Millainen on älykäs ihminen?
Mitä sillä oikein tarkoitetaan?
Tunnen ihmisen, joka osaa laskea vaikka mitä päässään, ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja menestyy hyvin liike-elämässä. Hän ei ole koskaan lukenut vapaaehtoisesti yhtään kirjaa, eikä tiedä ajankohtaisuuksista mitään muun kuin oman kapean alansa osalta. Hän ei juurikaan osaa käyttäytyä ja kohtelee perhettään melko huonosti.
Tunnen ihmisen, joka ei ole korkeasti koulutettu. Hän on ystävällinen ja empaattinen. Hän lukee todella paljon, seuraa aikaansa ja hänellä on todella hyvä yleissivistys. Hän ei pärjää matematiikassa alkuunkaan, ei selviäisi työstä edes kassaneitinä. Muutenkin jos hänen on muistettava tosi paljon monimutkaisia juttuja, helposti sekoilee ja sotkee juttuja. Hän käyttäytyy aina hyvin ja ottaa muita huomioon. Hän on täysin kunnianhimoton, eikä pyri mihinkään eriyisen suureen.
Tunnen ihmisen, jolla on korkea koulutus. Hän on työssään taitava, ja hän on myös perillä maailmanmenosta, yleissivistynyt ja hyvä keskustelija. Hän on kuitenkin aika laiska, menee arjessa sieltä missä aita on matalin, ei jaksa siivota, eikä erityisen tarkasti kasvattaa lapsiaan, eikä aina ottaa muitakaan huomioon, mikäli siitä on liikaa vaivaa.
Tunnen ihmisen, jolla ei ole koulutusta erityisemmin. Hän on kokenut elämässään kovia ja on siksi herkkä ymmärtämään muiden tuskaa. Hän antaa itsestään tosi paljon läheisilleen, ja muillekkin ihmisille ja on todella pidetty ja rakastettu. Hän on taitava käytännön asioissa ja osaa neuvoa muita ja saa muut tuntemaan olonsa paremmaksi. Hän ei ilkeile muille. Hän ei ole juuri kiinnostunut maailman uutisista tai kirjatiedosta, ja sen huomaa keskustellessa välillä.
Kuka näistä ihmisistä on älykäs? Ei kukaan? Kaikkiko? Kenen äly on " parasta" ?