitä jo tänään, vaikka sitten oliskin lapset siinä tai muuten rauhatonta.