Miksi minä olen surullinen kun lastani ei kutsuttu synttäreille...

Mutta hei! oikeesti hyvä jos sun lapsi ei oo moksiskaan. Älä nyt vaan rupea sitä asiaa vatvomaan sen kanssa tai kuullen. Kyllä se siitä helpottaa.

mä olen yrittänyt nyt ihan tarkoituksella pyrkiä tuosta eroon, muistutan koko ajan itselleni, että kyse on nyt hänen elämästään ja hänen jutuistaan, ei minun... Mulla ainakin taustalla on omia lapsuuskokemuksia, muistaa miten ikäviä fiiliksiä tuli jostain jutuista. Sitten ne muistot tulee pintaan kun lapselle tapahtuu jotain vastaavaa, ja sitä ajattelee, että lapsi ajattelee samalla tavoin kuin itse ajatteli. Mutta, pitää muistaa, että vaikka ne lapset on niitä omia lapsia, niin ne on kuitenkin eniten silti niitä omia yksilöitään :-).

joka jätti lapsesi kutsumatta näille tuleville syntymäpäiville... Tiedän kuinka pahalle se tuntuu, erityisesti äidistä.



Jos voisin päättää, niin kutsuisin kaikki tuntemani pienokaiset, mutta se ei ole mahdollista....



Näihin juhliin lapseni sai itse päättää, kenet kutsuu. Ja hän halusi kutsua vain ne, joiden kanssa leikkii eniten. Yritin suostutella kutsumaan pari muuta mukavaa lasta, mutta ei kuulemma käy.



Haluan, että lapseni saa olla syntymäpäivänään keskipiste ja päättää tietyistä asioista. Vieraat kuuluu tähän päätösvaltaan.



Ehkä ensi vuonna lapsemme leikkivät yhdessä innoissaan ja saamme kutsua synttäreille puolin ja toisin :)

ksoka ihmettelin samaa tänään itsessäni, vaikkakin eri asiasta.



Meillä sellainen tilanne ulkona, että eräs oikein tuttu lapsi (jo hieman vanhempi) leikki ja temmelsi muiden pikkulasten kanssa mutta ei halunnut koskaan päästä minun lastani (jonka kanssa päivittäin näkee ja on tekemisissä) mukaan leikkiin. LApseni on vajaa 2 v. Ymmärrän kyllä että isommat lapset ei halua leikkeihin noin pientä, mutta kun tässä kaikki muut saman ikäiset päästettiin mutta oikein varta vasten tämä päälle päsmäri aina kielsi minun lastani tulemasta leikkiin.



Ja kun tämän toisen äiti ei mitenkään kommentoinut tähän niin pakkohan minun oli lastani kieltää menemästä kun tämä isompi töni ja melkein itki kun lapseni edes lähestyi leikkejä....ja voitte kuvitella mikä suru löapselleni tuli kun muut saivat tehdä sitä kivaa mutta hänet jätettiin ringin ulkopuolelle.



Silloin tuntui tosi pahalta oman lapseni puolesta ja itku kurkussa minäkin, AIKUINEN IHMINEN, lähdin pois puistosta ja tulimme kotiin leikkimään...ihmettelin niinkin voimakasta reaktiotani....



Mutta siis ymmärrän, että kun kyseessä on oma lapsi niin tunteet nousevat herkästi pintaan