Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö 8-vuotiaalla olla enemmän kaveriseuraa?
06.10.2009 |
Meidän tokaluokkalainen viettää useimmat illat ja viikonloput vain oman perheen kanssa. Joko puuhailee itsekseen, leikkii isoveljen kanssa tai sitten käydään yhdessä uimassa, lenkillä, kiipeilemässä leikkitelineillä. Kaverin kanssa leikkii ehkä 1-2 kertaa viikossa. Koulun jälkeen hän käy usein puistossa, mutta ei viihdy siellä vaan tulee aika aikaisin jo kotiin odottamaan veljeä ja vanhempia.
Lapsi itse ei tunnu kärsivän vaan sanoo, että on ihanaa kun saa olla rauhassa. Hän ei ole hyvä hankkimaan kavereita ja isossa seurassa etenkin jää ulkopuolelle tai häiriköi. Siksi esim. välitunnit koulussa ovat usein vaikeita. Poika lopetti harrastuksen, koska tuntui että lähteminen koulun jälkeen minnekään stressasi häntä niin että harrastuksesta meni ilo: huudon kanssa lähdettiin ja harrastuksessa poika mökötti puolet ajasta. Nyt ei ole kiinnostunut kokeilemaan mitään uutta.
Pitäiskö tarmokkaammin järkätä lapselle seuraa tai etsiä harrastusta? Toisaalta tuntuu että lapsi tarvitsee tätä rauhaa levottomien koulupäivien jälkeen, toisaalta pelkään että hän menettää ne vähäisetkin sos. kyvyt joita hänellä on.
Kommentit (20)
Lisäksi on 2 kertaa viikossa hänellä voimisteluharrastus tunnin kerrallaan. Muuten sitten leikkii itsekseen tai 3v nuoremman pikkuveljen kanssa. Minusta näin on hyvä. Teininä sitten ehtii viilettää illat pitkät kaveriseurassa jos sellaista edes kaipaa. Lapsuudenperheen kanssa vietetty aika on kallisarvoista ajatellen koko elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tokalla... Leikkii kaverin kanssa vain 1-2 kertaa viikossa tai sitten on viikkoja ettei käy kenenkään luona eikä kukaan käy meillä. Leikkii päivittäin siskon ja veljen kanssa. Ei kaipaa paljon muuta, joskus valittaa ettei ehdi olla kotona riittävästi vaikka tulee aina koulun jälkeen suoraan kotiin!
Ei välittäisi harrastaa mitään, mutta meidän aloitteesta käy harrastamassa 2 iltaa viikossa. Yksi on kuvataidekerho ja toinen on orkesterissa soittoa.
Teidän tapauksessa ehkä yrittäisin PIKKU HILJAA etsiä jonkun uuden harrastuksen, ei ehkä kiirettä kuitenkaan jos poika tuntuu noin hyvin viihtyvän rauhassa! Ehkä kutsuisin useammin jonkin kaverin kotiin leikkimään?
Osaisiko lapsi itse kertoa mikä kiinnostaa erityisesti tai sitten te vanhemmat, minkä tyyppinen poika hän on? Olisiko joku rauhallinen juttu, vaikka musiikki- tai kuviskerho kiva? Partio on siitä hyvä, että perinteisesti se on juurikin kaikenlaiset ihmiset hyväksyvä jne, riippuu tietysti paljon ohjaajista.
Kavereita riittää koulussa ja kotonakin silloin tällöin. Jos itse lähtisi hakemaan ulos kavereita, niin varmasti viilettäisi joka päivä. Mutta on huono lähtemään ja niinpä se jää kavereiden tehtäväksi hakea häntä ulos. Aina kyllä lähtee, jos joku tulee hakemaan.
Olen itse ollut samanlainen ja olen edelleen. Armoton kotihiiri ja omaan perheeseen käpertyjä. Silti pärjään työssäni ja olen saanut ihanan miehenkin :) Me ihmiset olemme erilaisia!
samanlainen. Joskus yritin järkätä hänelle enemmän kaveriseuraa mutta sitten huomasin, että se ei ole hyvästä. Jos motivaatio ei lähde lapsesta itsestään ei leikit välttämättä suju hyvin eikä kemiat kohtaa, ja niinpä lapsi saa huonoja kokemuksia kaverin kanssa olemisesta. Se voi aiheuttaa sen, ettei lapsi kiinnostu myöhemminkään muista lapsista koska kokee heidät riesaksi ja myös tuntee itsensä huonoksi, koska ei osaa tai jaksa leikkiä enää iltaisin kaverin kanssa vaikka vanhemmat niin toivoisivat. Parempi puuhata iltaisin omalla perheellä, että jaksaa olla toisten poikien kans koulussa ja harrastuksissa eikä pura niissä tilanteissa sosiaalista väsymystä muihin.
