Tuntuu etten jaksa enää olla äiti tuolla lapselle
Lapsella ikää 6½v ja on siis eskarissa.
Tänäänkin koko päivä, siis ihan koko päivä ollut yhtä skitsoamista siitä lähiten kun 06.30 heräsi.
Ihan mistä vain, vaikka olis miten "pieni" asia tai pettymys niin äänihuulet raikaa. Jos ei saa hepuleita niin sitten vinkuu että on tylsää ja ties mitä. Nyt viimeiseksi illalla sai hepulit nukkumaan mennessä ja karjui hyvän tovin ja sain kuulla olevani huono äiti.
Minä painuin saunaan todeten että "hirveä pentu" ja isänsä peitteli nukkumaan.
En edes yritä tässä kummemin sepustaa lapseni edesottamuksia, hän on vain aina ollut hirvittävän temperamenttinen ja helposti tulistuva luonne, lisäksi turhautumisen sietokyky tuntuu olevan mitätön.
Päiväkodissa ja eskarissa mene ekaikki loistavasti, juuri oli se kehityskeskustelu lto:n kanssa ja ei mitään ongelmia, päinvastoin.
Ja kaikki testit, mm se esko-testi mikä tehdään eskarissa, meni hienosti, on ikätasoa parempikin useissa seikoissa, osaa mm jo jonkin verran lukea.
Lto yritti lohduttaa että lapsi kokee olonsa turvalliseksi kotona kun uskaltaa hepuloida mutta eipä enää lohduta on tämä niin raskasta.
Paha mieli taas kerran tällä äidillä, täysin riittämätön ja paska äiti, en vain enää läheskään aina osaa olla hepuloimatta takaisin, tai etten päästäisi sammakoita suustani:´(
Kommentit (19)
Tuli mieleeni, että päivärutiinit kannattaa pitää mahdollisimman samoina. Eli säännölliset ruoka-ajat, nukkumaan ajoissa. Ei telkkaria eikä pelejä. Paljon ulkoilua päivittäin ja joku liikuntaharrastuskin voisi tehdä hyvää.
paitsi meillä tämä lapsi vähän nuorempi. kaksi muutakin lasta, niin ei vaan jaksa..meillä mies vielä piiiiitkällä työreissulla, niin hermo kiristyy =(
Jos olisi, niin ongelmia olisi myös pkssa. Ja muutenkin sosiaalisissa suhteissa.
Tv:n katelu on ollut aina ns normaalia ja esim uutisia tai mitään aikuisten ohjelmia meillä ei katsella/kuunnella ennekuin lapset nukkumassa.
Pleikkaria ei edes ole, tietokoneella saavat pelata vkonloppuisin max1h/pvässä ja mitään "kyseenalaisia" pelejä ei ole eikä tule.
Ulkoilemme päivittäin ja esim tänään oltu ulkona 4h, liikuntaharrastus on 2x/vkossa joka aivan tarpeeksi tämän ikäiselle, en muutenkaan ole mikään runsaiden aktiviteettien ja menojen kannattaja, perheellä on oltava yhteistä aikaa vain olla.
Ap
lapseni kyllä kuulee päivittäin myös sen kuinka häntä rakastan. Ja kokee läheisyyttä, haleja yms. Luojan kiitos.
Ap
Mun raivotar neiti käyttäytyy huonosti koulussakin.
revi siitä käytös 6
Sammakot tietty ikäviä ja jotain tarttuu lapseenkin. Hänelle olet kuitenkin korvaamaton ja tehtäväsi on mm. asettaa rajoja. Jos et jaksa, onneksi sulla on mies joka auttaa.
Sammakot tietty ikäviä ja jotain tarttuu lapseenkin. Hänelle olet kuitenkin korvaamaton ja tehtäväsi on mm. asettaa rajoja. Jos et jaksa, onneksi sulla on mies joka auttaa.
"mahdottomuus"? MLL:n sivuilla on hyvää tekstiä aiheesta. Auttaa ymmärtämään lasta ja hänen myllerrystään.
Ja kyllä kai sullakin saa tunteet nousta pintaan ja suututtaa - inhimillistä.
Voimia tähän vaiheeseen :) Sitten tulee suvantoa ja sitten joku toinen vaihe.
Meillä vastaava alkoi eskarin keväällä tänä vuonna ja on jatkunut nyt 1. luokan syksyn. Ovet on paukkuneet kuin murkuilla konsanaan, huutoa ja itkuraivareita on nähty.
Nyt alkaa näyttää vähän rauhoittumisen merkkejä, kun poika on ilmeisesti solahtanut hyvin luokkaansa ja kesällä syntynyt (toinen) pikkusisaruskaan ei ole loppujen lopuksi mullistanut maailmaa...
lisäksi uhmaansa aloitteleva 2 v... Välillä palaa hihat, mutta kyllä se siitä, kunhan muistaa pitää kiukun kiukkuna eikä lähde solvausten ja mollaamisen tiella, väkivallasta puhumattakaan. On se kyllä ihmeellistä, miten se ipana voi ihan kihistä kiukusta, jotenkin olin ajatellut, että se tulee vasta murkkuiässä...
