Miten adoptiovanhemmat jaksatte erittäin haastavaa lastanne?

välillä heikommin ja välillä paremmin, inhimillisiä ihmisiä kun mekin olemme...

(meillä tosin ei oo kauheasti agressiivisuutta, eikä lyömistä, mutta sitä muuta on, levottomuuutta, impulsiivisuutta jne.)

Vai ajatteletko että koska ei oo emidän geeneistä sitä on vaikeampaa kestää? Miksi?

Tarkoitan, jos adoptiolapsella esiintyy esim. käytöshäiriöitä, impulsiivisuutta, agressiivisuutta ja jopa toisten uhkailua sekä lyömistä? Aihe on arka, mutta ajattelin kysyä, koska vaikka meillä on biologinen lapsi, on tuollaista käytöstä niin kovin raskas kestää ja jatkuva lapsen ohjaaminen ja varuillaanolo raastavaa. Tilanne on haasteellinen sekä lapselle että lähipiirille tietenkin. Tiedän, diagnoosista, kuntoutustoimista ja lääkkeistä voi saada jonkin verran apua, mutta eivät ne kovin paljoa ole auttaneet...

meidän geeneistä...



Luuletko että jotenkin kadumme vai miksi sitä kysyt? Ja mitä vaikka joskus kaduttaisikin, koska ei adoptiolapsesta sen helpommin pääse eroon kuin biologisestakaan...

Ajattelin vain, että voi olla vielä rankempaa teille, piiitkän adoptioprosessin jälkeen ja kun lasta on varmaankin odottanut todella kaivaten. Usein biologisen lapsen saaminen tähän maailmaan on kuitenkin helpompaa... Täytyy todella hattua nostaa teille, voimia elämäänne, onneksi lapset osaavat päivittäin ilahduttaa monin tavoin vaikka välillä onkin rankkaa ;)

neuvonnassa asiaan on kuitenkin valmennettu, useimmat jopa vähän liiankin peloteltu että mitä kaikkia vaikeuksia voi tulla. Vähän kuin bioäideille neuvolassa koko ajan puhuttaisiin, että olethan nyt ajatellut että lapsellasi voi olla kehitysviive / adhd/ oppimisvaikeuksia/ eroahdistusta niin että se on jo takertumaa/ häntä voidaan kiusata jne jne.



Ne vaikeudet ja vaiheet mitkä voi edeltää adoptiota (biologinen lapsettomuus, kriisi siitä, tietoinen päätgös tehdä tämä ratkaisu), tekee ehkä vaan sen että on helpompaa sietää epätäydellisyyttä. Parisuhdettakin on koeteltu jo ennen pikkulapsiaikaa.



Musta tuntuu että biovanhempien on ehkä vaikeampaa kestää että se ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa...



2 ja 3