Onko muilla monen lapsen vanhemmalla tällaista seksipulmaa?
Meillä on toisen lapsen syntymän jälkeen seksiä harvoin, yksinkertaisesti siksi, että aina on jompikumpi lapsista hereillä. Tähän asti on kuopuksen syntymän jälkeen ollut sentään noin kerran viikossa, mutta nyt on kulunut jo puolitoista viikkoa viime kerrasta. Haluja kyllä olisi molemmilla, mutta vauva ei päästä minua koskaan illalla miehen luokse.
Tilanne on siis tämä. Kolmevuotias esikoinen ei nuku enää päiväunia, joten vauvan päiväuniaikaan ei voi rakastella. Illalla mies nukuttaa esikoisen ja samaan aikaan vauva menee viimeisille päiväunille tai yöunille. Sitten, kun esikoinen on nukahtanut ja mies olisi vapaa olemaan minun kanssani, vauva joko herää viimeisiltä päiväunilta tai herää siksi, että yritän lähteä pois hänen vierestään. Sitten, kun vauva lopulta nukahtaa, kello on niin paljon, ettei mies enää jaksa.
Päivällä nukutan vauvan vaunuihin ja hän nukahtaa helposti, mutta illalla nukutan viereeni rinnalle ja siitä hän havahtuu heti, kun yritän lähteä. Muutenkin vauva nukkuu minun vieressäni ja mies tällä hetkellä patjalla esikoisen huoneen lattialla, koska ei saa nukuttua enää potkivan vauvan vieressä. Ei järin romanttista, mutta näin toimin myös esikoisen kanssa, koska siten yöimetykset sujuvat paljon paremmin ja saan itse nukuttua paremmin. Nyt on vauva kuitenkin jo puolivuotias ja pian aiomme siirtää vauvan omaan sänkyyn.
Kaipaan kovasti miestäni viereeni ja lähelleni. Seksikin on, silloin kun sitä on, vain sellaista nopeaa suoritusta, koska pelkään, että kohta vauva herää ja pitää lopettaa. Emme rakastele samassa huoneessa, vaan olohuoneessa. Kaipaisin seksiin kiireettömyyttä ja muutenkin enemmän läheisyyttä.
Kommentit (7)
ja itsellesi ja miehellesi, kun pitäisitte jonkin näköisen nukkumiskoulun. Se on inhottavaa huudattaa sitä, mutta se on pari yötä, niin se tottuu nukkuun omassa sängyssä. Yöllä kun syötät, niin syötät sen vaikka sohvalla tai jossaim muualla kuin sängyssä. Et vie enää vauvaa teidän sänkyyn vähään aikaan.
Meinaan että äiti ja isi voi mennä vessaan suihkuun kuopuksen päiväuniaikaan, ovi lukossa. Pikaisetkin helpottaa paineita kun alkulämmittely aloitetaan jo aamusta.
Tosin lapsia kolme ja nuorin jo 11kk. Vauva nukkuu kuitenkin edelleen kainaloisena, enkä ole saanut häntä omaan sänkyyn. Miestä ei häiritse, vaan nukumme kyllä kaikki kolme sikeästi samassa sängyssä. Seksielämää tämä rajoittaa, mutta kun haluja on, heräämme miehen kanssa joskus keskellä yötä sekstailemaan tai sitten se on vain unta.....
En tiedä minkäikänen vauva teillä on mutta minusta kuulostaa tosi kauheelta ruveta huudattamaan pientä vauvaa jotta äiti ja isi saa sekstailla.
Eikö teillä kävis sitten sen jälkeen kun se vauva on herännyt niiltä " päiväunilta" , siis sitten kun nukahtaa uudestaan.
Muussa tapauksessa: vauva-aika on niin lyhyt, että kunnossa oleva parisuhde kestää pienen vähäseksisen ajan.
te kaikki muutkin mahdolliset raot hyväksi. Pyydätte joskus vaikka mummin tunniksi pariksi lapsia katsomaan " ostosreissun" tai ihan minkä tahansa takia ja eikun autolla syrjäiselle parkkipaikalle. Ja heti jos on pienikään rako, että molemmat lapset nukkuvat ryntäätte toistenne kimppuun. Nyt täytyy varmaan vähäksi aikaa laskea vaatimustasoa seksin keston ym. seikkojen kanssa ja tyytyä pikaisiin panoihin, mutta aivan varmasti sellaisia rakoja toisinaan siunautuu kun käyttää kaikki tilaisuudet ja paikat hyväkseen...
meillä oli ihan sama ongelma kahden lapsen kanssa. ja kummasti se lasten jatkuva heräily oli myös isompana, ei vain vauva-aikana, kun olivat tottuneet siihen että joku nukuttaa ja on lähellä.
kolmatta lasta (vajaa 1kk nyt) ollaan ihan varta vasten alettu opettamaan nukahtamaan illalla omaan sänkyyn ilman sen kummempia taikatemppuja. en sitten tiedä onko se myös lapsen temperamentista kiinni, kun tuntuu olevan ihan tyytyväinen tähän systeemiin.
mutta samat ongelmat siis muillakin. koskaan ei tunnu olevan aikaa olla miehen kanssa vaan kahden. ehkäpä sitten ensi vuoden puolella ;-)
mitä se on? On päässy unohtumaan...