tuttavani palasi suviseuroista ja sanoi että olivat kyllä viimeiset joihin lähtee!!! ovat niin muuttuneet!!

:D no ei ole totta!

Eikö mukanäkemäsi ole muuttunut vertaa vaikka 5 vuotta taaksepäin.

mä päätin ton jo n.10vuotta sit et sinne en sit astu jalallanikaa.! täällä en viitti syytä kertoo mut ikinä että uskois mitä!





pst.!

ja koko ajan ulkona. kyllä me tuttuja nähtiin kuitenkin, eli puhua sai=)

Minäkin vannoin viikon sen jälkeen, että ikinä ei enää, mutta oottappas kun kevät tulee niin taas jo innolla odottaa.

Onhan siellä niin erilaista se " talouden" pito, ruokatouhut, pesujutut yms. Että sekin pitää jo vähän hermoja kireällä, mutta aiina niistä on selvitty

Ja olen äiti jolla 10 lasta ja ikääkin yli kolmenkympin kriisin. Kyllä siellä on yksinäinen ja pahan olon tunne kurkussa saa seurata sivusta.

Meille syntyi vammainen vauva. Ja arkailimme jo ensinnäkin lähteä suvareihin sillä asia on vielä aika tuore ja arka asia. Siellä kuljimme yksin. Suku ei käynyt vaunullamme ei kukaan pysähtynyt juttelemaan. Kukaan ei kysellyt ei onnitellut ei mitään. Oli elämäni kauheimmat suvarit. Olen päivätolkulla itkenyt sitä tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta jonkam saimme kokea. Luulimme saavamme rohkaisua ja tukea mutta ne selkään puukottajat löytyivätkin omista joukoista. Ja se tuntuu tosi pahalta.

Miten on muuttuneet? Mulle ne on vuoden kohokohta. Paljon ystäviä ja tuttavia. Menemmekin aina porukalla mahdollisimman moni lähekkäin, niin on lapsilla seuraa, samoin kuin itsellä.

Onhan noita puukottajia tavallisessa elämässäkin. Yksin saa olla kotonakin, jos ei ota koskaan itse yhteyttä muihin vaan odotta, että muut hoitavat sen puolen. Minä ainakin koen, että ei ole paikasta kiinni, miten asioihin ja tilanteisiin suhtautuu. Meilläkin oli vaikea paikka pari vuotta sitten juuri ennen suviksia. Ja jos en itse asiaa olisi ottanut puheeksi, niin monikaan ei olisi siitä uskaltanut kysyä. Ehkä omassa asennoitumisessakin on osansa ja vertailla, kilpailla ja näyttää voi muuallakin...

Ja onhan kyläilykulttuuri muuttunut muutenkin. Ketään ei pyydetä kylään, tai jos ehdottaa tapaamista ja ei sovi toiselle osapuolelle, niin ei varmasti sovita uutta tapaamista.

Mie en kyllä enää lähe. Ootin miestä vaunulle koko yön. tuli vasta viiden aikoihin. Olin yksin lasten kanssa koko illan ja yön.

en tiedä miksi, tunne on sellainen. olen joskus suviksissa tykännyt ollakin. itse seuroissakaan en ole moneen vuoteen käynyt. en tiedä miten päin rylle edes enää menisin. en tiedä mikä minun on, en saa selkoa aja. olen vaan kyllästynyt kaikkeen laumatouhuun.

Minkä takia meette suvareihin???

Juttuja lukiessa tuli olo et sinne mennään tosiaan " virkistymään" ... Mitä sekin tarkoittanee?



Eikö sinne mennä kuuntelemaan Jumalansanaa????



Ite en ole " kuulunut piiriin" enää 10 vuoteen mut joka kesä jos ei pääse sinne niin on haikea olo.



Kolmena kesänä en nyt ole päässyt seuroihin ja odotan innolla ensi kesää kun ovat lähempänä niin pääsen taas perheeni kanssa vierailemaan siellä.



Ja vaikka en enää kuulukkaan " joukkoon" niin ulkopuolista oloa en ole tuntenut siellä käydessäni!



On tämäkin paikka valittaa ko. aiheesta!!

Ei taida olla valittajilla oma uskonelämä oikein kohdallaan....

Olen aina ollut suunattoman yksinäinen ja jopa työntänyt muille seuraani. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni. En käy enää missään tapahtumissa. Uskossa olen ja se ei vähene, vaikka ihmiset keljuja olisivatkin.

hirmuinen ihmisvirta kukaan ei pysähdy juttelemaan ei käy asuntoautolla. suku ei piittaa. siis sisarukset kaikilla oma ympyrä.

Puheet on pintapuolista kehuskelua ja kännykät soi koko ajan hyvä syy lähteä ja lopettaa tuttavuus. Minulla jäi tosi paha olo suviseuroista.

Näyttelemään ja esittelemään vuoden saannosta ja maallista mammonaa. köyhät on hylkytavaraa. Joita ei kehtaa tunte. Ainakin minulle jäi tämä tunne.

että suviseurat ovat muuttuneet

ensi kesänä sinne jälleen

meidän pekka on onnistunut sitä ja meidän Aki tätä. Kaipa se pinnallisuus on levinnyt...