Mies ottaa aivoon..

No, tää nyt ei ole kovin vakavaa, mutta... Mä olen vajaa neljä vuotta hoitanut lapset ja kodin. Opinnot olleet katkolla eikä työelämäkokemusta kertynyt. Mies on tehnyt uraa, pitkääkin päivää, toki perheemme takia, mutta myös oman kunnianhimonsa ja suorittajaluonteensa takia.



Nyt teen gradua VIHDOIN loppuun, lapset on lyhyehköä päivää päiväkodissa. Gradu alkaa valmistua, työnhakuprosessi on käynnyssä ja stressi on kova (siis minulla). Minä vien ja haen lapset (2v. ja 4v.) päiväkodista, pesen pyykit, teen ruuat, neuvottelen ja taivuttelen uhmaikäistä ja itsepäistä 4-vuotiasta kaiket aamut ja iltapäivät. Mies tulee keskimäärin kotiin klo 18, monesti myöhemminkin (siitä en häntä syytä, koska työt niin vaativat, mutta ei se tee siitä vähemmän raskasta minulle).



Noniin, tämä kaikki on yhdessä sovittu ja hyväksytty. MUTTA.. sen kerran, kun mies jotain tekee, AINA TARVITAAN MYÖS MINUA! Esim. lasten pukeminen: " Hei mitä näille pitää pukea? Laitetaanko villapuku? Onks tää x:n pusero? Miten nää rattaat laitetaan kasaan? " plää, plää, plää. Meillä on ollut samat matkarattaat jo kolme vuotta. Edelleenkään mies ei osaa laittaa niitä kasaan! OTTAA NUPPIIN! Hän ei tiedä mikä vaate on kenenkin lapsen. Kun hän lupaa aamulla pukea ja viedä lapset, hän ei käytä yhtään diplomatiaa lasten kanssa, vaan komentaa autoritäärisesti. Ja siitä tulee vain huutoa ja porua. Homma sujuu, jos kaikki tehdään leikin kautta (kun kyseessä on EI-ikäinen ja itsepäinen 4-vuotias).



Mua niin ottaa aivoon se, että kaikki on mun harteilla. Voi kun saisin töitä pian, jolloin työt olisi pakko puolittaa. Kun tuo mies edes kerran joutuu aamulla herättämään, pukemaan ja syöttämään lapset ja viemään heidät päiväkotiin eri ryhmiin jne. hän varmaan alkaa arvostaa minunkin työtäni eri tavoin.



GRRRRRR!!!!