Mitä mieltä Tähkän avioehdosta kahdeksan vuoden jälkeen
Kommentit (25)
avioehtoja.
Moni eroriita vältettäisiin kun olisi avioehto; ei olisi mistä riidellä.
Miksi toisen pitäisi hyötyä toisen menestyksestä? Jokainen hankkikoon oman elintasonsa.
Avioehdon pitäisi olla pakollinen. Avio-oikeus on typerää, vanhan ajan jäänne.
Jos aviopari toimii tiiminä eli auttavat toisiaan menestymään tekemällä uhrauksia itse, myös menestys tulisi jakaa. Esimerkiksi nainen on poissa työelämästä 7 vuotta kasvattaen miehelle 3 lasta. Hän menettää 7 v urastaan, eläkkeen jne. Mies ottaa eron ja kaiken taloudellisen hyödyn tästä itselleen plus lapset. Reilua? Tai nainen tukee miehestä taloudellisesti, jotta hän saa opiskella jne. Avioliiton aikana hankittu omaisuus on siis mielestäni fifty-fifty. Sitä ennen ansaittu omaa tai perinnöt ym poikkeukset.
avioehtoja.
Moni eroriita vältettäisiin kun olisi avioehto; ei olisi mistä riidellä.
Miksi toisen pitäisi hyötyä toisen menestyksestä? Jokainen hankkikoon oman elintasonsa.
, että omaisuus olisi fifty-fifty.
Mun mielestä asia pitäisi järjestää niin, että esim. 7 vuoden ajan kun perheen äiti on kotona, perheen isä (tai toisen äidin) on maksettava eläkettä tälle toiselle.
Mielestäni lapsiakaan ei pitäisi tehdä enempää, kun on niitä kykenevä elättämään.
haluavat rikkaan miehen, jonka rahoilla elää ja sitten vielä erotaan, että saadaan puolet omaisuudesta.
Mä väitän, että näitä on tosi paljon. Eri varallisuustasoilla vaan.
ihmisen tulee ajatella muullakin kuin vain sydämmellään. Pitää osata ennakoida.
toteuttaa itseään, vaikkapa olemalla kotiäiti tai taiteilija. Kuitenkaan tajuamatta mitään elämän realiteista.
haluavat rikkaan miehen, jonka rahoilla elää ja sitten vielä erotaan, että saadaan puolet omaisuudesta. Mä väitän, että näitä on tosi paljon. Eri varallisuustasoilla vaan.
Jos aviopari toimii tiiminä eli auttavat toisiaan menestymään tekemällä uhrauksia itse, myös menestys tulisi jakaa. Esimerkiksi nainen on poissa työelämästä 7 vuotta kasvattaen miehelle 3 lasta. Hän menettää 7 v urastaan, eläkkeen jne. Mies ottaa eron ja kaiken taloudellisen hyödyn tästä itselleen plus lapset. Reilua? Tai nainen tukee miehestä taloudellisesti, jotta hän saa opiskella jne. Avioliiton aikana hankittu omaisuus on siis mielestäni fifty-fifty. Sitä ennen ansaittu omaa tai perinnöt ym poikkeukset.
Mun mies ei olisi mitenkään pystynyt tekemään niin paljon töitä ja luomaan omaa uraansa, jos mä en olisi ollut kotona ja huolehtinut lapsista. Tai olisi, mutta sitten perhe olisi jäänyt haaveeksi.
Sirpa Selänteelle kuuluisi automaattisesti puolet Teemun omaisuudesta kun hän on toiminnallaan mahdollistanut toisen uran ja kotielämän yhdistämisen.
Ymmärrän avioehdon ehkä siinä vaiheessa kun ollaan menossa naimisiin ja mies/nainen haluaa suojata saamansa perintörahat, omalla työllä ansaisun omaisuuden jne. missä vaiheessa puoliso ei ole vielä elämään vaikuttanut.
Mutta tässä vaiheessa kun ollaan yhteisestä elämää eletty kymmenen vuotta, vaimo hoitanut lapsiaan suurimman osan vuodesta kotonaan lähes yh:na ja mies huitelee maailmalla tehden uraa. Tämä ei olisi onnistunut ilman perheen tukea!! Minä en ainakaan suostuisi kirjoittamaan mitään avioehtoa.
