Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että on avioero on todennäköisempi jos on lapsia!!?
07.02.2008 |
Itselläni ei vielä ole, enkä tiedä yritetäänkö saadakaan. Lähipiiristä on tullut avioliittoon lapsista enimmäkseen, mitä parisuhteeseen tulee, vain ongelmia. Lapset muuttaa kaiken, vie kaiken oman ja yhteisen ajan ja monesti muuttaa naisen kropan ja muuttaa vielä sekä naisen että miehen henkisesti. Ei oikein houkuta.. Tuntuu ettei jengi kestä kyseisiä muutoksia.
Elämä on kyllä osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi ja ihanaksi ilman lapsia, ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä. Ja muutenkin on aina enemmän ajateltu että adoptoitaisiin, koska lapsia on jo niin paljon tässä maailmassa ilman vanhempia.. Moniko teistä ajatteli adoptoida vai oliko itsestäänselvyys että haluatte biologisen lapsen?
Kommentit (29)
Että jos pelkäät muutoksia niin se ei ole sun vaihtoehto. Mulle taas se on ollut ihan hyvä vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heille kerrottiin adoptioprosessissa, että se lapsi ei tule koskaan olemaan samanlainen kuin oma lapsi. Hän ihmetteli, kun lapset olivat pieniä, että mikäs tässä, samanlaisia ovat. Nyt lapset tulevat murrosikään ja hän ymmärtää mistä on kyse.
Kyse on siitä, että adoptiolapsen elämässä on usein ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ennenkuin hänet saa. Nämä varhaislapsuuden kokoemukset, alle 1,5-vuotiaan, heijastuvat koko elämään.
Kun sinulla on oma lapsi (tai adoptiolapsi, jonka saat heti syntymän jälkeen) voit vaikuttaa siihen, millainen on se eka kiintymyssuhde.
mutta sitten saatiin oma lapsi. Vieläkin voitaisiin periaatteessa adoptoida, mutta eiköhän tässä meilläkin ole ero edessä ikävä kyllä. (Kummallakaan ei ole toista ja miehen mielestä meillä on kaikki hyvin. Mutta minä olen nyt 13 vuotta ollut yksinäinen ja saanut hoitaa " käen-pojan" puolesta kaikki asiat, toimittanut piika-tytön osaa, kun herra istuu ja pelaa tietokonepelejä jne. Minulla ei kaikki ole hyvin. Olen lopenkyllästynyt tilanteeseen ja olen mieluummin sitten yksin. Ainoa mutta on ainut lapsemme. Hänen puolestaan tuntuu sydäntäsärkevän pahalta. joka päivä. Tällaista en hänelle toivonut.)
Minusta lapsi tosiaan herkästi tuo suhteeseen lisärasitteen, joka voi muun ohessa olla sitten suhteelle liikaa. Niinkuin meillä -- kun toinen ei haluakaan olla vanhempi vaan jatkaa lapsellista ja itsekästä elämäänsä. Jos olisikin tasa-arvoinen kumppani jakamassa arkea...
Liian nuorina mekin mentiin yhteen. Oli kova kiire löytää kumppani ja asettua aloilleen -- että olisi joku jota rakastaa. Kun lähtee kotoa, jossa ollaan tunnekylmiä niin usein päätyy kotiin, jossa ollaan tunnekylmiä. Eikä sitä tajua ennen kuin on liian myöhäistä...tai jotkut tajuaa ja hyvä niin.
Tässä vaiheessa kun on lapsi niin koko juttu on jo niin kauhea. Ylipäänsä ajatella, että minun pitäisi joka toinen joulu olla ilman lastani (eron jälkeen). Ja lapselle...sellainen reissailu kotien välillä...
Aion vielä sinnitellä niin kauan kuin jaksan. Alan vain pelätä, ettei se ole kovin pitkään.
Suhde voidaan lakaista hiljalleen unohduksiin.
Toisaalta ihminen ei ikinä pysty valvistautumaan vanhemmaksi tuloon, koska ei tiedä mitä on tulossa. elämä ei pysy samana kun saa lapsia. Jos ei halua muutosta elämäänsä eikä halua/pysty sopeutumaan, joustamaan ja kärsimään (jopa yli omien voimien) ei vanhemmaksi kannata hankkiutua.
