onko kiltteys sairasta?

olet kiltti tyyliiin "kynnysmatto". Normaali kiltteys, kohteliaisuus, sydämellisyys ja avuliaisuus ovat vaan nykyihmiselle outo ilmiö...

ollut aina todella kiltti. En osaa sanoa kenellekään pahasti, itken helposti, jos joku sanoo minulle ja muutenkin empaattinen. Arvaatte kyllä, kuinka paljon tätä on käytetty hyväksi suhteissa. Ja oikeastaan lapsuuden kaverijutuista lähtien.



Muuta en osaa ja toivon löytäväni miehen, joka ei ole tälläinen. Lapseni on aivan päinvastainen, ainakin tällä hetkellä, hänellä(9v) on vahva tahto.

eikö kukaan enää halua kommentoida?

ap

oikeasti pelkään ihmisiä just siksi että ne on välillä niin vittumaisia ja ilkeitä. Ite olen kiltti ja miellyttämishalunen, en osaa enkä viitsi riidellä kun se ei mun mielestäni koskaan johda yhtään mihinkään, on vaan sellasta jankutusta...

Mä olen myös kiltti mutta osaan myös tarvittaessa pitää topakasti puoliani. Aina vaan ei se ole vaivan arvoista, eli mietin aina että tuon toopen kanssa ei kannata alkaa väitellä.

ja olin hyvin rakastunut yhteen mieheen. Hän kuitenkin oli todella kusipäinen minulle pitkään.



Surin tätä ja päätin, etten enää alistu sellaiselle. Tosin en voi mitään luonteelleni.

ilkeässä maailmassa. Jos vain osaa pitää myös puolensa, ja nehän eivät sulje pois sulje toisiaan, voi olla kiltti ja silti pitää puolensa :)

ja hyvä elämä. Uskon, että hyvyys luo hyvyyttä ympärilleen. Puolensa toki pitää pitää. Mutta kiltteys on mielestäni hyve. Alistuva on eri asia. Kiltti, silti reipas ja topakka ihminen on minusta hieno juttu.

Kiltteys on mielestäni tietynlaista sielun ja mielen puhtautta. Maailma myrkyttää niin monesta ihmisestä ilkeän ja vain omaa etuaan ajattelevan. Se on sääli. Sitä mielen puhtautta ei saa enää takaisin kun se on kerran tuhottu.

on ylikilttejä, siitä kiltteyden huono maine. Kiltti mutta oikeasti hyväitsetuntoinen ihminen on aika harvinainen.

Kiltteys on mielestäni tietynlaista sielun ja mielen puhtautta. Maailma myrkyttää niin monesta ihmisestä ilkeän ja vain omaa etuaan ajattelevan. Se on sääli. Sitä mielen puhtautta ei saa enää takaisin kun se on kerran tuhottu.

Olen 120% samaa mieltä. Maailma on tälläinen :(

Minä olen ollut kiltti tyttö koko elämäni. Tehnyt aina kaiken vaaditun ja vähän enemmänkin, että olisin oikein pidetty. Sanavarastooni ei kuulu ei-sana. Olen halunnut olla kaikin tavoin hyväksytty ja mielellään paras ja tehokkain. Oikein helvetin kiltti. En osaa suuttua, enkä ottaa vastaan moitteita vaan alan itkeä helposti. En osaa sanoa kenellekään mitään negativiista, siis aiheestakaan. Mietin kaikkia pieniäkin epäonnistumisia (joita muut eivät edes huomaa) ja ikäviä sanoja viikkokausia, en saa nukuttua ja ajattelen TAAS epäonnistuneeni.



Kaikki (paitsi mieheni) kävelevät ylitseni mennen tullen. Teen paljon töitä ja ansaitsen vähän. Ihmiset käyttävät hyväntahtoisuuttani hyväkseen. Minä olen se joka huolehdin suvun lapsista ja vanhuksista, mutta kukaan ei koskaan auta minua. Tosin en paljon ole pyytänytkään apua, kun en halua muita vaivata ja tokihan jaksan itse kaiken hoitaa. Ja jos pyydän ja saan kieltävän vastauksen, en enää pyydä apua.



Usein itken väsymystäni ja epäonnistumisen tunnetta, riittämättömyyttäni kaikessa.



Mutta tänä syksynä minussa on alkanut tapahtua muutosta, johtuisiko siitä että täytin 40 v. Ihmeellisiä ajatuksia on tullut päähäni...Kietäydyin ottamasta sukulaislapsia meille syysloman viettoon, en luvannut järjestää anopin 70-v syntymäpäiväjuhlia, enkä aio kutsua puolta sukua meille jouluaatoksi. Sen sijaan että olisin ostanut uusia verhoja ostinkin itselleni vaatteita ja meikkejä.



Olen elänyt todennäköisesti ainakin puolet elämästäni ja miten? Mielistellen ja madellen, anoen hyväksyntää ja kehuja. Loppuelämän olen päättänyt elän miten itse haluan. Ryhdyn tuhmaksi tytöksi.

älä ala tuhmaksi tytöksi.



Kyllä kiltitkin ihmiset saavat sanoa EI kun eivät jaksa tai halua tehdä jotain. Ei se tee sinusta tuhmaa jos kieltäydyt.