Olen itse samanlainen, sosiaalisesti hitaasti kehittynyt, joka on löytänyt parhaat ystävät myöhemmin, omassa tahdissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että on edes muutama muu samanlainen :-) Tuo oli hyvä pointti, että mieluummin vähän ja positiivisia kaverikokemuksia kuin vanhempien tuputtamia "pakkoseurusteluja". Ja onhan tuolla se pari vuotta vanhempi isoveli toki seurana, jonka kanssa voi harjoitella sekä leikkimistä että riitelyä. Kuulostaa vaan usein siltä, että muut tokaluokkalaiset viettää jo enemmän aikaa kavereiden kuin perheen kanssa ja joka uinti- yms. reissullekin haetaan joku kaveri mukaan.
ei osaa olla ilman kaveria. Jos ei naapurin samanikäisestä pojasta ole kaveriksi (ovat kuin paita ja peppu) on pakko tehdä kauhea soittelukierros joka luokkakaverille ja kysellä "voitko olla?". Jos ei kukaan just silloin "voi olla" niin sitten itketään ja mökötetään... ihan kiva että on sosiaalinen luonne (toisin kuin äitinsä) mutta pitäisihän joskus oppia olemaan ilman kaveriakin. Joskus viikonlopuille olen suunnitellut jotain perheen yhteistä puuhaa niin eikös heti aamusta ole joku poika oven takana ja kun kaveri on löytynyt niin ei äidin tyhmät jutut kiinnosta enää pätkääkään... Mielestäni ap:n ei kannata olla huolissaan jos poika on onnellinen näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se oo vaan hyvä, että viihtyy perheen kanssa :) ?
jos lapsi ei osaa olla yksin hetkeäkään. Silloin tuntuu, että on jokin tarve jäänyt tyydyttymättä ja lapsi kärsii läheisriippuvaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapsi ei osaa olla yksin hetkeäkään. Silloin tuntuu, että on jokin tarve jäänyt tyydyttymättä ja lapsi kärsii läheisriippuvaisuudesta.
Vähän kyllä ihmettelen jos ei 8-vuotias osaisi olla hetkeäkään ilman kaveriseuraa...
Ollaan kokeiltu eri harrastuksia, mutta juuri tuo lähteminen koulun jälkeen on hankalaa ja menee kiukutteluksi. Koulussakaan ei pidä metelistä ja saattaa vetäytyä yksinään jonnekin syrjemmälle pihalla. Tosin yleensä leikkii kavereiden kanssa välkillä. Mieluiten leikkii veljensä kanssa ja harrastaa yhdessä perheen kanssa viikonloppuisin.
Tosin meillä käy perhetyöntekijä ja hänen mielestään ei ole normaalia, että 8v ei leikki kavereiden kanssa ulkona koulun jälkeen iltoja ja ei halua harrastaa. Hän uskoo, että lapsemme on masentunut, koska viihtyy yksinäänkin ja pitää siitä, että saa olla välillä rauhassa ja tehdä omia juttuja, kuten piirrellä ja lukea.
En sitten tiedä, mutta aina tuo on tuollainen ollut. Eli ottakaa huomioon sekin vaihtoehto, että lapsenne on masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan sosiaalisilta kyvyiltään heikko, jopa asperger-tyyppinen mutta ei diagnoosiin asti kuitenkaan. Kiinnostaa silti, käykö teillä perhetyöntekijä siis juuri koska lapsi ei halua olla kavereiden kanssa vai onko teillä ollut muitakin oireita?
ap
Ja huomaan tästä keskustelusta että ei olekaan AINOA maailmassa. Välituntisin on seuraa, mutta eipä kaipaa koulun eskarin jälkeen eikä viikonloppuisin meille ketään. Viihtyy perheen kanssa. Hänellä on myös kaksi sisarusta joiden kanssa viettää aikaa ja leikkii.
Kaverikokeiluita on (minun aloitteestani) ollut, mutta ovat jääneet muutaman kuukauden mittaisiksi, koska lapsi ei vaan jaksa kun "koko ajan joku on hakemassa eikä saa tehdä rauhassa illalla omia juttujaan perheen kanssa". Eli kokee ns. kotikaverit rasittavana pakkopullana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuota tarkoitin äskeisellä että aikuinen ei voi väkisin niitä kavereita hankkia, jos aloite ei lähde lapsesta itsestään. Tuntuu että poikamme on jo ihan väsynyt jos menee iltapäiväksi koulukaverille. Kokee kaverisuhteet vapaa-ajalla jotenkin liian vaativina. Että joutuu tsemppaamaan liikaa - ei jaksa.
t:14
Onpa hyvä huomata, että muitakin kotihiiriä löytyy :)
Ovatko teidän lapset mielestänne myös ujoja? Meidän poika on vieraassa seurassa aika ujo ja välillä sen huomaa ihan elekielestäkin. Vaivautuu helposti ja on lyhytsanainen. Kotioloissa ja tutussa seurassa on rento ja puhelias.
Olen joskus miettinyt, voisiko lapsella on lievä asperger? Ja itsellänikin. Vai onko se vaan luonteenpiirre, että kaipaa enemmän omaa rauhaa kuin toisia ihmisiä?
