Toivoisin jotakin sairautta tai onnettomuutta itselleni, että saisin hyvällä syyllä nukkua ja olla vaan.

antaisit mitä vaan voidaksesi olla taas terve. Ei se oleminen ja tekemättömyys kovin kivaa ole kun on jatkuvasti huonovointinen ja kovissa tuskissa.

en tietenkään ihan oikeasti sitä toivoisi, mutta joskus tuollainen välähtää mielessä huonona hetkenä. On tämä sellaista rumbaa...

Siinä ei sättiminen auta vaan tekee olon entistä pahemmaksi.



Muuten, uskon että ihminen pystyy kehittämään itselleen sairauden toivomalla sitä tarpeeksi.

Minäkin " toivon" syöpää. Masennusta kai tämä jollain tasolla on, tai stressiä...

Ettepä toivoisi syöpää, jos olisitte nähneet millaista helvettiä syöpään kuoleminen on. Ikinä ei tavallinen pumpulissaeläjä uskoisi, miten rumaa voi ihmisen elämän loppu olla.

JA VARMASTI merkki siitä että on aika antaa itselleen hieman aikaa, aikaa olla ja levähtää,

Ymmärrän täysin nuo tekstinne! Itse kirjoittaisin ihan samoin, jos joku muu olisi tämän aloituksen tehnyt.



Tiedän vallan hyvin, että terveys on hyvin arvokas asia. Jos olisin oikeasti sairas, totta kai se olisi hirveää ja antaisin mitä vaan ollakseni terve. Toivoisinkin lapsellisen typerästi sellaista sairautta, joka ei olisi aivan kamala ja kauhea, sellaista josta selviäisin. Mutta saisin kuitenkin hyvällä syyllä olla vaan.



Tyhmää, mutta totta.



aa pee

Sä vaan suoritat ja suoritat ja jos et pysähdy, romahdat jossain vaiheessa kokonaan. Jos sun ' pää' on liian vahva niin sairastut fyysisesti jos pääsi on sopivan heikko, niin romahdat henkisesti. Mutta jos haet nyt apua vaivaasi niin voit selvitä ilman noita pahoja reaktioita.

Olin henkisesti aivan loppu.



Yllättäin olin tuli veritulppa, eräänä yönä.



Kesken avokriisin ja eron. Siihen saumaan ei tosiaankaan sopinut.



Loppu meinasi tulla totaalisesti.



Älä toivo. Ymmärrän tunteesi.



Kirsi

Luuletko, ettei sairas ihminen hoida muutakin kuin itseään. Syöpää tms. sairastavan äidin lapset ovat hoidossa missä milloinkin kun äiti on sairaalassa tai oksentelee kotona. Tiesit varmasti sanomattakin. Jos tekee mieli olla vain, niin järjestä siihen itsellesi tilaisuus. Sairas ihminen ei sitäkään kykene tekemään, vaan päin vastoin erilaisten käytännön asiaoiden järjestelyyn tarvitaan enemmän aikaa ja energiaa kuin tavallisesti. Monilla ei myöskään mies eikä sukulaiset tule apuun. Itsekin hoidin lapseni välillä pönttöön oksentaen. Vie lapset muualle hoitoon ja ota vaikka flunssasaikkua, jos haluat olla vaan. Pitää uskaltaa nauttia silloin, kun terveyden puolesta se on mahdollista.

Olen ollut vakavan masennuksen vuoksi sairauslomalla kesästä lähtien.



Olin kai edellinen.

Vierailija:

Olin henkisesti aivan loppu.

Yllättäin olin tuli veritulppa, eräänä yönä.

Kesken avokriisin ja eron. Siihen saumaan ei tosiaankaan sopinut.

Loppu meinasi tulla totaalisesti.

Älä toivo. Ymmärrän tunteesi.

Kirsi

olen niiden äärellä ollut itsekin.



olinkohan 13.



?

tuon tunteen varmasti tunnistaa moni, minäkin. itse asiassa juuri nyt olen erittäin iloinen että mulla on aivan hirvittävän työrupeaman jälkeen flunssa, joka antaa syyn olla kotona ja nukkua univelkoja pois. vasta oikea, päälle näkyvä ja yskän myötä kuuluva sairaus on antanut luvan levätä, ja lepoa olen totisesti kaivannut jo pitkään 10-12 tuntisten työpäivie n ja lukuisten työmatkojen jälkeen. mutta ei vaan anna sisu myöten tunnustaa että jo pelkästään tämä työtahti on uuvuttanut totaalisesti, puhumattakaan siitä että siinä sivussa on hoitanut normaaleja perhejuttuja.



et ole ap yksin tuntemuksiesi kanssa...

Sama juttu mulla. Tässä aikaisemmin syksyllä joka päivä töistä tullessa ajattelin, miten helppoa olisi kun jäisin pyörällä auton alle ja murtaisin jonkin luun. Olisin vain kotona ja lepäisin jonkin aikaa. Töissä oli todella kiirettä siihen aikaan ja joka päivä olin kuin hakattu kun menin kotiin.



Nyt kun joka päivä otan kirkasvalohoitoa n. 10-20 minuuttia, syksyn ajatukset tuntuvat kaukaisilta ja pelottavilta. Olin selvästi masentunut. Terveisin Miukkeli

Tiedän, että tällainen kertoo ylivoimaisesta väsymyksestä. Tarvitsisin aikalisän elämästäni. En pelkästään työstä, vaan kaikesta. En jaksaisi kantaa mistään vastuuta. En jaksaisi katsoa lapsille vaatteita huomiseksi tarhapäiväksi, en jaksaisi huolehtia laskuista, miettiä lähestyvää joulua, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, käydä töissä, tulla töistä kotiin. En jaksaisi mitään.



Mutta en näe mitään mahdollisuutta ratkaista tätä ongelmaa. En löydä mitään vaihtoehtoa, jolla oloni helpottaisi. Tuntuu, että vastausta minun parempaan olooni ja jaksamiseeni ei ole olemassa.



ap

mutta minä toivoin että olisin ennemmin syöpään sairastunut kuin ms-tautiin. Syövästä voi sentään parantua mutta tästä typerästä ms-taudista ei.

mä aina pienenä toivoin pikkuhaavereita, että ois saannut laastarin ;)