Hyvähermoinen ja osallistuva mies on kyllä kullan arvoinen.
Kirjoituksesi olisi voinut olla omani, siis vuosi sitten. Nyt minulla on rauhallinen, ihana ekaluokkalainen. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta poika on aivan erilainen kuin vuosi sitten. Ihanaa aikaa elämänne nyt. Jaksamista siis teille koko perheelle!
kehittyvä lapsi. Sillä on nyt menossa se ns. eskari- tai ekaluokan uhma, joka itse asiassa kuuluukin asiaan. Menee kyllä ohi ajan kanssa. Joten kärsivällisyyttä ja aikuisuutta siinä vaan tarvitaan, tsemppiä!
Aikuisen pitää olla aikuinen ja hiiltymättä, vaikka lapsi koettelee rajoja ja kärsivällisyyttä. Lapsi oppi vanhemmiltaan käytöksen.
Tekis mieli kadota kuvioista vähäksi aikaa!
Isompi neljäsluokkalainen on päättänyt ettei osaa mitään koulussa: viime vuoden kiitettävä oppilas tuo nyt ala-arvoisia kotiin.
Esikoululainen vinkuu joka asiasta ja on unohtanut sanavarastostaan kaikki muuta sanat paitsi EI!
Mekin olemme tuikitavallinen perhe, jolle lapset ovat ykkösiä elämässä eli aikaa ja huomiota takulla saavat. Meillekin ammattilaiset ovat tarkonneet tuota turvallisuudentunnetta selityksenä mutta ei paljoa lohduta.
Mitta alkaa olla niin täynnä että kohta kuohuu yli.
4-vuotias.
Viimeksi oli perjantaina päiväkodissa potkinut pöydät ja tuolit ympäri huonetta kun oli suuttunut jostain pikkuasiasta =o
Lapsi tuo kyllä muutkin tunteensa yhtä voimakkaasti esille ja on kovin avulias ja sydämellinen. Ehkä juuri siitä syystä hänen kiukkukohtauksensa pystyy seitämään. ...tiedä sitten miten elämä muuttuu lapsen kasvaessa.
Meillä on ekalainen, joka vetelee herneitä nenään harva se päivä, eskarin jälkeisenä kesänä alkoi tuo "uhmaaminen", ja kilahtelu ihan urakalla. Eskarissa ja koulussa käyttäytyy nätisti, on tosi reipas, ja muutenkin tosi fiksu, oppi mm. lukemaan omatoimisesti 4v, jaksaa keskittyä hienosti tehtäviin ym, mutta nyt on tullut oikein pahemman luokan uhma! Ja niin monen tutun kanssa on puhuttu, tuntuu olevan monella eskarilla ja ekalaisella ihan sama meno!
Ja tempperamenttisilla lapsillahan sitä luonnetta piisaa ihan ilman "uhmavaihettakin"! Meillä on kolmesta lapsesta kaksi sellaisia tulisieluja, että niitä kilareita mummot katselee pitkään jos sattuu ihmisten ilmoilla vetämään herneet nenään :D
Lohdutuksenahan voi tietysti yrittää ajatella, että nämä tempperamenttiset tapaukset monta kertaa käyttäytyy tosi hyvin kerhossa, eskarissa ja koulussa, ja raivoaa sitten kotona, mikä tietysti vanhemmille käy toisinaan raskaaksi.
Meillä on tällä hetkellä talossa uhmaava ja räiskähtelevä ekalainen, pahan uhman kourissa painiskeleva erittäin tempperamenttinen 4v, ja yhtä tulisieluinen ja 2v uhmaa lähestyvä kuopus!
Voit uskoa, että äitillä tekee joskus mieli heittäytyä lattialle muksujen sekaan, ja vetäistä pikku itkupotkuraivarit itselläkin..Ikävä kyllä mieskin kuuluu tuohon tempperamenttisten sarjaan, joten joskus meillä on niin räjähdysaltis meno, että kannattaa kiertää talo kaukaa :D
Eli hoidossa menee valtavan hyvin, erittäin rauhallinen ja kiltti poika (onneksi), mutta kotona kajahtaa asiasta mistä hyvänsä ja heti. Ihan samaa sanoin miehelle tänään lenkille lähtiessä, hermo menee.
Mietin kanssa, että onko ongelma siinä että lapsi näkee että jossain vaiheessa mullakin palaa kiinni kun jatkuvasti harataan vastaan ja skitsahdellaan? Aargh!
Hänellä on asperger.
En kestäisi hetkeäkään sellasta lasta.
Voimia.