Olisi mielenkiintoista tietää, miten esim. tämän ketjun lapset viihtyisivät toistensa seurassa? Jospa he eivät vielä kukaan ole löytänyt riittävän samankaltaista seuraa, jotta heidän olisi mukava ja rento olla...
t. 5
Poikani ei ole seurassa ujo, on jopa puheliaskin, ei vain pidä pojille tyypillisistä taistelu&tappeluleikeistä, eikä hirveästä räimeestä ja häiriköinnistä.
Ei ole mikään suuna_ja_päänä sählääjätyyppi kumminkaan.
Onpa hyvä huomata, että muitakin kotihiiriä löytyy :)
Ovatko teidän lapset mielestänne myös ujoja? Meidän poika on vieraassa seurassa aika ujo ja välillä sen huomaa ihan elekielestäkin. Vaivautuu helposti ja on lyhytsanainen. Kotioloissa ja tutussa seurassa on rento ja puhelias.
Olen joskus miettinyt, voisiko lapsella on lievä asperger? Ja itsellänikin. Vai onko se vaan luonteenpiirre, että kaipaa enemmän omaa rauhaa kuin toisia ihmisiä?
Olisi mielenkiintoista tietää, miten esim. tämän ketjun lapset viihtyisivät toistensa seurassa? Jospa he eivät vielä kukaan ole löytänyt riittävän samankaltaista seuraa, jotta heidän olisi mukava ja rento olla...
t. 5
Joka päivä on kaverin kanssa. Lisäksi on harrastuksia, niinä päivinä ei välttämättä tarvitse kaveriseuraa kun kavereita on harrastuksissa.
Joskus kun ei löydy kaveriseuraa niin sitten tulee valitusta ja mökötystä. Onneksi on kuitenkin paljon kavereita, että kyllä jollakin on yleensä aikaa leikkiä.
Joka päivä on kaverin kanssa. Lisäksi on harrastuksia, niinä päivinä ei välttämättä tarvitse kaveriseuraa kun kavereita on harrastuksissa. Joskus kun ei löydy kaveriseuraa niin sitten tulee valitusta ja mökötystä. Onneksi on kuitenkin paljon kavereita, että kyllä jollakin on yleensä aikaa leikkiä.
Niin ja lisään vielä, että tyttö on aina ollut tosi sosiaalinen.
Kyllä hän kavereiden kanssa juttelee, mutta kun vertaan häntä muihin samanikäisiin niin kyllä hän on rauhallinen eikä ehkä yhtä puhelias joukossa.
Minä en ymmärrä tuota yhden perhetyöntekijän kommenttia että lapsi olisi masentunut jos viihtyy yksikseenkin??? Toki jos ei yhtään halua leikkiä niin ymmärrän, mutta eivät kaikki lapset edes halua leikkiä jatkuvasti.
Kyllä meiädnkin poika kieltäytyi menemästä yhden kaverin luo, kun niitä kutsuja tuli jatkuvasti: ensin oli leikkimässä pe-illalla, sitten la-iltapäivänä ja sitten kutsui vielä sunnuntainakin. Silloin poika ei enää halunnut mennä.
Mun pojalle omat leikit ja jutut huoneessa ovat joskus hirveän tärkeitä! Hän ehkä piirtelee jotain, tai leikkailee, tai leikkii legojen kanssa. Tai sitten on tyytyväinen kun saa olla pikkuveljen kanssa!
Pojan isä eli mieheni on ollut tasan samanlainen. Viihtyi kotona vielä teininäkin, ei lähtenyt liihottelemaan kavereiden kanssa. Oli kuulemma aina niin paljon tekemistä kotona:).
3
Meidän poika ei ole erityisen ujo, tai ainakin menee isoveljeään reippaammin kysymään jotain vierailta ihmisiltä yms. Uusia tilanteita hän kyllä jännittää hirveästi ja esim.sukulaisjuhlissa ei useinkaan saa sanaa suustaan vaan kieppuu isän kyljessä. Mikään rauhallinen heppu tämä ei ole vaan pikemminkin ikiliikkuja ja kotona suu käy koko ajan.
Musta tuntuu että hän on silla lailla kontrollifriikki (kuten äitinsäkin) että ei osaa rentoutua jos ympärillä on liikaa hallitsemattomia asioita. Siksi isot porukat, uudet paikat ja kokemukset ovat hänelle tosi rasittavia, ja hän tarvitsee sitä omaa rauhaa niiden jälkeen. Kyllä hän mielellään leikkii kaverin kanssakin, mutta viihtyy aivan mainiosti myös yksin omassa huoneessaan. Itse asiassa isoveli 11v oli aika samanlainen tuon ikäisenä, mutta nykyään viettää enemmän aikaa ulkona kaverien kanssa. Ei silti joka ilta hänkään - täytyyhän sitä joskus ehtiä lukea ja tehdä koottaviakin! Emme me mieheni kanssa myöskään ole hirveän seurankipeitä, joten kaipa tässä kohtaa perimä ja ympäristö ovat koituneet lasten kohtaloksi...