Lapsella tic-oireita ja pelkään että opettaja tai terveydenhoitaja käskee tutkimuksiin...

Meillä eskaripoika sai pakonomaisen silmien räpsyttelyn eskarin alkajaisiksi. Kukaan ei siitä huomautellut, mutta asia vaivasi häntä itseäänkin: "Äiti mä en pysty edes tv:tä kattoon kun mun silmät räpsyy niin."



Meni ohi n. 3 kk aikana. Tähän ei kukaan puuttunut, ei ope tai terkka.



Nyt alkoi ekaluokka ja ajattelin, että mahtaako oireet palata mutta onneksi näin ei käynyt.



Eli kyllä se siitä ohi menee.

ymmärrän kuitenkin tavallaan huolesi. Jos lasta ei nyt ticcaaminen häiritse, alkaako se häiritä, jos siihen kiinnitetään liikaa huomiota.. tätä varmaan ajat takaa?



Mutta kiusaamista voi ilmetä myöhemmin, joten parempi saada apua, jos suinkin pystyy.

On tärkeää selvittää syy, ei peitellä sitä. Mikäli tuo jatkuu, tulee se varmasti aiheuttamaan ongelmia lapsesi elämässä. Kun tietää syyn, on siihen mahdollista vaikuttaa.



Suosittelen selvittämään asian. Niin on parasta. Rohkeasti vain =).

Röhi myös kurkkuaan.

Yksikään opettaja ei asiaan puuttunut. Ihan itse menimme lääkäriin ja neurologille.

"vikaa" ei löytynyt. Oireet tulevat ja menevät.

Yleensä alkaa sairastelun jälkeen.



Minä en käsitä vanhempia jotka eivät tutkituta lapsiaan kun on jotain korvien välissä.

mitä pelkäät! mä en nyt oikein ymmärtänyt..

ja aletaan hakea vikaa meistä tai syytä sille miksi lapsi noin oireilee tms. ehkä ihan turha pelko. Nykyään vain kuulee kaikenlaista. ja ylipäätään ajattelen, että mikä tahansa tutkiminen voisi pahentaa tuota oireilua. parasta kun antaisi olla vain, niin voisi mennä itsekseen ohi.

Röhi myös kurkkuaan.

Yksikään opettaja ei asiaan puuttunut. Ihan itse menimme lääkäriin ja neurologille.

"vikaa" ei löytynyt. Oireet tulevat ja menevät.

Yleensä alkaa sairastelun jälkeen.

Minä en käsitä vanhempia jotka eivät tutkituta lapsiaan kun on jotain korvien välissä.

Oireet alkoivat lapsellani ennen ensimmäisen luokan alkamista. Kun lapsi meni kouluun, tiedotin tic-oireista opettajalle, että osaa suhtautua asiaan oikein (että lapsi ei tahallaan ilveile tai nyi ym).



Koska tic-oireita alkoi olla suht paljon, vein itse pojan lääkäriin. Lääkäri lohdutti, että tic-oireet ovat yleisiä ja menevät yleensä ohi. Jos tic-jutut olisivat kovin häiritseviä (esim niihin liittyisi voimakasta ääntelyä), lääkitystä voitaisiin harkita. Meillä lääkitystä ei olla tarvittu. Pahin vaihe on ohi, nykyisin poika "ticcaa" lähinnä vain jännittävissä tilanteissa.



Pelkäsin paljon, että koulussa lapsi joutuu kiusatuksi oireidensa vuoksi. Näin ei onneksi ole käynyt ja olen siitä todella helpottunut.

Minä en käsitä vanhempia jotka eivät tutkituta lapsiaan kun on jotain korvien välissä.

jokaisella on korvien välissä ainakin aivot. Minusta ei kannattaisi medikalisoida liikaa pikku juttuja. ei ainakaan noita tic-oireita. siinä voidaan helposti mennä ojasta allikkoon, ja tehdään enemmän haittaa kuin mitä tutkimuksista on hyötyä.

On tärkeää selvittää syy, ei peitellä sitä. Mikäli tuo jatkuu, tulee se varmasti aiheuttamaan ongelmia lapsesi elämässä. Kun tietää syyn, on siihen mahdollista vaikuttaa. Suosittelen selvittämään asian. Niin on parasta. Rohkeasti vain =).

ei kai siihen oikein voi vaikuttaa...

ymmärrän kuitenkin tavallaan huolesi. Jos lasta ei nyt ticcaaminen häiritse, alkaako se häiritä, jos siihen kiinnitetään liikaa huomiota.. tätä varmaan ajat takaa?

ap

Minä en käsitä vanhempia jotka eivät tutkituta lapsiaan kun on jotain korvien välissä.

jokaisella on korvien välissä ainakin aivot. Minusta ei kannattaisi medikalisoida liikaa pikku juttuja. ei ainakaan noita tic-oireita. siinä voidaan helposti mennä ojasta allikkoon, ja tehdään enemmän haittaa kuin mitä tutkimuksista on hyötyä.

Minä en käsitä vanhempia jotka eivät tutkituta lapsiaan kun on jotain korvien välissä.

jokaisella on korvien välissä ainakin aivot. Minusta ei kannattaisi medikalisoida liikaa pikku juttuja. ei ainakaan noita tic-oireita. siinä voidaan helposti mennä ojasta allikkoon, ja tehdään enemmän haittaa kuin mitä tutkimuksista on hyötyä.

Oman lapsen siis vein neurologin tutkimuksiin. Tiedän mistä puhun.

Kaverin lasta ei viedä tutkimuksiin vaikka täyttää kohta 5v eikä puheesta saa selvää.

On just noita vanhempia jotka pelkää kallonkutistajaa. Kaikki terapeutit kuuluu heidän mielestään tuohon sarjaan.

Tic-oireethan ovat psyykkisiä eli korvien välissä.

kenties eivät täysin psyykkispohjaistakaan. ehkä taustalla ihan fysiologista kypsymättömyyttä. Silti ei mielestäni kannata tehdä pienestä asiasta suurempaa kuin se on. Jos asia ei ole lapselle ongelma, voidaan siitä tehdä ongelma, jos ympäristö tekee siitä ongelman.

ap

päiväkodissa ja koulussa. Ei niihin ole kiinnitetty mitään erityisempää huomiota. Kuulemma varsin vähän tulee niitä koulussa/pk:ssa. Poikamme nykii päätään jos jännittää pahasti. Hieman kausittaista on kuinka paljon noita tulee.



Pienillä lapsilla ticit ovat yleisiä ja menevät yleensä ohi itsestään. En ole itsekään mitenkään huolestunut vaikka kallonkutistaja (ja vieläpä koululaisten kanssa työskentelevä) olen itsekin.

ei kukaan pakota tutkimuksiin

Menevät ohi yleensä ihan itsekseen ja niihin ei edes haluta kiinnittää huomiota.

Tuntuu olevan sulle isokin ongelma? Diagnoosin olent nyt lapsellesi tehnyt ihan itse, olet siis lääkäri kenties?

Tic-oireethan ovat psyykkisiä eli korvien välissä.

Minä sanoisin, että ne ovat psykosomaattisia

kenties eivät täysin psyykkispohjaistakaan. ehkä taustalla ihan fysiologista kypsymättömyyttä. Silti ei mielestäni kannata tehdä pienestä asiasta suurempaa kuin se on. Jos asia ei ole lapselle ongelma, voidaan siitä tehdä ongelma, jos ympäristö tekee siitä ongelman.

ap