Adoptio ei varmsti ole yhtään sen helpompi kuin biolapsen saaminen, mutta siinä vanhemmat ovat samalla tasolla ja voi siksi olla tasavertaisempi tapa saada lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka aina hehkutetaan sitä onnea, mitä lapset tuo, niin oikeasti lapset tuo hirveän paljon harmia mukanaan. Ja sen takia ihmiset eroavat. Näin se vaan on.
Lapsi ei muuta kaikkea. Jotain kyllä.
Muuttaa kroppaa vähän. Mutta niin se ikääntyminenkin sitä muuttaa. Ja tämä on asia, mihin voit itse vaikuttaa.
Jos lapsia on monta, vie se kaiken oman ja yhteisen ajan. Tähänkin voit itse vaikuttaa, monta lasta hankit.
Jos sinulla ei ole hoitoapua, niin sinulla ei ole omaa aikaa. Tähänkin voit itse vaikuttaa, ellet ole köyhä kuin kirkonrotta. Kaikki muutkin ovat löytäneet hoitoapua, miksi et sinä.
Lapsi muuttaa aikuista. Niin sen pitääkin olla. Se on parasta, mitä lapsen mukana tulee: joudut kasvamaan, aikuistumaan, ottamaan vastuuta, oppimaan epäitsekyyttä. Parisuhteen ongelmat tulee siitä, että vanhemmat kasvat eri tahtiin, eikä pysty sopeutumaan tähän muutokseen. Tähänkin voit itse vaikuttaa: omalla asenteellasi. Kun molemmat vanhemmat tiedostavat tämän, tahtovat sitä, niin kasvu on vain plussaa.
Me olimme kymmenen vuotta yhdessä ennen lapsia. Oli sekin mukavaa. Mutta on tämäkin elämä lasten kanssa mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
adoptiolapsi on haasteellinen. Mutta jos ja kun en ole mikään vauvaikäinen-fani, niin voihan adoptiolapsi olla alussa helpompi kuin biolapsi. mahdolliset koliikit on itketty jne. suvusta löytyy adoptiolapsia, sekä alle vuoden ikäisenä että muutaman vuoden ikäisenä adoptoituna, eri perheissä, tiedän tästä aika paljonkin siis.
plussana tulee se ettei lapsi muuta kroppaa. ja ettei tarvitse odottaa ja synnyttää, koska en ole koskaan halunnut niin tehdä. meitäkin on jotka kokee sen lähestulkoon luonnottomaksi että omassa kropassa kasvaisi uusi ihminen ja koko ajatus tuntuu vieraalta. varmasti hieno ja ihmeellinen tapahtuma, mutta ei passaa kaikille. näin ei varmaan saisi sanoa, mutta näin vaan on.
mutta tuli tuo eroasia mieleen häkkistenkin uutisesta. mikä siinä mättää että etenkin PIENTEN lasten vanhemmat eroaa jo tilastojenkin valossa eniten? kertokaa te keillä on kokemusta?? t. alkup.
- sillä asiat muuttuvat suuresti ja suuret muutokset ovat useimmiten kriisin apikkoja. Mutta se on parhaimmillaan positiivinen kriisi, jonka kautta vanhemmat kasvaa ja kehittyy ihmisinä.
Joskus se ei vaan onnistu tai menee eritahtisesti tai vanhemmat syyttelee toisiaan asioista, jotka on vain elämänVAIHEESEEN liittyviä kireyksiä ja ristiriitoja.
Pikkulapsiaika on yksi kaikkein todennäköisin eroaika. Minusta tästä pitäisi puhua neuvoloissa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen samaa mieltä, että ilman lapsiakin voi elää täyttä elämää.
Mutta nyt kun minulla on lapsi niin olen myös sitä mieltä, ettei mikään ole sen arvokkaampaa kuin oma lapsi! Vain perheellinen voi tietää mistä puhun. Onni löytää ihan uudet ulottuvuutensa oman lapsen kanssa.
