Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ihmettä pitäisi tehdä??
15.10.2009 |
Tuntuu, että ajatuksen on kaikki niin sekaisin, ja koko elämä pausella, vaikkakin tietysti teen työni normaalisti (työ kotona), hoidan lapset, kodin ja kaiken, mutta en saa mitään tolkkua ajatuksiini, enkä omaan elämääni, tuntuu että olen ihan hukassa mietteineni, enkä tiedä mitä haluan :( Maailma menee eteenpäin, päivät kuluu, mutta minä vain olen jumissa oman pääni sisällä.
Avioliitossa on ollut niin paljon mutkia matkassa, ja tappeluita, etten jaksa enää yrittää. Mies on käyttäytynyt minua kohtaan vuosien varrella huonosti, ja kaikki se kalvaa minua. Mies on skarpannut ja on nykyään paljon parempi isä, ja puoliso, mutta minusta tuntuu, etten enää osaa rakastaa niinkuin pitäisi. Tuntuu, että olen joutunut jaksamaan liikaa.
Seksielämä ei suju, on aina ollut hiljaista, ja minä kaipaan enemmän.
Iso ahdistuksen aiheuttaja on se, ettei minulla juuri ole kavereita, kauan sitten menneisyydessä olin kiusattuna vuosia, ja monet joita luulin kaverikseni hylkäsivät ja haukkuivat minut, syystä jota en voi käsittää. En vielä tänäkään päivänä pysty ymmärtämään mitä väärää minä tein!
Kavereilla on aina tuntunut olevan parempia kavereita, enkä ole löytänyt kunnon ystävää jolle voisi puhua. Olen niin surullinen, ja myönnän, joskus kateellinenkin, kun näen ja luen ystävysten keskinäisiä juttuja, miksi minulla ei voi olla samaa? Miten paljon elämä olisi helpompaa, jos olisi joku jolle voisi aina soittaa kun elämä potkii päähän.
En mielestäni ole paha ihminen, en hauku ihmisiä, osaan kuunnella, ja pitää salaisuudet. Autan jos joku apua tarvitsee ja kaipaa, ajattelen muita.
Ainoa todellinen onni ja ilo elämässäni on lapseni, joita rakastan yli kaiken, ja jotka rakastavat minua ehdoitta, hyväksyvät tällaisena. Juuri eilen esikoiseni yhtäkkiä tuli kainaloon, ja sanoi, että "äiti sinä oot minun mielestä tosi nätti", tuntui, että alan itkeä. Olen aina tuntenut itseni rumaksi, kiitos haukkujen jotka raikuivat koulun käytävällä, tiedä sitten oliko aihetta vai ei. Toki mieheni on kehunut, ja näyttää, että haluaa minua, en vaan osaa uskoa ja luottaa, että todella asia on niin.
Olen niin yksinäinen, elämässäni ei ole muita kuin lapset, mies, ja oma perheeni, mutta en halua, enkä osaa puhua siitä kenellekään kuinka yksinäinen olen, kaipaan niin kovasti ystäviä, mutta en vaan tunnu löytävän koskaan.
Toisaalta, olen niin paljon kotona, että mistä niitä ystäviä edes löytäisin, ja kavereita pääsen näkemään niin vähän, että ainoatkin tuntuu pakenevan kauemmas. Ja toisaalta, en halua olla se joka aina ottaa yhteyttä, tunnen että tungen seuraani, ja toiset ei sitä kaipaa.
Tuntuu etten vaan enää jaksa. Mies ihmettelee mikä minulla on, mutta en vaan osaa kertoa. En tiedä itsekään, tuntuu etten saa kiinni mistään, ja olen vaan. Kohta koko elämä valuu käsistä.
Olen toki tehnyt virheitä omassa elämässäni, enkä todellakaan kuvittele itsestäni mitään. Olen tehnyt väärin joskus jotakuta kohtaan, mutta elämässä tekee joskus asioita jotka pitäisi jättää tekemättä.
En vaan osaa tehdä mitään oikein, eikä tästä yksinäisyyden suosta näköjään ole tietä ulos :(
No, tulipahan purettua. Jospa sitä taas jaksaa olla.
Kommentit (4)
Aika moni 30-35-vuotias painiskelee samantyyppisten ongelmien kanssa. En osaa kummemmin neuvoa, mutta halusin vain sanoa, että pitkän tekstisi perusteella vaikutat erittäin fiksulta, analyyttiseltä ja empaattiselta ihmiseltä ja on vaikea käsittää, miksei kukaan haluaisi olla sinun ystäväsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa osaisinkin antaa patenttiratkaisun tilanteeseesi mutta kun en osaa.
