Anoppilassa....
Olimme miehen kanssa saunassa, ja kun tulimme pois, kuusivuotias tyttäremme nyyhkytti lohduttomasti vierashuoneessa. Ei meinannut pystyä selittämään mitään, mutta sitten kun sai sanottua, tulikin tekstiä.
Saunassa ollessamme anoppi ja appiukko olivat pitäneet saarnan tytölle yökastelusta. Toisen veljen lapset olivat kuulemma oppineet yökuivaksi 3-vuotiaana (anoppi oli korjannut että kaksivuotiaana) ja että syksyllä koulussa sitten kiusataan jos ei opi sitä ennen. Ja että noin iso tyttö ei saa missään tapauksessa enää pissata yöllä sänkyyn tai vaippaan.
Tyttö itki että mummi ja ukki rakastavat toisia lapsenlapsia enemmän, kun ne on tavallisa lapsia eikä niissä ole mitään vikaa. Oli kamala kuunnella nyyhkyttävää lasta, joka kyseli että miksi hän ei voi tavallinen lapsi vaan miksi hänessä on vikaa ja että kukaan ei rakasta häntä. Kesti kauan ennen kuin sain rauhoitettua tyttären. Tyttö ei halunnut alkaa nukkumaan, kun ei halunnut laittaa vaippaa ettei mummi ja ukki huomaisi. Samoin aamulla ei kehdannut tulla alakertaan aamupalaa syömään.
Sanoin appivanhemmille tiukasti, että olen vihainen heidän menettelystään ja siitä että vertaavat tyttöä muihin lapsiin. Samoin kerroin, että lääkärissä ollaan käyty ja tästedespäin asiaa hoitaa vain meidän perhe ja lääkärit, heillä ei ole osuutta eikä arpaa jutussa.
Onko muillla yhtä tolloja appivanhempia?
Kommentit (18)
Kyllä saa taas olla kiitollinen omista vanhemmista ja appivanhemmista.
Teidän tyttönne mielestä ja ilmeisesti teidänkin mielestä on siis ihan ok käyttää vaippaa ja pissata sänkyyn 6vuotiaanaa... ja asiasta ei saa puhua.
itse olin yökastelija vielä kouluiässä. Kävimme sitten kerran lääkärissä ja minulle määrättiin nenäsuihketta, joka lopetti yökasteluni kerralla. tämä oli siis 80-90-lukujen taitteessa. se oli kyllä todellinen helpotus minulle !
Pidä sinä lapsesi puolia ja lohduta kovasti!! Pienelle raasulle kovasti tsemppiä. Mitä hän sille mahtaa että on tuollainen vaiva osunut kohdalle! Ja lyttäämällähän se vain pahenee.
Jos sä ääliö osaat lukea, niin AP kirjoitti, että asia on heidän perheen ja lääkärin hallussa, eli asiaa hoidetaan.
Ja yökastelu on erittäin perinnöllistä ja äärimmäisen harvoin sillä on tekemistä mielenterveyden kanssa.
Yökastelu johtuu hormoneista eikä mistään mielenterveyteen liittyvästä!
minulle lääkäri sanoi, että nukuin vaan niin sikeästi, etten yksinkertaisesti herännyt pissahätään.
IDIOOTTI!
5: ei se paljon auta jos ei kuivuuteen vaadittavaa hormonia vielä erity tarpeeksi. Todellakaan kasteleva 6v ei ole mikään harvinaisuus ja sairas.
Luuletko että ap,n tyttö haluaa pissiä vaippaan?
on kyllä harvinaisen yksinkertainen ja lukemisen ymmärtäminen hakusessa. Et ilmeisesti ymmärrä luettuasi tekstiä??
Meillä on kokeiltu Minirin ja hälytin, ei apua. Lääkäreittan kanta on vain odottaa keskushermoston kypsymistä.
Ja oli miten oli, niin lapselle ei asiaa tarvitse kommentoida. Lapsi ei voi lopettaa yökastelua vain päättämällä niin. Eikä lapsia tarvitse verrata muihin jotka ovat jollain lailla parempia.
Vierailija:
Teidän tyttönne mielestä ja ilmeisesti teidänkin mielestä on siis ihan ok käyttää vaippaa ja pissata sänkyyn 6vuotiaanaa... ja asiasta ei saa puhua.
