oletko kokeillut ehkäisy kapselia?
Etsin hormonikierrukalle korvaajaa. Poistatan kyseisen ja en tahdo uutta tilalle. Hormoneiltaan käy, vaan sisääni en uutta halua.
Ajattelin laastareita niiden väliseksi ajaksi.
Kommentit (3)
15 vuotta sitten laitoin ensimmäiset kapselit viideksi vuodeksi ja toimivat hyvin. Lasten teon jälkeen nyt ollut toiset kapselit 5 vuotta ja myös toimineet hyvin. Gyne kuitenkin suositteli kierukkaa limakalvojen ohenemisen takia (se ikä...) ja vuoden vaihteessa vaihdan kierukkaan. Kapselit huomaamattomat ja mielestäni laitto ja poisottaminen eivät ole olleet ongelmallisia.
Kapselin laitto oli helppo homma, laitettiin heti synnytyksen jälkeen. Ainoa "hankaluus" oli, kun venäläissyntyinen lääkäri haukkui minut siitä, että olin ottanut (nukkuvan) vauvan mukaan. Minnekäs minä hänet olisin jättänyt keskellä päivää? Varsinkin, kun oli sanottu, että toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa ja kestää n. 15 min. No, se on sivuseikka.
Imetysaikana kapseli toimi hyvin. Kun lopetin imetyksen, alkoi n. 5 kk ongelmallinen aika: jatkuvaa vuotoa, välillä tiputtelua, välillä runsaampaa, limakalvojen kuivumista, haluttomuutta, jne. Kävin jo lääkärissäkin, mutta vaihtoehto olisi ollut kierukka (jota en halua) tai pillerit, joten jäin odottamaan, josko tilanne rauhoittuisi - ja niin kävi! Nyt jo yli puoli vuotta kierto ollut suht säännöllinen, ei enää limakalvo-ongelmia, ja seksiäkin tekee mieli. Kapselin tuntee sormilla käsivarren ihon sisäpuolella, mutta se ei näy eikä muuten tunnu. Helppoa, kun ehkäisyä ei tarvitse nyt miettiä yhtään!
Merkki Implanon.
Summa summarum: suosittelen kyllä, varsinkin jos aiemmin käyttänyt minipillereitä, ja ne ovat sopineet.
taisivat olla jadella-kpselit (2kpl) kamalat mustelmat kun runnoivat niitä sisään, ja valuin 9 viikkoa yhtä soittoa, siis valuin, en tiputellut.. Hb laski alle sataan ja alapää tulehduksista siitä jatkuvasta siteen pitämisestä.. Ja se pois otto vasta sattukin! Turhat arvet kädessä ja 190 euroa kankkulan kaivoon.. Ihmiset on toki erilaisia, olisi kiva kuulla positiivinenkin kokemus..