Riittääkä yhteydenpidoksi se, että isä soittaa lapsilleen kerran kuussa?

Eli ei todellakaan kannata ahdistaa lasta sillä, että isä yrittää huonoa isyyttään korjata kerran kuussa puhelinsoitolla. Isä on aikuinen ja hoitakoon asiansa muuten, mutta lapsen ei tarvitse hänelle puhua.

että missä menee se raja, jolloin isän satunnaiset yhteydenotot ovat jo haitallisia lapsen psyykeelle. Nyt jo ollaan tilanteessa, jossa etenkin vanhempi lapsista sanoo ettei halua puhua isälleen eikä nähdä tätä ollenkaan. Olen koettanut kysellä lastensuojelun työntekijöiltä ja muilta ammattilaisilta, onko parempi pakottaa lapset puheluihin vai ei, mutta en ole saanut vastausta.



ap

Jos lapsi ei halua puhua isänsä kanssa, silloin ei tarvitse puhua.

Jos pakottaa, se on lapselle jos ei nyt ihan vahingollista.. niin kiusallista ainakin.

Ongelmana tässä on se, että ex uhkailee minua poliisilla ja juristeilla ja lastensuojelulla ja vaikka millä jos en toimi kuten hän haluaa. Eli jos hän ei saa puhua silloin lasten kanssa kun sattuu soittamaan, uhkailee. Jos hän ei saa hakea lapsia luokseen just silloin kun hän saa sen päähänsä, uhkailee. Ja tulee myös oven taakse hakemaan.



Nytkin on haastamassa minua oikeuteen lasten tapaamisista. Tai niin ainakin sanoo, oli hommannut juristin. Mietin vain, että jos en pakota lapsia puhumaan, onko se miun kannaltani huono juttu oikeudessa.



ap

Isä voi tietysti haastaa sinut oikeuteen ja siellä ratkaistaan tapaamiset, huoltajuus ja elatus tai vain joku/jotkin näistä.



Jos olet "estänyt" tapaamisia tai yhteydenpitoa, niin kyllähän se negatiivisesti vaikuttaa.



Kun lapsi ei voi tehdä päätöksiä näissä asioissa vaan päätökset tekevät aikuiset ja näitä päätöksiä lapset sitten noudattavat.



Lapsi ei ymmärrä isä-suhteen merkitystä oman tulevaisuutensa kannalta ja siksi lasta ei saa laittaa päättämään asioista.

jossa tosin yksityiskohdat on sovittu suullisesti. Olen itse yrittänyt saada jotain järkevää tapaamissopimusta aikaan viimeisen vuoden, mutta ex ei suostu mihinkään mitä ehdotan koska kokee että määräilen häntä. Ehdotin mm. että saisi kesällä viikon, syys- tai hiihtoloman ja joka toisen joulun. Siinä on jo paljon enemmän kuin tähän saakka on ottanut. Ei suostunut. Teki vastaehdotuksen, jossa vaati mm. että lapset itse määräävät kauanko ovat hänellä, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa yms. Tästä jopa lastenvalvoja sanoi että on niin epärealistinen että ei todellakaan ole lasten etu suostua.



En ole estänyt tapaamisia yhtäkään, ex on perunut niitä ihan itse. Tekee kiusaa tapaamisilla, jos esim ilmoitan koko kolmen kesäkuukauden ajalta yhden viikon, jolloin meille ei sovi , niin tulee hakemaan just tänä aikana eikä muulloin. Ja kun ei olla kotona (ylläri, jos olen ilmoittanut ettei meille se käy) uhkailee poliisein, lastenvalvojilla, soittelee lasten tarhat, mun suvut, kaikki läpi. Jne. Esimerkkejä ois kymmeniä, en jaksa niitä kaikkia kertoa.



Kuitenkin. Eikö se ole yhteydenpidon estämistä, jos en pakota lapsia puhelimeen? Tähän saakka olen pakottanut, mutta vain siksi että pelkään exän raivoa siitä, jollei saakaan tahtoaan taas läpi.



Kuitenkin. Lastenpsykiatrin lausunnon mukaan lapsi oireilee isäsuhdettaan ja isän tuottamaa turvattomuuden tunnetta (ei pidä lupauksiaan jne) -silti mä en tiedä mikä on OIKEA tapa toimia tässä puheluasiassa. :( Oikea nimenomaan lain silmissä, lasten etu kun aina ei ole se oikea tapa..



ap

up

1) mikä on lastenvalvojien ja lastensuojeluihmisten kanta asiaan; kirjallinen lausunto, jolla on käyttöarvoa esim. oikeudessa



2) perheoikeudellisiin asioihin erikoistuneen juristin näkemys siitä, miten oikeus näkee asianne, jos sinne saakka päädytte



Exäsi toiminta kuulostaa sairaalle. Vastaavaa tapahtuu monissa eroperheissä kaiken aikaa, eri mittakaavoissa tietysti. Älä aja itseäsi loppuun miettimällä miten tulee käymään jos oikeuteen päädytte; selvitä asiat ja toimi sitten sen mukaisesti.



Minulle lastenvalvoja sanoi, että heitä kuullaan aina oikeuskäsittelyissä, koska antavat asiasta lausuntonsa. Siksi lastenvalvoja olisi mielestäni se eka osoite mistä vyyhtiä voisit alkaa purkamaan.

Olen kysynyt asiaan näkökulmaa sekä kasvatusneuvolasta että lastenvalvojalta, samoin lastensuojelusta, mutta en ole saanut mitään selkeää kyllä tai ei vastausta. Ongelmana on se, että minun lähivanhempana pitää tukea lapsen ja etävanhemman suhdetta, mutta meneekö pakottaminen jo liian pitkälle, etenkin kun lapset selkeästi kärsivät isänsä toiminnasta? En tiedä, eikä tunnu tietävän kukaan muukaan.



Olen koettanut googlettaa, josko löytäisin jonkun tahon josta voisin asiaa kysyä, mutta en kai keksi oikeita hakusanoja.



ap