masulta selälleen 4pvä:n ikäisenä
Meillä poika kääntyi ensimmäisen kerran masulta selälleen 4pvä:n ikäisenä. ja se ei ole edes semmoista pään johtamaa kääntyilyä vaan ihan kunnolla huomaa että pikkuinen vääntää ylä kroppaansa jotta kääntyisi.
päätänsäkin jaksoi käännellä jo ekasta pvä:stä lähtien.
sairaalassa jouduttiin kapaloimaan,jotta tuolle voiman pesälle olisi saatu rokotus laitettua.
kuulostaa kyllä tosi uskomattomalta.odotan innolla milloin lähtee liikkeelle. :)
Kommentit (18)
Sulla on sellanen ihmelapsi. Nero. x)
kellonviisarina pyöri aivan ensimmäisestä päivästä alkaen.
Kauhuissani katsoin kun hoitaja jätti hänet valvomatta hoitopöydälle kun olivat rokottamassa.
Juoksin kuin Lasse Viren hoitopöydän luokse ja eivät hoitajat uskoneet kun sanoin ettei tyttö siinä yksin pysy.
konttasi itse kohdusta ulos. Kyllä repesin pahasti, olis tullu ees ryömimällä, niin ei ois paikat joutunu ihan yhtä koville.
napaan sattuu, meidän poika tehnyt saman tempun samassa iässä. Mutta kääntymiseksi katsotaan kyllä yleisemmin se selältä vatsalle. Ei ole järkee makuuttaa lasta vatsalla, ennenku napa on parantunu.
oli niin topakka, että piti jo synnärillä laittaa lepositeisiin, että saatiin rokotettua. Kolme isoa kaapinkokoista äijää piti kiinni. Huh-huh, mitäköhän tästä pojasta vielä tulee!
on yleinen, puolivahingossa tehty kellahdus. Mun tyttö teki samaa jo synnärillä. Ei mikään erikoinen "taito".
Mutta ongelmana meillä on tuo autoilu. Vauva olisi halunnut itse ajaa laitokselta kotiin.
Saatiin vielä estettyä, mutta nyt on sitten jo viikon iässä myönnytty ja annettu ajaa itsekseen kauppaan.
Kyllä ne nykyvauvat oppii ajoissa.
Kättärillä poika nukkui usein kyljellään, kotona sitten reilun viikon ikäisenä köllähti sohvalta alas kun yritti vaihtaa asentoa...lähti liikkeelle muutenkin aikaisin, peruutti lattialla 4kk iässä pitkiäkin matkoja. Pystyyn nousi 7kk iässä, juoksi puoltatoistakuukautta myöhemmin.
Ei tarvitse irvileukojen uskoa mutta osa lapsista nyt vaan on hyviä liikkumaan. Nyt 2-vuotiaana poikani menee aina isoimmasta liukumäestä, kokeilee jokaisen mahdollisen ja mahdottoman kiipeily/liikkumistavan puhki. Ei ole kertaakaan lyönyt päätään pahasti (tätähän mainostetaan aina käyvän). MUTTA: puheenkehitys oli myöhäistä eikä lapsi ole erityisen taitava hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä. Puhe takeltelee, lauseita kuulee harvoin. Ei välitä leluista vaan katselee kirjoja ja liikkuu eri tavoin.
Minä uskon ja ymmärrän sinua.
Meillä ihmeteltiin 2 viikkoa vauvan laitokselta kotiutumisen jälkeen kun postissa tupsahti kirje ihan Yhdysvalloista saakka! Ja kuoressa vielä Harvardin leima!
Nooh, vauvahan se oli päättänyt hakea yliopistoon. Kohdusta! Ja varmaan arvaatte: oli kolmen parhaan hakijan joukossa. Nyt hän opiskelee ja hengailee kampuksella ja on jo muita kurssikavereitaan roimasti edellä, valmistuu lääkäriksi ensi keväänä!
Meillä ainaki vauva piti laittaa kyljelleen nukkumaan, muutenkaan ei suositella vielä pieniä nukuttaa mahallaan.
muistaakseni heijasteiden vuoksi vauva saattaa kääntyillä vahingossa huitoessaan. Mulla vauva kääntyili kyljelleen tokasta päivästä saakka eikä pysynyt hoitajien tekemässä kapalossa. En osaa sanoa milloin varsinaisesti oppi kääntymään kyljelleen tietoisesti, ennen kuitenkin kuin tuo heijaste katosi, sillä kääntyilyssä ei tullut taukoa.
Ja sanoi myös vahingossa joitain sanoja puolen vuoden iässä jne. En silti näitä laske.
Sanoi jo ihan selviä sanoja mm kakka, kukka, anna.. Neuvolassa katsoivat minua vähän pitkään, kun kerroin lapsen osaavan jo puhua. Kateellisia taisivat vain olla!
En siis ole nukuttanut masullaan, ollut masulla ollessaan hakemassa helpotusta ilmavaivoihin.
täälä liikkuu aika paljon asiattomiakin kommentteja, liekö kateus iskenyt tai jotain.
Mutta kiva huomata että tuo ei ihan tavatontakaan ole tämän ikäisenä.
En ymmärrä miten joku voisi olla kateellinen siitä että ap luulee vauvansa osaavan jotain mikä on mahdotonta.
En siis ole nukuttanut masullaan, ollut masulla ollessaan hakemassa helpotusta ilmavaivoihin.
täälä liikkuu aika paljon asiattomiakin kommentteja, liekö kateus iskenyt tai jotain.
Mutta kiva huomata että tuo ei ihan tavatontakaan ole tämän ikäisenä.
jotka tunsivat vauvan potkut jo rv 8? Arvaan myös että on ap:n ensimmäinen lapsi.
itseasiassa neljäs lapsi, enkä ihan noin alussa kylläkään liikkeitä tuntenut. :)