Teemu ei tainnut jaksaa olla kotona hoitamassa vauvaa ja piti päästä pelaamaan
Kotona noin 2 kk ikäinen vauva ja isä vaan alkaa taas reissata pelimatkoilla koko ajan :(
Kommentit (11)
meillä oli jopa reissuhommissa kun kolmas oli vauva..
Teemullahan oli ruhtinaallinen isyysloma.
Jääkiekko alkoi kiinnostaa Teemua kun vauva syntyi, alkoi käydä peleissä ja sitten itsekkin taas innostui pelaamaan. Viime kesästä olikin jo lomaillut. Viime viikolla olikin sitten jo pelimatkalla ja ilmeisesti matka kestää vähän pidempään kuin 4h eli mieleeni jäi että 2vk.
uusi suu ruokittavana joten on mentävä.
Neljälle lapselle on saatava pesämunaa kasattua on siinä hommaa.
Ei tarvitse Teemun rahaa lähteä tienaamaan. Kyllä pärjäisivät hyvinkin ilman tätä uutta työtä :D
Mutta kun on ahne, niin on ahne.
Ja voihan se sitten taas lahjoittaa jonkun hikisen pelipaidan Lastenklinikalle, kun ei ole rahaa sinne tähänkään mennessä lahjoittanut. Antanut vaan nimensä markkinointikäyttöön ja ihmiset luulevat, että lahjoittaa paljonkin :D Se on helppo patsastella hyväntekijänä, kun antaa paidan !
me ainakin tultais hulluksi jos molemmat olis kotona makaamassa viikkotolkulla, kun on tottunut töitä tekemään. Että pää kiinni ja hankkikaa elämä. Vähän mielikuvitusta näihin aloituksiin hei siellä peräkylissäkin.
Sillähän se on hyvä paistatella hyväntekijänä antamatta oikeasti mitään :)
Eikä tietenkään ole pakko kenenkään antaa, huvittaa vaan tämän yhden ihailu, joka perustuu kyllä puhtaasti virheellisiin oletuksiin :)
Siinä on katsos vissi ero, jos ymmärrät.
t. 9
Joskus aikoinaan lehdessä oli juttu heidän perheestään, missä totesivat, että heidän pojat ei saa ihan mitä vaan samalla, kun pojat ajelivat erilaisilla sähköautoillaan pihamaalla.
noinhan ne on tähänki asti eläny ja jospa sirpa ei halunnu ukkoa sotkemaan koti kuvioita, siitä mitä ne on aina ollu
jos vaikka Teemu lahjoittaisi miljoonan joka vuosi?
Työtäänhän se vaan helvetti tekee! Eli tienaa perheelleen vaipparahoja!