Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että on avioero on todennäköisempi jos on lapsia!!?
07.02.2008 |
Itselläni ei vielä ole, enkä tiedä yritetäänkö saadakaan. Lähipiiristä on tullut avioliittoon lapsista enimmäkseen, mitä parisuhteeseen tulee, vain ongelmia. Lapset muuttaa kaiken, vie kaiken oman ja yhteisen ajan ja monesti muuttaa naisen kropan ja muuttaa vielä sekä naisen että miehen henkisesti. Ei oikein houkuta.. Tuntuu ettei jengi kestä kyseisiä muutoksia.
Elämä on kyllä osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi ja ihanaksi ilman lapsia, ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä. Ja muutenkin on aina enemmän ajateltu että adoptoitaisiin, koska lapsia on jo niin paljon tässä maailmassa ilman vanhempia.. Moniko teistä ajatteli adoptoida vai oliko itsestäänselvyys että haluatte biologisen lapsen?
Kommentit (29)
siis tätä juuri on vaikea selittää, että haluamme varmastikin lapsen, mutta biologisen lapsen saamisesta emme ole haaveilleet vaan adoptiolapsen. Sitten kun kokee tällaisia tunteita, tuntee itsensä jotenkin huonoksi ja ihan liian erilaiseksi kuin muut ovat..
Pelkää ettei ole nainen, pelkää että jääkö jostain oleellisesta paitsi jos ei ole raskaana ja synnytä??
Moni raskaana oleva on sanonut että vasta siinä tilassa ollessaan kokee olevansa nainen. Mikäs mä sitten ole jos olen vain adoptioäiti?
En ole törmännyt vielä kehenkään joka ajattelisi näin kuin minä ja se on välillä aika pelottavaa. Onko täällä ketään tällaista? t. alkuper
ps. onko tämä sitten vain sitä, että mut on tarkoitettu adoptioäidiksi ja mieheni isäski, kun koemme siihen niin suurta vetoa? Useamman lapsen haluaisimm
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sekään ole naiseuden mitta, onko äiti ollenkaan.
Mutta tiedosta, että et tule pääsemään sen helpommalla, vaikka adoptoisit. Todennäköisesti se tuo vain lisäharmia, kun lapset tulevat murrosikään - ehkä ei tuo, mutta sinun on hyvä varautua siihen, että adoptiolapsen vanhemanan voi olla jopa vaativampaa.
Mutta eroaminen on helpompaa kun EI ole lapsia. Samoilla ongelmilla olisin lähtenyt jo vuosia sitten jos ei olisi lapsia. Lapset menee itsekkäiden halujen ohi.
Toisille biologinen vanhemmuus on kaikki kaikessa. Joillekin naisille taas esim. luovutetun munasolun käyttö ei ole mikään ongelma, koska heille äitiydessä olennaista on synnytys.
Jollekin taas synnytyskään ei ole se juttu.
Jos sinusta tuntuu että kiinnityt emotionaalisesti hyvin adoptiolapseen, luultavasti intuitiosi on oikeassa. joten älä välitä niistä jotka muuta tällä palstalla väittävät.
Adoptioprosessi on kuitenkin pitkä tie, kannattaa ottaa selvää siitä ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(sen sijaan jotkut ovat ilmeisesti lukeneet toisten vastauksia, ikäänkuin tämä olisi se lähtökohta) Mutta ei niin. Ei niitä ole tarpeen - tai voi olla vaarallista - panna samaan vertailuun ollenkaan.
Sen sijaan minusta VAKAVASTI tuntuu, että ap:n " intuitio" perustuu väärille kuvitelmille siitä, mitä adoptio on. Tai äitiys ylipäänsä, on se sitten millaista äitiyttä tahansa. Ap luulee valitsevansa helpomman tai permman vaihtoehdon. Mutta ei se ole totta, adoptio on erittäin vaativa prosessi, joka alkaa pari vuotta ennen lapsen saamista ja jatkuu vanhempien kuolemaan asti.
a) saattaisin muuten jättää parisuhteen haasteet vain kävelemällä ulos ovesta helpompaan elämään. Meillä on ollu paljon haastetta, sairautta yms.
b) aikaa on meillä kahdella tulisella luonteella vähemmän riitelyyn. Lisäksi kun riitelee lasten läsnäollessa on pidettävä joku raja mitä toiselle sanoo. Pinna ja joustavuus on myös kasvanu lasten myötä.
c) seksi on parempaa... johtuu varmaan siitä kun tunnen itseni seksikkäämmäksi hedelmällisyyden myötä. Seksielämä on muuttunut paljon suorempaan suuntaan(entinenkään ei ollut huono tapa) kun enää ei ole aikaa vihjailla ja vietellä koko päivää....meistä oli suhteen alkuaikoina kumpikin se joka halusi tulla vietellyksi ja nyt kummallakin kasvanut se aktiivisuus ja aloitteellisuus. Hormoonit hyrrää raskaus-aikana, toki saadaan sit kummatkin varautua että synnytyksen jälkeen on pitkään vaisua makkarissa.
d) miehestä tulee upeita uusia puolia esiin isyyden myötä.
e) tykkään olla äiti
Ja vaikka mitä syitä.... osaisinko kuvitella itselleni kestävää parisuhdetta ilman lapsia: omia tai adobtoituja. Ehkä en. Mutta olen kuullut sellaisenkin näkökannan että lapsettomassa liitossa lapsia ei käytetä tekosyynä puhumattomuuteen jos/kun parisuhteessa ilmenee ongelmia... ja siksi liitto voi paremmin. Joskus kyllä tuntuu että ei ole aikaa puhua miehelle mieltä painavista asioista...mutta sitten kun tulee sopiva hetki niin turha löpinä jää pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ajattele ollenkaan että adoptiovanhemmuus olisi helpompaa tai ruusuisempaa. mutta jos adoptoin, jää ne asiat jotka ei niin kovasti ole koskaan kiinnostaneet, kuten raskaus, synnytys, pikkuvauvan hoitaminen pois kokonaan. tiesinkin ettei teistä kaikki ihan ymmärrä tätä ajatusta, että koen oikeasti etten halua biolasta. se taas ei tarkoita ettenkö haluaisi lasta.
t.alkup.
Nykyihmiset ovat pullamössösukupolvea, ovat tottuneet saamaan kaiken helposti ilman suurempia ponnisteluja . Niinpä parisuhteessa ei tehdä tarpeeksi suhteen eteen varsinkaan silloin kun vaikeuksia tulee. Ehkä ei muisteta että suhde etenee viiden vuoden (muistaakseni) sykleissä. Eli ensimmäiset 5 vuotta menee hyvin, seuraavat 5 vuotta ovat vaikeampia ja taas rauhoittuu.
Lisäksi nyt alkaa olla vanhempina ne, jotka ovat itse saaneet vapaan kasvatuksen. He ovatkin lastensa kasvatuksessa aivan hukassa. Näin kertoi eräs ystäväni, joka on töykseen lasten kanssa ja paljon tekemisissä myös lasten vanhempien kanssa. Hän kertoi myös, kuinka joillekin vanhemmille pitää kädestä pitäen opettaa, kuinka asettaa lapsille rajat. Yltääkö vapaan kasvatuksen hedelmät myös parisuhteeseen?