Mä heitän nyt hanskat tiskiin
En enää jaksa tätä yrittämistä. Tässä kierrossa kaikki oli kohdallaan, mutta ei kun ei. Pientä tuhrua tulee jo ja mieli maassa. Ei taida tulla meille vauvaa, vuosikaudet jo yritetty.
Kommentit (10)
aina sitä kumminkin toivoo..eikö ole kumma?
että munasolu ei irtoa. Muutaman kierron verran kokeiltiin clomeja, eivät tepsineet. Yksi kierto puregon-pistoksia takana eikä sekään näytä tehoavan. Siittiöissä ei ole vikaa.
ap
Tsemppiä ja onnea yritykseen!
t. Hoidoilla lapsen saanut
Vierailija:
Hei, menkää kunnon hoitoihin. Niistä melkein kaikki saavat avun.
muukin tarkoitus kuin äitiys. Jotkut eivät saa lasta, vaikka olisivat kuinka ihania vanhempia, jotkut taas saa vaikka eivät pysty kantamaan huolta. Ainahan sinulle jää vaihtoehdoksi myös adoptio.
Kunhan muistat ettei koko elämän pidä kulua lasta haaveillessa ja asiaa surressa. Maailmassa on myös paljon muutakin aivan ihanaa ja tarkoituksellisuutta. Voimia Sinulle.
Itse päätin lopettaa lasten hankkimisen yrittämisen kolme vuotta sitten. Yritimme 5 vuotta, ja se viisi vuotta opetti minulle sen ettei kaikista tule äitejä ja elää voi silti onnellisesti.
Vierailija:
että munasolu ei irtoa. Muutaman kierron verran kokeiltiin clomeja, eivät tepsineet. Yksi kierto puregon-pistoksia takana eikä sekään näytä tehoavan. Siittiöissä ei ole vikaa.ap
Ei varmasti kaduta jälkeenpäin jos saatte vauvan kotiin!
Koeputkihedelmöitys varmaan seuraavana teillä vuorossa jos noinkin pitkälle olette menneet tutkimuksissa.
T. 7 vuotta epätoivoa, nyt kaksi ihanaa ICSI-lasta
olen kerran todistetusti ollut raskaana. Mieheni ei lämpene hoidoille, on hänen mielestään liian teknistä. Hän ei vaan tunnu ymmärtävän asiaa minun kannaltani. Olen nyt 33-vuotias enkä haluaisi olla ihan kauhean vanha ensisynnyttäjä.
ap
Yritä löytää mielekkyyttä elämästäsi kuitenkin, muista asioista. Tsemppiä.