Mitä järkeä on, että sanomalehti tulee postinjakelussa eikä aamulla?
Ihan turha tilata päivällä tulevaa lehteä, kun haluaisin sen aamupalapöytään. Illalla sitä ei ehdi lukea.
Kommentit (8)
Mutta joka kerta ihmeteltiin sitä viikonloppuna että miksi la ja su lehdet tulee samaan aikaan lauantaina. todella typerää kun ei saa sunnuntai-aamuna uutta luettavaa aamiaispöytään.
No ei tilattu sitä lehteä kun muutenkin oli ihan surkea.
siinä on kustannusjärki.
Jos haluatte maksaa roimasti enemmän lehdistä, niin se on toinen juttu... jakelukustannukset voi olla harvaan asutulla alueella tai levikin reuna-alueilla todella isot.
Tuosta syystä mekin peruttiin lehti kun oltiin muutettu ja tänne jaetaan toistaiseksi lehti vaan päiväkannossa. Toistaiseksi sikis, että kuulemma on puhuttu että lehti alkaisi tulla jo aamulla. Sitten tilataan uudelleen jos näin kivasti käy.
Mua ainakin alkoi ärsyttää lukea iltapäiväkahveella tai päivällisen jälkeen lehteä, joka kertoo EILISISTÄ asioista. Olinhan nähnyt ne jo netistä monta kertaa, samoin kuin uudemmatkin uutiset.
tai jos tilaa jonkun toisen alueen lehden. Järjettömintähän meillä oli, kun tulee oman alueen lehti heti aamuyöstä. Tilattiin näytenumerona Hesari 2 kk:ksi, mikä jaettiin siinä klo 10 aikoihin postiautolla ja varsinainen posti sitten tulee n. klo 12.
Lue jotain muuta aamukahvilla ja lopeta lehden tilaus kokonaan, säästät selvästi. Tai tilaa pelkkä nettilehti, luet sitten aamukahvin kanssa tietokoneelta tuoreet uutiset ja näet jopa mainkset.
että lehti-ilmoittelijat kuvittelevat jokaisen suomalaisen lukevan lehden jo aamuvarhaisella. Kun kuitenkin puolet kansasta saa lehden vasta joskus päivällä, niin mitä järkeä on ilmoitella tarjouksista tai tapahtumista vasta saman päivän lehdessä, kun sitten niihin ei ehdi enää reagoimaan.
Ei luulis kaupan olevan liian vaikea laittaa jo edellisen päivän lehteen, että huomenna alkaa sejase ale.
eikä edes asuta Helsingissä eikä lähelläkään. Matkaa Stadiin on 70 kilsaa.
on lukea lehti aamulla, et sitten tilaa tuollaista. Ota selvää, miten lehti jaetaan ennen kuin tilaat sen.
Kyse on siitä, että postijakelu on halvempi ratkaisu sellaisille lehdille, joiden peitto on kyseisellä alueella vähäinen (=siis vain pieni osa talouksista tilaa sitä). Ei ole järkevää solmia jakelusopimusta aamujakelijoiden kanssa, jos vain yksi sadasta alueen taloudesta tilaa sitä lehteä...