Lue keskustelun säännöt.
Olisitko heti valmis päättämään, että lastasi ei elvytetä?
16.11.2006 |
Kuvittele, että lapsesi olisi loukkaantunut äkillisesti ja todella vakavasti. Lapsesi on elvytetty jo pariin kertaan ja aivosähkökäyrät näyttävät lohduttomalta. Jos vaihtoehtoina olisi katsella lastasi vaikeasti vammaisena lopun elämäänsä tai antaa lapsesi menehtyä kaikessa hiljaisuudessa (siis jos sydänpysähdys voi tulla jälleen hetkenä minä hyvänsä), voisitko tehdä lapsesi puolesta huoltajana päätöksen, että ei elvytetä? Olisitko NYT valmis tekemään päätöksen?
Itse olen pohtinut tätä asiaa ja todennut, etten todellakaan ole valmis tekemään sellaista päätöstä. Olen koittanut ajatella järkevästikin, kuinka elimet voi pistää luovutukseen ja auttaa näin monen muun elämää, mutta tunteet pistää kyllä pahasti vastaan. Rakastan lapsiani aivan liikaa, että voisin heistä nyt tässä luopua ilman ennakkovaroitusta. Ikävä tulisi olemaan niin raastavaa, että en varmaan eläisi sen kanssa! Jos taas olisi pitempään aikaa heittää hyvästejä pienokaisilleni ja harkita päätöstä, se olisi ehkä helpompaa, mutta tällä sekunnilla en olisi valmis heistä luopumaan.
Ja toivottavasti ei ikinä tarvitsekaan tehdä sellaista päätöstä!
Kommentit (11)
En haluaisi pitää lastani elossa ihan vaan " muodon vuoksi" , että saisin itse häntä katsella makaamassa letkuissa sängyssä. Ihan pöljää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta puolestani olen tehnyt päätöksen, että vastaavassa tilanteessa minun saisi antaa kuolla luonnollisesti ja ihmisarvoisesti, (minun mielestäni) eikä elämääni tarvitsisi pitkittää koneiden varassa. Olen toiveeni esittänyt myös läheisilleni. Periaatteessa soisin saman myös lapsilleni, mutta sitähän ei tiedä, miten tunteet laittaisivat kyseisessä tilanteessa vastaan. Eikä toivottavasti tarvitse koskaan tietääkään.
Jos siis lapsesi eläisi muuten kuin letkuissa, mutta vaikeasti vammaisena. Olisiko päätöksesi silloin eri?
En minäkään vihannesta hengissä pitäisi!
ap
vaikka kuinka lääkäri sanoisi että ei toivoa! enkä usko että TODELLISESSA tilanteessa kukaan äiti voisi niin toimia. Ihmismieli ei vaan yksinkertaisesti toimi niin että äiti pystyisi yhdeltä istumalta heittää toivon lapsensa suhteen, vaikka paikalla olisi kuinka monta alansa ekspenttiä kertomassa ettei toivoa ole. Uskokaa pois, tämä on väistämätön tosiasia.
ihan sen takia, että tiedän erilaisista vammoista todella vähän. Eli riippuisi vamman laadusta. Jotenkin näin ehkä voisin sanoa, että mielestäni pitäisi henkilön itsekin kyetä nauttimaan elämästä, ei elämään toisten (vanhempien) vuoksi. Ja tuota rajaa nyt äkkipäätä on todella vaikea vetää, huonolla tiedolla.
*3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
erittäin vakavasti, ja ihan mahdollisesti antaisin sen elvytyskiellon jossain vaiheessa. En pelkän vaikeavammaisuuden takia, mutta tuossa ap:n kuvailemassa tilanteessa kyllä. t:4
Sen verran äidin rakkaus vie järjen, että jos päätös pitäisi tehdä juuri nyt ja tässä, niin mielumin hoitaisin lastani vammaisena, kuin antaisin hänen kuolla.
Tosiaan, toivottavasti tällaista päätöstä ei tarvitse koskaan tehdä! Ihan hirveää edes kuvitella tilanne, mutta kyllä se kohtaa jotakin äitiä aina joskus, ellei joka päivä. Silloin ei varmaan tule ajattelleeksi paljon omaa napaansa pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastaavia tilanteita ympärilläni satoja kertoja (työskentelin lasten tehohoitajana ulkomailla 4 v).
Minulla olisi niin kova halu pitää lapseni hengissä, että haluaisin kaiken mahdollisen tehtävän hänen vuokseeen. En varmasti osaisi päästää siinä hetkessä irti. Mulla on aika kova taistelutahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten vanhemmat oikeasti tekivät tuossa tilanteessa päätökset? Kiinnostaisi tietää, kun kuitenkin on kyse omista lapsista.
Itse en varmaan kanssa päästäisi ihan hevillä lastani kuolemaan. Taistelutahto varmaan tuplaantuisi, jos pitäisi tuollainen valinta tehdä.
Eikö kukaan uskalla vastata tähän kysymykseen!? :O