Lue keskustelun säännöt.
Uhmaiästä, apua ja tukea!
08.11.2006 |
3-vuotiaalla tyttärellämme on ollut uhmaa nyt n.6kk ja tuntuu että pahenee vaan. Saa kauheat raivarit pienestäkin asiasta, syöksyy kohti minua, potkii, repii, raapii ja karjuu samalla, onko tämä enää normaalia? Samalla tyttö hokee että halaa, ei halaa, halaa, ei halaa...
Tänään viimeksi kohtauksen tultua ja pitäessäni tyttöä holdingissa, kyyneleet valuivat pitkin poskiani, mistä näin kauheat kohtaukset ovat peräisin? Lapsen aikana en itke kunnolla, vasta tytön nukahtaessa vaivun väsyneenä sohvalle ja itken.
Ensimmäistä kertaa tunnen itseni ihan paskaksi äidiksi, aina ennen olen pärjännyt ja järkeistänyt asiat mutta nyt en pysty. Meillä ei ole koskaan käyty lapsiin kiinni tai mieheni kanssa toisiimme, mistä tyttö on oppinut noin rajuja tekoja? Ollut vain kotihoidossa.
Pikkusisartaan tyttö ei vahingoita, minun kimppuun siis käy. Onko tämä normaalia?!
Sekavaa kirjoitusta mutta olen väsynyt ja pelottaa.
Kommentit (6)
Meillä 2v5kk lapsi ja samanmoisia elkeitä alkaa olla. Ei siihen auta muu kuin syli ja aika. Joskus saa huijattua kiinnostuksen muuhun asiaan, mutta läheskään aina se ei onnistu.
Joten jaksamista vaan meille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http: //vanhemmat. mll. fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa. php
Sekä lapsen käytös että omat tuntemuksesi. Meillä 2 v 2 kk poika, jolla uhma menossa koko ajan pahemmaksi. Temperamenttinen ja äärimmäisen voimakastahtoinen lapsi on ollut aina, mutta nyt on erityisen hankalaa. Jokainen päivää täyttyy tuosta mainitsemastasi " halaa, ei halaa, halaa, ei halaa" -jutun kaltaisesta vänkäämisestä: heti herätessään poika ilmoittaa että on nälkä, haluaa leipää. Pöydässä sitten jo hokee ettei syö. Sanon, että pakko ei ole syödä, mutta sitten pois pöydästä ja seuraavan kerran syödään lounaalla. No tähän poika tietenkin karjuu takaisin että syö. Sama jatkuu pesemisen, pukemisen, ulos menemisen, sisään tulemisen ja ihan kaiken mahdollisen kanssa. Huutoa ja karjuntaa riittää aamusta iltaan ja yölläkin. Pahimmissa raivonpuuskissaan lapsi ei hyökkää muiden kimppuun mutta läpsii itse itseään kasvoihin, hakkaa päätä lattiaan ja seinään ja karjuu TODELLA kovaa TODELLA kamalalla äänellä naama järkyttävän näköiseen irveeseen vääntyneenä, kyynelet poskia pitkin valuen.
Olemme mielestämme rauhallisia ja johdonmukaisia kasvattajia, emme anna lapsen ns. pompottaa tai määrätä tai päättää asioista, molemmat vanhemmat viettävät paljon aikaa lapsen kanssa, hän saa paljon hellyyttä ja syliä jne. jne. mutta kyllähän tuollaisen käytöksen edessä on välillä aivan ymmällään ja neuvottomana, miten pitäisi tehdä. Henk. koht. yritän vain pitää hermoni kurissa (mikä ei ole etenkään yön pimeinä tunteina aina kaikista helpointa) ja odottelen sitä päivää, kun alkaa helpottaa.
Tuo linkki oli mahtava, pitää tutustua siihen tarkemmin kun lapset menevät yöunille.
Tyttö on aina ollut voimakastahtoinen, niinkuin minäkin. Toivotaan että ajan kanssa rauhottuisi, joskus epätoivo vaan valtaa mielen.
Kiitos vielä ja jaksamisia jokaiselle!
Eli uhma tulee entistä voimakkaampana. Tosiaan, yritä vain pitää mielessä, että lapsi kapinoi kaikkein eniten niille, joita rakastaa ja joihin luottaa ja tietää, että rakastavat häntä siitä huolimatta.
meillä oli tytön kanssa ihan vastaavaa.
Sulla ei ole mitään hätää jos tulet vain surulliseksi siitä, viha vaan pahentaa tilannetta. Meillä toi holding oli paras apu uhmiksiin.