Odotetaan vaan, menee hetki ja mies löytää uuden ja lähtee rahoinensa ja taas on "palkittu" yksi kotiäiti.
Miettikääpä jos asia olisi toisinpäin. Naispuoleinen artisti tekisi uraa ja mies lasten kanssa kotona ja NAINEN tekisi avioehdon. Kuulostaako oudolta..
että avioehdolla suojellaan yritystä, jossa kenties on muitakin osakkaita kun Tähkä itse. Itse asiasta en mitään tiedä, mutta tällainen vaihtoehto tuli mieleen.
Jos aviopari toimii tiiminä eli auttavat toisiaan menestymään tekemällä uhrauksia itse, myös menestys tulisi jakaa. Esimerkiksi nainen on poissa työelämästä 7 vuotta kasvattaen miehelle 3 lasta. Hän menettää 7 v urastaan, eläkkeen jne. Mies ottaa eron ja kaiken taloudellisen hyödyn tästä itselleen plus lapset. Reilua? Tai nainen tukee miehestä taloudellisesti, jotta hän saa opiskella jne. Avioliiton aikana hankittu omaisuus on siis mielestäni fifty-fifty. Sitä ennen ansaittu omaa tai perinnöt ym poikkeukset.
Mun mies ei olisi mitenkään pystynyt tekemään niin paljon töitä ja luomaan omaa uraansa, jos mä en olisi ollut kotona ja huolehtinut lapsista. Tai olisi, mutta sitten perhe olisi jäänyt haaveeksi.
Meni maku koko mieheen. Sikamainen temppu vaimolle noin pitkän avioliiton jälkeen.
Kotiäidin asema alkaa olla nykyisin aika kuppainen. Sievisen eksäkin jäi nuolemaan näppejään eron jälkeen, muutama tonni jäi käteen siitä, että mahdollisti Janin uintiuran ja menestyksen.
Tai tehdä sitä yksin.
Avioehtoa varten tarvitaan kummankin suostumus eli ei siinä voi sikailla toiselle ellei toinen ole siihen suostuvainen.
Tai tehdä sitä yksin.
Avioehtoa varten tarvitaan kummankin suostumus eli ei siinä voi sikailla toiselle ellei toinen ole siihen suostuvainen.
Joo kuule, sitä voi luvata toiselle tässä vaiheessa ummet ja lammet että saa paperiin vaimon puumerkit, lopussa kun ainut mikä merkitsee on mustaa valkoisella...
Selänteen talot, tavarat, autot, lastenhoitajat, kodinhoitajat ja Sirpan äidin jatkuvat matkat Amerikkaan niin että eiköhän Teemu ole oman kortensa kantanut kekoon.
Sirpa Selänteelle kuuluisi automaattisesti puolet Teemun omaisuudesta kun hän on toiminnallaan mahdollistanut toisen uran ja kotielämän yhdistämisen.
esimerkiksi perheen omakotitalo yksin vaimon nimissä eli ei jäisi lasten kanssa tyhjän päälle.. Ja toisekseen, Tähkän vaimo on kyllä sen verran topakka tapaus, että enpä usko, että olisi millään lailla painostettu avioehto allekirjoittamaan, tai että myöskään ei osaisi puoliaan pitää.
Tai tehdä sitä yksin. Avioehtoa varten tarvitaan kummankin suostumus eli ei siinä voi sikailla toiselle ellei toinen ole siihen suostuvainen.
minkälainen avioehdon sisältö on? Kun ei ne asiat ole niin mustavalkoisia, että vaimo saa puolet tai jää tyhjänpäälle. Mutta tuohan on yleinen av-mammojen harhaluulo, kun ollaan asioista tietämättömiä. Eiköhän tuossa, kun se jälkeenpäin tehdään, ole huolehdittu, että mahdollisen avioeron varalta vaimokin saa kohtuullisen osan omaisuudesta.
Emmehän me tiedä mikä se avioehdon sisältö on. Tuskin täysin poissulkeva kuitenkaan.