Minulla oli lapsena ystävä joka kasteli öisin sängyn vaikka oli jo kouluiässä, eikä siihen ainakaan auttanut kuin aika, jossain vaiheessa ei sitten enään kastellut, en muista että minkä ikäinen oli kun tuo yökastelu loppui. Joillakin lapsilla nyt vaan on tällainen ongelma.
Ja minun mielestäni ap:n appivanhemmat ovat kykllä toimineet todella typerästi, eihän se ole lapsen vika, ei hän tahallaan sänkyyn pissaa.
Tsemppiä teidän koko perheelle ap!!
Jos lapsella on fyysinen vamma tai joku muu sellainen syy että kastelee. Niin ei siinä kyllä auta toisiin lapsiin vertailu ja latistaminen, päinvastoin!
Minä en etes jättäs tollasille appivanhemmille lasta, kauheita suorastaan, en etes saunan ajaksi. Todella ajattelematonta käytöstä, aikuisia ihmisiä pyh.
JA vitonen, jos sulla on lapsia niin älä vertaa niitä toisiin ja arvostele lasta semmosista asioista joille hän EI ITSE VOI MITÄÄN!!
Vitonen on jo haukuttu lyttyyn täytyy sulle sanoa vielä että miksi luulit tytön vanhempien sanovan että VAIN LÄÄKÄRIT ja itse vanhemmat jatkavat asian hoitamista tästä lähin?? Siksi kun tytöllä on syylä peukalossa???? pälli
minä itse pissasin housuun nukkuessa viimeisen kerran 12 vuotiaana, ja olin joo nolona. Näin unta että kävin vessassa ja kukaan ei mulle siitä huutanut.. ja ihan normaali olen ja ei mielenterveydellisiä ongelmia.
voin vain kuvitella pienen ihmisen tuskan. Mikään ei ole pahempi kuin luulla, ettei joku läheinen rakastakaan. Melkein tuli itku, kun luin tekstiäsi.
Siis, eihän tuo ole kyllä ihan normaalia, että kuudenvanha laittaa vaipan yöksi, mutta asiasta olisi pitänyt puhua sinun ja miehesi kanssa, ei sen pienen lapsen. Prkl... teillä on kuitenkin ilmeisesti homma hanskassa, kun kerran lääkäri on kuviossa mukana. Toivottavasti vaan tuo pieni ei nyt pode asiaa niin paljoa, että ongelma pahenee... näinkin voi helposti käydä :(
Mä olin itse varmaan samanikäinen, kun mummoni (isäni äiti) kertoi minulle, miten pettynyt isäni oli, kun olenkin tyttö enkä poika. Itkin aivan lohduttomasti. Olin aina ollut isin tyttö (ja olen vieläkin) ja nyt siis tuo minulle rakas ihminen ei rakastakaan minua, koska minulla ei ole pippeliä. Muistan vieläkin sen tuskan... Isäni oli tuolloin reissussa (rekkakuski) ja meni monta päivää, etten saanut asiasta isin kanssa puhua. Äiti kyllä yritti minua lohduttaa, mutta ei äiti minulle kelvannut, kun kyse oli minusta ja isistä. Lopulta sitten isi tuli kotiin ja asiasta puhuttiin ja se sovittiin... Kyllä se isi minua rakasti... meidän isillä on kolme tytärtä ja kaikki me olemme hänelle rakkaita ;)
Samainen mummo paljon myöhemmin eräänä kesänä huuteli ikkuna auki, kuinka" xxstä ei ikinä tule mitään ja sitä lapsesta on pelkkää harmia" . Sanoi siis erään serkkuni (hänen tyttärenpoikansa) nimen ja haukkui pojan täysin kelvottomaksi. Tuo poika oli leikkimässä pihalla ja kuuli kaiken... Poika oli kyllä villi ja teki kaikkia kepposia ja kiusasi pikkusiskojaan ihan liikaa, mutta siinä oli kotikasvatuksessakin vähän ehkä vikaa. Minä (silloin siis jo paljon vanhempana) sitten löysin tuon pienen pojan itkemästä ja hän kertoi minulle mitä oli kuullut. Se rasavilli pahantekijä tuli syliini ja itki ja itki ja itki... Enkä minä osannut kuin silittää pientä pellavaista päätä. Kerroin kyllä sitten tuon pojan äidille ja he selvittelivät sitten asiaa kanssa tämän mummun kanssa.