Olisiko sinun mahdollista käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa fiiliksistäsi? Sinulla on selkeästi jäänyt tosi pahasti vaivaamaan nuo kiusaamiskokemuksesi nuoruudestasi.
En tiedä pohditko jopa eroa mutta se ei mielestäni ole nyt missään nimessä oikea ratkaisu tilanteeseen. Mies ei luultavasti ole tässä laisinkaan ongelman ydin vaan huono itsetuntosi on. Enkä sano tätä todellakaan ilkeilläkseni! Sinä olet maailman tärkein ihminen lapsillesi ja he ottavat mallia sinusta myös itseluottamuksensa kehittämisessä. Jos itseluottamuksesi on nollissa et voi oikein lapsillesikaan opettaa hyvää itsetuntoa.
Jos vaan mitenkään mahdollista hanki apua. Usko tai älä mutta kun saat vähän solmuja omasta päästäsi auki saattaa ystäviäkin löytyä ihan eri tavalla! Mistä päin olet? Voisin koittaa etsiä sinulle psykologikontakteja lähimailta.
Varmaan lähestyvä 30v:kin jollain tapaa mietityttää, mutta kyllä isoin ongelma varmasti on se huono itsetunto, tiedän että se on huono, ja on "esteenä" monessa asiassa, ja tiedän kaikki ne syyt mistä se johtuu. Varmaan olisi hyvä jutella jonkun kanssa, mutta koen vaikeaksi lähteä puhumaan näistä, koska tavallaan tiedän kaikkiin vastaukset, ja kun vaan osaisin olla vahva, ja löytäisin jonkun jonka kanssa jutella, jonka tietäisin olevan tukenani. Toki mies on, mutta meidän välillä on asioita, jotka ovat osaltaan vielä aiheuttanut sitä, etten osaa käyttäytyä ja olla sellainen kun pohjimmiltani olen. En halua loukata miestä, enkä jauhaa menneitä, tiedän että miehelläkin on asioita jotka eivät ole helppoja käsitellä.
Ja kyllä, tavallaan pohdin sitä, olisiko minun parempi olla ilman miestä, mutta toisaalta, suhteessa on oikeastaan parempi olla nyt kuin koskaan aiemmin. Mies on ymmärtänyt omia ongelmiaan, ja tehnyt muutoksia parempaan. Enkä tietenkään haluaisi, että lapset kärsii, hehän ovat tärkeimpiä.
Ja toisaalta, osaan kyllä salata lapsiltani omat ajatukseni, ja pidän tärkeänä sitä, että kasvatan heidät, niin, että heidän itsetuntonsa olisi hyvä, ja he hyväksyvät kaikki ihmiset sellaisina kuin ovat.
Itse periaatteessa haluaisin toimia ammatissa jossa voisin olla keskustelutukena muille, koska tiedän mitä on olla yksin, ja vatvoa asioita oman pään sisällä. Enkä minä sinällään ole arka, ujo, hiljainen tms. Olen hyvinkin avoin, iloinen jne, mutta herkästi peräännyn, ja vetäydyn yksinäisyyteen, koska tunnen, että minua ei hyväksytä tällaisena kuin olen, ja tiedän mistä sekin johtuu, huonosta itsetunnostani. Pohjalla kuitenkin kytee ne kysymykset joihin tarvitsisin vastauksen, mutta en voi niitä vieraalta saada..Miksi minua piti kiusata, mitä minä tein väärin, miksi minun ulkomuotoni häiritsi joitain, miksi minua piti haukkua? Miksi?
En koskaan halunnut kenellekkään pahaa, ja toivoin vain kavereita, ja normaalia elämää! Miksi en löydä ystävää jonka kanssa voisi parantaa maailmaa, ja saada tukea, joku kai minussa on vikana, eikä siihen keneltäkään saa vastausta.
Joskus ahdistaa, että en osaa heittäytyä, ja mennä juttelemaan jonkun kanssa, koska tavallaan tiedän kaikki kysymykset ja vastaukset itse, ja ajattelen liikaa ammattilaisen näkökulmasta, olen ehkä auttanut muita selviytymään elämän tilanteista, mutta en osaa auttaa itseäni.
Kiitos teille jotka vastasitte, se että edes joku kuuntelee (lukee), helpottaa.
ap
Alue: Aihe vapaa
Kävin lääkärissä, todettiin vakava masennus. Lääkitys ja psykologi hoitoina. Nyt odottelen,koska lääkitys tehoaa. Jännittää mitä tulevan pitää,en tiedä toisenlaisesta olotilasta..