Lapseni löi päänsä koulussa, koulu ei reagoinut mitenkään.
Ekaluokkalainen tyttöni juoksi perjantaina kellon soidessa välitunnin lopuksi sisälle ja joku tuuppasi vahingossa hänet juostessa metallipylvästä päin. Tyttöni löi päänsä pylvääseen, kaatui, päähän tuli suuri verinen kuhmu ja alkoi tietysti itkeä.
Mitä tekee opettaja? Jättää tytön yksin luokkaan 10 minuutiksi itkemään kun muut menevät yhteiseen aamunavaukseen "siksi että hän itki niin paljon että hän olisi häirinnyt muiden aamunavausta". Soitin siis opettajalle koulupäivän päätteeksi koska reppuvihossa ei ollut tapauksesta mitään. Tyttöni kertoi tapahtumista maatessaan sohvalla ja valittaessaan päänsärkyä - makasi muuten hievahtamatta 3 tuntia ja valitti.
Mitä mieltä olette? Minä olen sitä mieltä, että päänsä lyönyttä lasta ei saa jättää yksin, että lasta ei saa muutenkaan jättää yksin itkemään, että minulle olisi voinut soittaa, että reppuvihkoon olisi voinut kirjoittaa tapahtumasta ja että terveyskeskukseenkin olisi voitu lapsi viedä, sillä sinne on koulusta vain 50 metrin matka, eli se on siis toisella puolella pihaa.
Kirjoitin asiasta sähköpostia rehtorille kun hän ei pe klo 15.00 enää vastannut puhelimeensa ja kysyin mitkä heidän ohjeensa ovat päänsä loukanneen kohdalla, mutta hänen mielestään opettaja toimi oikein. Nyt joudun uudestaan soittelemaan opettajan kanssa. Mitä sanon? Olenko väärässä kun olen sitä mieltä että ope teki väärin jättäessään lapsen yksin luokkaan?
Kommentit (18)
Tyttöä ei olisi saanut jättää yksin. Hänen tilaansa olisi pitänyt seurata, tarvittaessa käyttää tk:ssa. Asiasta olisi ehdottomasti pitänyt ilmoittaa kotiin, vähintään reissuvihon välityksellä.
Ilman muuta otat uudestaan yhteyttä opettajaan.
Luulen, että tyttöni menetti hetkeksi tajuntansa kaatuessaan, sillä hän kertoi että "kaaduin ja sitten kun avasin silmäni olin maassa" ja hän itse ei muista mihin on päänsä lyönyt vaan kertoi tosiaan kaatuneensa ja lyöneensä päänsä maahan. Opettajalta kuulin, että hän löi päänsä tolppaan.
Siksikin olin niin vihainen opelle kun hän jätti lapseni yksin luokkaan itkemään! Jonkun kaverinkin pyytäminen seuraksi olisi ollut parempi ratkaisu.
Meniö pääkipu sillä levolla ohi? Oliko tarvetta käydä lääkärillä?
Meillä kävi ekaluokalla lapsella hiukan vastaavalla tavalla, kun lapsi oli loukannut jalkansa hypättyään keinusta. Sitä ei oltu juuri noteerattu vaika lapsi itki kivusta, ja lapsi passitettiin normaalisti koulupäivän päätteeksi kotiin, ilman ilmoitusta tapahtumasta. Lapsi käveli sitten kotiin todella kipeällä jalalla, josta myöhemmin kuvauksissa löytyi hiusmurtuma, joka kipsattiin. Otettuani yhteyttä kouluun sieltä ei kuitenkaan muksitu vastaan, vaan kehotettiin laittamaan kaikista kertyneistä kuluista lasku koululle, jonka vakuutukseen ne menivät. Lapsi sai myös kipsin ajaksi taksikyydin kouluun.
Päänsärky meni ohi levolla ja särkylääkkeellä. Onneksi. Hiusten alta löytyi sitten illemmalla kuhmun lisäksi verinen ruhje, joka ei opelle ollut hiusten läpi näkynyt. Mutta silloin oli jo kello yli 17 joten meidän terveyskeskus oli jo kiinni ja olisi pitänyt lähteä 30 kilsan päähän sitä näyttämään jos olisi halunnut jotain "todistusaineistoa" mutta emme nähneet sitä tarpeellisena.
Päänsärky meni ohi levolla ja särkylääkkeellä. Onneksi. Hiusten alta löytyi sitten illemmalla kuhmun lisäksi verinen ruhje, joka ei opelle ollut hiusten läpi näkynyt. Mutta silloin oli jo kello yli 17 joten meidän terveyskeskus oli jo kiinni ja olisi pitänyt lähteä 30 kilsan päähän sitä näyttämään jos olisi halunnut jotain "todistusaineistoa" mutta emme nähneet sitä tarpeellisena.
oikeasti keskustella toimintamenettelystä opettajan ja tarvittaessa rehtorin kanssa.
t. 4
Ota yhteyttä koulutoimenjohtajaan tms. jos kerran reksikään ei välittänyt asiasta. Tuntuu etä tuollainen välinpitämättömyys on yleistä nykyään. Jos lapsi satuttaa koulussa itsensä ja itkee, niin hänen ajatellaan vain olevan turha itkupilli.