Suvussani on kaikkiaan 4 eri-ikäistä adoptiolasta kahdessa eri perheessä, adoptoitu 6kk-1,5-vuotiaina ulkomailta. Ihan ovat omia, kaikin tavoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minun oman elämäni suurin onni on ollut lapseni.
mietityttää siis itseä että miten pitäisi edetä. me ei todellakaan olla mieheni kanssa lapsivihaajia vaan päinvastoin. biologinen kello tikittää, suku painostaa mutta itse ei meinaa päästä mukaan ainakaan tuin biolapsen " hankinta" ajatukseen. adoptiota varmaan yritetään ensin. mutta samallahan saattaa tulla raskaaksi.. sitä miettii kaikkea.
mun mielestä on helpompaa, jos on aina esim. halunnut olla äiti, aina halunnut kokea raskauden ja synnytyksen..
halusin rehellisiä kommentteja tuohon eroasiaan, koska olen näin päätellyt että esim. lapset tuo riidanaiheita lisää ja aika on kortilla kaiken suhteen. no, varmaan lapsi tuo varmasti paljon myös uutta ja iloa, mutta olisi IHANAA jos parisuhde kestäisi kasassa eikö vaan!! noi erouutiset on niin surullisia ja häkkisistä olin jotenkin aina ajatellut ettei ne eroa koskaan...
mutta, nyt ei enää lapseton jaksa olla tällä palstalla, joten jakselkaa ja moikka! t. alkup.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaali ihminen tietää ettei se ole kuitenkaan oma biolapsi ja siksi on erilainen.
Mutta kaikkihan lapset ovat vain lainassa.
en tiedä tästä enempää kuin mitä kerroin.
Ilmeisesti kyse on siitä, että se, mitä lapselle on tapahtunut ensimmäisen 1,5 vuoden aikana tulee heijastumaan siihen, miten ihminen kiintyy toisiin, miten pystyy itse sitoutumaan, miksi hän ahdistuu jostain tms.
4
mutta on toki otettava huomioon, että esim adoptiolapsen mukana perheen OMIKSI tulevat myös lapsen aikanaan kokemat traumat, hylkäämiset ja sairaudet ja aliravitsemus. Siksi hän ei ole SAMANLAINEN oma kuin biolapsi.
Joudut siis elämään näiden lapsen kokemusten kanssa ja ne muuttuvat osaksi sinun perhettäsi, vaikuttavat kaikkeen jne - ja kuitenkaan ne eivät ole SINUN kokemuksiasi, olet niissä mukana vain välillisesti, et tiedä miltä se OIKEASTI on tuntunut ja siksi lapsesi sisällä on jotain, mitä sinun pitäisi tukea mutta et koskaan voi kunnolla ymmärtää. Aika haasteellista.
epäilen suuresti...
t. se adoptiolasten sukulainen
Toivon, että itselläni olisi aikoinaan ollut rohkeutta tehdä tuo päätös.
Toisaalta taas, yhden lapsen kanssa elämä oli ihanaa, mutta kahden kanssa kaikki on pirun hankalaa.
En tosin ymmärrä, miksi hankkia adoptiolastakaan, jos ei ole varma siitä, että lapsia edes haluaa.
Omaan lapseen rakastuu automaattisesti, adoptiolapseen ajan kanssa.
Ja varmasti joku adoptiovanhempi voi kokea sen vierautena tai etäisyytenä. Mutta eivät suinkaan kaikki! (ja varmaan auttaa jos adoptoija jo alussa ymmärtää että lapsi tarvitsee aikaa sopeutumiseen ja myöhemmin voi tulla oppimisvaikeuksia tms... mutta voi niitä tulla biolapsilelkin)
...eivätkä Suomeen adoptoidut lapset ole välttämättä mitään hylätyn talon raunioista kaivettuja riutuneita vauvoja vaan ihan uupuneiden köyhien äitiensä (lapsia ruokkiviin, vaatettaviin ja hoitaviin) lastenkotiin viemiä. Ja jos joku nyt muistelee jotain Romania-dokkareita, niin ei Suomen adoptio-yhteistyötahojen lastenkodit ole mitään sellaisia!
Täällä on nyt ihan ihmeellistä adoptiolapsikammoa, en ymmärrä.
Tai ehkä et ole, mäkin olisin voinut olla noin hölmö ennen lapsia... Sikäli jos olet tosissasi, niin adoptiolapset ovat harvoin, jos koskaan, ns. helppoja lapsia. Vaativat todella paljon läsnäoloa.