Että tällainen mummu meillä... mummu on kyllä meille kaikille serkuksille erittäin rakas ja oikein sellainen perinteinen pullantuoksuinen isoäiti... on vaan paha suustaan. Vanhemmiten on ehkä vähän oppinut jo hillitsemään.
Tulipas tarinaa... ehkä mulla on jotain patoutumia noista tapauksista.
Mielestäni ap, sinä reagoit ihan oikein tuohon. Ette te yritä lakaista asiaa maton alle, mutta rajansa silläkin, miten pienelle lapselle puhutaan. Varmasti olisitte olleet valmiita appivanhempiesi kanssa tästä asiasta puhumaan aikuisten kesken... nyt se on myöhäistä. Toivon vain, että välit korjaantuvat ajan kanssa.
On varmaan tarpeeksi rankaa elää tuollaisen asian kanssa ilman idioottimaisia kommenttejakin.
asiasta kolmanteen: lapseni eskariryhmässä on yö/ päiväkastelija lapsi ja lapsen kaveripiiristä löytyy toinen. Kumpaakaan en ole kuullut asiasta kiusattavan. Omalle lapselleni olen selittänyt, että yökastelijoilla on puutetta jonkin hormoonin toiminnassa ja hän ei siksi voi kastelulle mitään - oma eskari-ikäiseni on ainakin asian ymmärtänyt. On se kumma että 6-vuotias tajuaa tällaisen asian, mutteivät oletettavasti keski-ikäiset appivanhempasi
Tosi kamalaa käytöstä isovanhemmilta. Toivottavasti ymmärsivät nyt kerrasta miten käyttäytyä lasten kanssa.
Ekaluokkalaista on muuten n. 10 prosenttia yökastelijoita, eli joka luokalta löytyy n. 2-3 kastelijaa, joten mistään ihan harvinaisesta jutusta ei ole kyse.
Meillä tilanne ei ole onneksi noin paha, mutta itsestäni tuntuu erityisen pahalle se, että huomauttelija on oma äitini. Hän ei huomattele suoraan lapsilleni vaan minulle, kylläkin lapsi saattaa olla lähellä kuulosalla. Meillä huomauttelua aiheuttaa kahden nuoremman lapseni ulostamisvaikeudet, mihin suurimpana syynä on todettu ja lääkärin hoidossa oleva allergia. Äitini vaan ei ymmärrä tätä syy yhteyttä, vaan huomauttelee asiasta tyyliin " sisaresi lapsetkin olivat siistejä jo kaksivuotiaana" . Muutenkin äitini muistaa joka kohdassa mainita sisareni lapsien erinomaisuuden omiini verrattuna, sisareni kasvatuskyvyistä nyt puhumattakaan. Kun esimerkiksi 3-v meinasi livistää ruokapöydästä niin, että lautasella oli vielä vähän, kuului heti kommentti kuinka SISARENI on niin tarkka käytöstavoista ruokapöydässä ja kuinka hyvin hänen enkelimäiset lapsensa tottelevatkaan. Heti perään vielä toteamus etä huomasinhan kuinka nuorimmaiseni heitti hanskat kädestään tullessaan sisään eikä vienyt niitä suoraan paikoilleen, sisaresi lapset osaavat AINA viedä tavarat paikoilleen. Tunti tätä ja eipä tarvitse vanhemmillani vähään aikaan vierailla :(
Mulla on täsmälleen yhtä ääliöt appivanhemmat. Joka ikinen kerta löytyy lapsistamme jotain huomautettavaa, ja se huomauttelu osoitetaan nimenomaan lapsille. Minä voin olla kuuloetäisyydellä, mutta ei ikinä mieheni kuullen tuota tapahdu. appivanhemmat ovat todellisia itsetunnon lyttääjiä. Ja sitten anoppi ihmettelee, että miksi lapset eivät halua hänen luokseen yökylään.