Kuinkahan pahasti pitää sattua että opet välittäisivät? Pienet koululaiset ovat vielä pieniä, ei lapsi muutu aikuiseksi sen kesän aikana kun odottaa ekaluokalle menoa. Silti opet tuntuvat niin ajattelevan. Olen itse todella pettynyt oman lapseni opeen: hän on kylmä, tyly ja ilkeä vanha hienosteleva akka. Ensi vuonna vaihtuu ope, ehkä saan sitten paremman kuvan alakoulun opettajista, toivon ainakin.
Tyttöni ope on jo vanhempi nainen, eläkeikä kolkuttelee jo parin vuoden päässä. Olimme tyytyväisiä kun saimme hänet, mutta enää emme ole vaan mielummin ottaisin jonkun vastavalmistuneen!
Aivotärähdyshän hänellä selvästi oli, onneksi lievä. Opettaja toimi ehdottoman väärin. Yksin ei saa ketään ekaluokkalaista jättää, etenkään päänsä lyönyttä! Mitäköhän ope olis tehnyt, jos lapsi olis karannut tai menettänyt tajuntansa sillä aikaa...
uskaltaa toimia näin, jos lapsi olisi loukkaantunut pahemmin olisi opettaja se joka vastaisi tapahtuneesta vaikkapa oikeudessa asti.
Inhimillinen kärsimys, pelko ja kipu ovat tietysti myös asioita joista koululaisen ei pitäisi tarvita kärsiä koulussa. On kamalaa jos ei voi luottaa että aikuiset huolehtivat oppilaista koulupäivien aikana.
koulutoimen johtajaan, jos rehtorin vastine on sinulla sähköpostissasi.
Missään tapauksessa päänsä lyönyttä ja vielä verisen kuhmun saanutta ei jätetä yksin.
Opettajan olisi tullut soittaa vanhemmille ja ainakin minimissään hälyttää koulun terveydenhoitaja välittömästi paikalle. Se olisi todellakin ollut ihan minimi.
Järkyttävää että rehtori vielä puolustellut opettajaa.
kirjoittamaan lausunnon tapahtuneesta tytön kertoman ja päässä vieläkin luultavasti nähtävien jälkien perusteella.
Sitten yhteys rehtorin sähköpostin ja todistuksen kanssa koulutoimen johtajaan ja ehdottomasti vaatisin välittömiä toimenpiteitä.
Luulen, että tyttöni menetti hetkeksi tajuntansa kaatuessaan, sillä hän kertoi että "kaaduin ja sitten kun avasin silmäni olin maassa" ja hän itse ei muista mihin on päänsä lyönyt vaan kertoi tosiaan kaatuneensa ja lyöneensä päänsä maahan. Opettajalta kuulin, että hän löi päänsä tolppaan.
Siksikin olin niin vihainen opelle kun hän jätti lapseni yksin luokkaan itkemään! Jonkun kaverinkin pyytäminen seuraksi olisi ollut parempi ratkaisu.
ethän halua, että jollekkin toiselle lapselle käy
samoin. Ehkä sillä kertaa ei selvitäkkään pelkällä säikähdyksellä. Ihmellistä välinpitämättömyyttä. Olen todella pahoillani lapsesi puolesta.
Itsellänikin on ekaluokkalainen tyttö.
Ehdottomasti viet asian eteenpäin, tuohan on törkeää toimintaa ja heitteillejättö koulun puolelta.
tiesikö opettaja, mitä oli tapahtunut?
Jos ei tiennyt, ei ehkä ole tajunnut mitä on tapahtunut - kyllähän lapset kaatuilee ja itkee. Ehkä on ajatellut, että rauhoittuu sillä aikaa kun muut ovat aamunavauksessa. Ota huomioon, että opettajalla on velvollisuus vahtia myös muita lapsia: päästääkö kaksikymmentä ala-astelaista poukkoilemaan omin nokkineen aamunavaukseen vai jättää yksi epämääräisestä syystä itkevä lapsi luokkahuoneeseen.
Jos siis ei ole nähnyt mitä tapahtui, eikä tiennyt että kolhu on ollut niin kova.
Yläkoululainen kopsautti päänsä seinään (ei kovin kovaa) ja valitti kipua. Koska terveydenhoitaja ei ollut paikalla, sai hän luokanvalvojalta luvan lähteä kotiin, jos siltä tuntui, koska kotimatka oli lyhyt. Saman tien soitimme vanhemmille, että lapsi on kotimatkalla. Jos olisi ollut epäilys, että päähän olisi sattunut pahasti, olisimme toki soittaneet ambulanssin, tai vanhempien niin halutessa odottaneet heitä hakemaan. Opettajainhuoneessa tai kansliassa on yleensä joku henkilö, joka voi valvoa loukkaantunutta, kun kyytiä odotellaan.
Yksin olen jättänyt itkemään ainoastaan sydänsuruisia murrosikäisiä, jotka ovat tarvinneet hiukan yksityisyyttä. Silloinkin luokan ulkopuolelle niin, että minä näen oppilaan avoimesta ovesta. -ope
17
Yksin olen jättänyt itkemään ainoastaan sydänsuruisia murrosikäisiä, jotka ovat tarvinneet hiukan yksityisyyttä. Silloinkin luokan ulkopuolelle niin, että minä näen oppilaan avoimesta ovesta. -ope
jonkun muun aikuisen (kouluavustaja, kouluhoitaja, opettajanhuoneeseen tms.) seuraan, sillä häneltä olisi voinut vaikka mennä taju. Todella väärin tehty opettajalta. Koulun vastuu on lainkin mukaan taata oppilaalle turvallinen koulupäivä, tässä kohtaa se ei kyllä toteutunut.