Pitäisikö Ev.lut kirkon mielestäsi tehdä näkyvämmin diakoniatyötä nyt laman aikana?
Ainakaan meidän alueella ev.lut kirkko järjestää kyllä jonninjoutavia keskustelukerhoja iltaisin kirkoissa, mutta ei löydy halua eikä rahaa (siitä tuskin on puute) alkaa jakaa ruokaa vähäosaisille. Työttömien ruokailun sentäs järjestävät, mutta ruuasta peritään melkoisen kovaa hintaa rahattomilta ihmisiltä.
Ei kiinnosta maksaa veroja kirkolle, joka syytä ne rahat ulkomaille alkuasukkaiden käännytykseen.
Kommentit (2)
soittaa diakoniatyöntekijälle tiettyyn aikaan. Ei välttämättä ole puheaikaa eikä jaksamista lähteä tapaamaan työntekijää ja selostamaan tilannettaan. Sitten vielä joku pappisraati tekee päätöksen, myönnetäänkö ihmiselle ne ruokaostoskortit vaiko ei.
Helpompi olis köyhän ja masentuneen vain hakea se ruokakassi nimettömänä jonosta ja ilman ristikuullustelua ja ajanvarauksia.
Sen tiedän, että kaikessa hiljaisuudessa diakoniatyöntekijät tekevät paljon työtä köyhimpien hyväksi, hyvinäkin aikoina. Jouluksi kerätään lahjoja köyhille perheille, ja hätätilanteessa autetaan niitä joilla on hätä. Tästä ei elvistellä missään, mutta jos ottaa diakoniatyöntekijään yhteyttä, apua kyllä saa.