Mina olen kertonut ihmisille avoimisesti, etta yritamme vauvaa, etta olen raskaana ja etta olen saanut keskenmenon. Olenko ainoa?

Joka kerta olen kertonut heti plussattuani ystävilleni, anopille, äidilleni, siskolleni, kälylleni, ultrakuulumiset, keskenmenot, äitiysneuvolakäynnit, synnytyksen, imetyksen alkamisen.. lasten neuvolakäynnit..

Mulla neljä lasta, kolme keskenmenoa, monta hyvää ystävää

Esikoisen yrityksestä kerrottiin parhaille kavereille, kun asia tuli ilmi juhlien yhteydessä. En koskaan keksinyt mitään tekosyitä miksi kieltäydyn siideristä. Samoin pian tärpänneestä raskaudesta kerrottiin melkein heti kaikille- jäin sairaslomalle pahoinvoinnin takia. En silloinkaan keksinyt mitään peitetarinoita vatsataudeista, yms.



Ekan lapsen syntymän jälkeen kerrottiin kaikille kyselijöille, että toivotaan toinenkin lapsi pienellä ikäerolla. Nyt lapsi on 2v ja turhaa yritystä takana pian vuosi. PIan siirrytään varmaan hoitoihin ja kerrotaan niistäkin kaikille, jotka sattuu kysymään tai jos asia tulee jotenkin luontevasti puheeksi.



En oikein ymmärrä mitä sillä salailulla saavuttaisi.

Ja sitten vingutaan, että ihmiset utelevat ja se on epäkohteliasta. No onhan se, mutta uteluista pääsee kun kertoo asiallisesti, mikä tilanne on ja mikä se ei ole.

Parhaalle ystävälle kerroin heti jo siitäkin, kun jätin pillerit pois. Ja plussasta tietenkin :) Ja keskenmenosta... ja plussasta... ja jälleen keskenmenosta... ja plussasta. Ja lopulta kolmannen plussan jälkeen jo rv 8 kerroimme myös vanhemmillemme, tosin kerroimme samalla menneistä varhaisista keskenmenoista, jotta kukaan ei alkaisi liikaa hössöttämään liian aikaisin.



En ole koskaan teeskennellyt juovani alkoholia peittääkseni olevani raskaana. En edes ekasta keskenmenosta " viisastuneena" . Se vain tuntuisi oudolta. Jos jotain kiinnostaa elämäni niin paljon, että hän viitsii suoraan kysyä, olenko raskaana, niin miksipä en voisi vastata rehellisesti? Samalla toki olen sanonut myös, että keskenmenoriski on vielä aika iso ja viikkoja niin vähän, että mieluummin en asiaa itse kailottele ihan vielä esim. pitkin työpaikan käytäviä.



Toista lasta toivoessamme paljastin haaveen vain yhdelle hyvälle ystävälle, ja hänellekin vasta kun yritystä oli jonkinverran takana ja plussa mahdollisesti tuloillaan. Tämän tein mieheni toiveesta näin varovasti, vaikka ei hän silloinkaan painostanut valehtelemaan tai erityisesti tsemppaamaan, etten lipsauttaisi " salaisuutta" . Halusin kuitenkin kunnioittaa hänen näkemystään siitä, että asia on hänelle henkilökohtaisempi kuin minulle. Kun plussa oli varma, uskalsimme kertoa siitä kysyjille aika varhain kiertelemättä. Onneksi kovin moni ei älynnyt kysellä kovin aikaisin ;)

Ei minusta ihminen ole tilivelvollinen kenellekään. Minä en pukahdakaan, jos vähänkään joku utelee. En tykkää moukista.