Olin viikonloppuna juhlissa, ja perheen emäntä ei hetkeksikään
rauhoittunut istumaan tai juttelemaan vieraille. Pyöri koko ajan hellan ja pöydän välissä, huseerasi jääkaapilla, keräili astioita pois jne. Meinasin ihan oikeesti hermostua. Eihän kukaan pysty juhlatunnelmasta nauttimaan, kun emäntä tekee koko ajan töitä! Tunnelma oli sellainen odottava koko ajan, että koskahan kaikki istutaan pöydän ääressä ja jutellaan kunnolla. Mutta odotusta ei palkittu koko iltana. Touhu meni ihan överiksi mun mielestä ja jäi paska maku suuhun koko juhlasta.
Kommentit (4)
On todella hermostunut ihminen. Polttaa tupakkaakin aivan hirveästi ja ei pysty lopettaan juuri tuo jatkuvan hermoilun ja rauhattomuuden takia. On siis aivan uskomattoman levoton ja eikä pysty istumaan paikoillaan kauaa.
Lasteni ristiäiset on järjestetty kotonani, ja koko ajan veljeni kanssa yritettiin saada äitiä istumaan ja jutteleen ihmisille, mutta ei. Selityksenä oli vain, että ei pysty istumaan, kun on niin paljon tehtävää. Ja mitähän tehtävää. Äiti mm. keitti pannullisen kahvia, kaatoi sen termoskannuun, kävi tupakalla, kaatoi kahvin termarista pois ja alkoi sitten keittään uutta kahvia. Siis aivan järjetöntä menoa.
Riippu tietenkin millaisista juhlista sulla oli kyse, kun noin vedit herneen nenuus, mutta...
Meillä ainakin lasten synttäreitä kun juhlitaan lähinnä, niin joudun itse koko ajan touhuaan keittiössä, siivoaan muiden astioita pois, keittään kahvia yms. yms.
Kukapa muukaan niitä hommia tekis. Siksi yritänkin aina kutsuihin porrastaa ajan, että ehtisin jutellakin vieraiden kanssa. Se mikä mua lähinnä ottaa päähän on se, että vaikka kutsussa mainitaan aika vieraille, niin pääsääntöisesti siitä ajasta ei välitetä. Tullaan silloin kun huvittaa, ja valitettavasti yleensä kaikki ryykää yhtäaikaa, jolloin perheen emännälle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin koko ajan touhuta, ehtimättä seurustella vieraiden kanssa.
Viimeksi meinasin repiä pelihousut oikeestikin, kun vieraita odoteltiin klo 12 tulevaksi (ensimmäisiä siis) niin nämä tuleekin vasta klo 15 jolloin oli jo kutsuttu lisää porukkaa. Kokoaikana en siis ehtinyt jutella kenenkään aikuisen kanssa rauhassa, kun kauhea härdelli päällä koko ajan.
Ystäväni nimittäin on tälläinen juhlissaan, että touhuaa keittiössä todella paljon, vaikka auttajia keittiön puolelle riittäisi. Ei siis ole mitenkään ujo ihminen tai muuta, osaa kyllä keskustella ihmisten kanssa kahden kesken tai pienellä porukalla. Jostain syystä juhlissa ei vaan sitä osaa, rupatella niitä näitä luontevasti ihmisten kanssa. Sen takia pakenee sitten sinne keittiön puolelle, ettei tarvitse yrittääkään pakko-keskustelua
juhlat sujuvat. Ja jännitys ilmeni ylenmääräisenä touhuamisena.