Kevennys ;-)... gynellä
Minulla oli loppuviikosta varattuna aika gynekologille. Varhain aamulla sain vastaanotolta puhelinsoiton ja kerrottiin, että nyt aamuksi olisi peruutusaika klo 9.30. Otin sen.
Olin juuri saanut kaikki perheenjäsenet lähetettyä töihin ja kouluun, kun huomasin, että kello on jo 8.45. Matka lääkärille kestäisi
noin 35 minuuttia, joten yhtään ylimääräistä aikaa ei ollut.
Kuten yleensä kaikki naiset mennessään gynekologille, otan hygienia-asiat hieman tarkemmin huomioon, mutta tällä kerralla en
voinut käyttää siihen kovin paljon aikaa. Ryntäsin portaat ylös, heitin pyjaman nurkkaan ja kastelin pesualtaan reunalla olevan
pesukintaan ja pesaisin ' alakerran' pikaisesti varmistaen, että olisin jotakuinkin ' näyttökunnossa' .
Viskaisin pesukintaan pyykkikoppaan, puin kiireesti jotain päälleni, hyppäsin autooni ja ajoin vastaanotolle.
Jouduin odottamaan vuoroani hetken aikaa ennen kuin minut kutsuttiin sisään. Tietäen toimintatavan, kuten varmasti sinäkin,
hyppäsin pöydälle, katselin huoneen toiselle puolelle ja kuvittelin olevani
Pariisissa tai jossain muussa upeassa paikassa tuhansien kilometrien päässä.
Hämmästyin hieman lääkärin sanoessa: " Hyvänen aika sentään, sitä ollaan sitten nähty ekstravaivaa, vai mitä?" En vastannut mitään.
Vastaanoton jälkeen huokaisin helpotuksesta ja menin kotiin. Loppupäivä kului normaaliin tahtiin, kaupassakäyntiä, siivousta, ruoanlaittoa jne.
Eskarissa oleva kuusivuotias tyttäreni oli huoneessaan leikkimässä.
Yhtäkkiä hän huusi kylpyhuoneesta: " Äiti, missä mun pesukinnas on?" Käskin hänen ottaa puhtaan kaapista.
Hän parkaisii: " Ei!!!"
Hän huusi:" Mä tarviin sen, joka oli tässä altaan reunalla. Siinä oli
kaikki mun kimalteet ja hileet säästössä!"
Kommentit (10)
noloimpien kommellusten kilpailun tässä takavuosina.
Niin ja se pesukinnas oli oikeasti " prinsessapesusieni" , jossa oli ne kimalteet mukana.
Hassua vaan, että ap yrittää väittää juttua itsellensä tapahtuneeksi...
Jätä vitsit lukematta jos noin pahasti kivistää...
Harmi kun et nähnyt lääkärin ilmettä :D
Turkulaisen miehen vastapäätä junaan istahtaa isotissinen blondi
minihameessaan. Mies yrittää vältellä, mutta ei voi olla tuijottamatta
blondin reisin väliin. Mies huomaa ilokseen, että blondilla ei ole
ollenkaan alushousuja.
Blondi kuitenkin huomaa miehen puuhat ja kysyy:
" Katseletteko te minun pimpsaani?"
" Juu, olen pahoillani, " turkulainen sopertaa ja kääntää katseensa pois.
" Katselkaa pois vain, " blondi vastaa, " Itse asiassa olen harjoittanut
sitä paljon, katsokaas kun se antaa teille lentosuukon." Miehen
hämmstykseksi fjöösä lähettää hänelle lentosuukon.
" Vau, mitä muuta se osaa?" mies kysyy innokkaana.
" Se osaa iskeä silmää," nainen vastaa.
Turkulainen tuijottaa pimpsaa, joka aivan selvästi iskee hänelle silmää.
" Istupa tähän viereeni," ehdottaa blondi ja taputtaa kutsuvasti penkkiä.
Turkulainen tottelee ja blondi kysyy, " Haluaisitko työntää sinne pari
sormea?"
" Ei helvetti ! Osaako se VIHELTÄÄKIN?!"
Siis käyttääkö jotkut pesukinnasta ? Eikö olisi parempi käydä suihkussa. HYI SAATANA oksettaa ajatuskin muijaa pesemässä alapäätään pesukintaalla. Mahtaa tulla puhtaaksi.
Vierailija:
Siis käyttääkö jotkut pesukinnasta ? Eikö olisi parempi käydä suihkussa. HYI SAATANA oksettaa ajatuskin muijaa pesemässä alapäätään pesukintaalla. Mahtaa tulla puhtaaksi.
jos on nitisevän-natisevan hangattu törsä niin tutkimukset ei suju.
...tämä pesukinnasjuttu on kyllä oikeasti sattunut Australiassa ja joku oli soittanut radioon ja kertonut. Tuskin oli sentään ap...mutta hauska juttu silti!