Tuomitseeko kaikki Kälviän kaaharin vai tunteeko kukaan myötätuntoa nuorukaista kohtaan?
Teko on väärin, rattijuopoille kuuluu tuomio. Mutta oletteko kaikki lynkkausmielellä liikkeellä, vai ymmärrätteko jollain tasolla nuoren ison virheen? Itse tunnen surua tätä nuorta miestä kohtaan. Taustat kertoo, ettei ole ollut tapana toimia noin. Mikä sitten ajoi tähän tilanteeseen, tietää nuori itse syyn.
Tulee saamaan tuomion ja niin kuuluukin. Silti tunnen surua ja pahaa oloa perheen puolesta. Onko sitten syynä näihin tunteisiin se, että itselläni on nuoria aikuisia lapsia, mutta myös ihan pieniä...
Suuri suru on myös kuolleen poliisin perheellä. Pienet lapset jäi ja puolison tuska on varmasti sanoinkuvaamaton. Asiaa ajateltua myös tältä kantilta, sydäntä raastaa.
Mutta en ole ns. kummankaan puolella, tunnen molempia osapuolia kohtaan surua ja pahaa oloa....
Kommentit (112)
Useinhan tappajat on " hyvästä perheestä" tai " kilttejä ja kunnollisia, ei ikinä olisi uskonut" .
Taustoista viis, nuorukainen teki tietoisen valinnan kun joi änkyräkännit ja lähti rattiin. Tietoista oli sekin, että hän pakeni poliisia pitkän matkaa. Ja kun ottaa huomioon sen, että Kalajoelta Kälviälle on pitkä ja mutkainen tie, niin on aika outoa jos kuski menetti auton hallinnan juuri siinä kohtaa missä sattui seisomaan poliisimies edessä. Kun ei kerran aiemminkaan tieltä suistunut...
No, poliisin tappaminen oli ehkä vahinko, mutta juominen, ajaminen ja poliisin pakeneminen ei ollut, eikä yksikään oikeasti kiltti, tunnollinen ja kunnollinen ihminen kyllä tee mitään tuollaista.
Kunnon tuomio tuollaiselle paskakasalle.
Vierailija:
Jossain lehdessä taisi ollakin juttua, että alkolukot pitäis tulla pakollisiksi kaikkiin autoihin. Kuinkahan monta ihmishenkee se pelastais!
Vaan siitä tunnetko myötätuntoa nuorukaista kohtaan! Ei sulla taida olla kaikki kotona, kun noin kylmä ihminen olet!
Minä ainakin tunnen sen tuskan, jota se poika tuntee, kuulemma teon jälkeen itki katkerasti ojan pohjalla!
Vanhempia on helppo syyttää, kun aikuinen mies toilailee, mutta omista teoistaan vastaaminen tuntuu olevan monelle pirun vaikeaa.
Vierailija:
jos kasvatustyön tulos on tuo.
En itsekään hyväksy rattijuoppoja, joten teko mielestäni on väärin ja tuomittava.
Ja mitä tulee vanhempien kasvatukseen....onko aina syy siellä? Eikös nuoren tausta ollut ok?
ap
Vierailija:
Useinhan tappajat on " hyvästä perheestä" tai " kilttejä ja kunnollisia, ei ikinä olisi uskonut" .
Taustoista viis, nuorukainen teki tietoisen valinnan kun joi änkyräkännit ja lähti rattiin. Tietoista oli sekin, että hän pakeni poliisia pitkän matkaa. Ja kun ottaa huomioon sen, että Kalajoelta Kälviälle on pitkä ja mutkainen tie, niin on aika outoa jos kuski menetti auton hallinnan juuri siinä kohtaa missä sattui seisomaan poliisimies edessä. Kun ei kerran aiemminkaan tieltä suistunut...
No, poliisin tappaminen oli ehkä vahinko, mutta juominen, ajaminen ja poliisin pakeneminen ei ollut, eikä yksikään oikeasti kiltti, tunnollinen ja kunnollinen ihminen kyllä tee mitään tuollaista.
Kunnon tuomio tuollaiselle paskakasalle.
Vierailija:
Minä ainakin tunnen sen tuskan, jota se poika tuntee, kuulemma teon jälkeen itki katkerasti ojan pohjalla!
Eipä sitä silloin itkettänyt kun kännissä kaahaamaan lähti.
Silloin aliarvioitte itse ihmistä, ei hänelle ole osaa eikä arpaa tekoonsa, vaan aina kaikki on kasvatuksen syytä! Kyllä jokainen ihminen itse ne valintansa tekee kasvatuksesta huolimatta.
Vierailija:
Vierailija:
Minä ainakin tunnen sen tuskan, jota se poika tuntee, kuulemma teon jälkeen itki katkerasti ojan pohjalla!Eipä sitä silloin itkettänyt kun kännissä kaahaamaan lähti.
Eikä tässä pidä kasvatusta syyttää, itte hän on sen valinnan tehnyt rattiin lähtiessä.
-2-
mutta kyllä toivon myös tälle pojalle paljon tukea ja erilaista ammattiapua, jotta saisi elämänsä sitten ajan kanssa järjestykseen.
Ja muistetaan, että tällaisissa tapauksissa kovin rangaistus on aina se itsesyytös joka seuraa lopun elämää. Siis mikäli kyseessä ihminen joka kykenee katumukseen.
Itse en vaan osaa olla niin, että rajusti tuomitsen joko tai...Johan tutkimukset kertoo, ettei poliisin päälle ajaminen ollut tahallinen teko. Monien sattumuksien summa ja kävi huonoimmalla tavalla. Tässä näkee, mitä alkoholi teettää...Järki ei pelaa ja tulee tehtyä erittäin tyhmiä tekoja.
Jokainen tekee elämässä virheitä ja ne täytyy myös kärsiä. Toiset isompia, toiset pienempiä. Elämänkoulu opettaa, mutta pitäisi myös muistaa se, että itsekin tekee virheitä...
-ap-
Jos kyse olisi vaikka pelkästä ylinopeudesta, jonka seurauksena auto ei pysähtynyt ajoissa ja poliisi jäi alle, tuntisin myötätuntoa, sillä vahinkohan se varmaan olisi.
Mutta kun kyse on siitä, että ensin vapaaehtoisesti juo itsensä kunnon humalaan, vapaaehtoisesti hyppää auton rattiin, vapaaehtoisesti ajaa ylinopeutta, tietoisesti jättää välittämättä poliisin käskystä pysähtyä, omasta vapaasta tahdostaan kaahaa pitkän matkan karkuun poliiseja, ja lopuksi ehkä vahingossa ajaa poliisin kuoliaaksi, niin sorry vaan, mun sympatiat ei enää riitä.
Yhden mokan ymmärtäisin, mutten noin monta mokaa. Tietoisesti tuossa on oltu liikenteessä, ei millään lailla puolivahingossa.
puolet ympäristöstä. Peruspsykologiaa.
Vierailija:
Minä ainakin tunnen sen tuskan, jota se poika tuntee, kuulemma teon jälkeen itki katkerasti ojan pohjalla!
No itki kai se, kun tajusi, että nyt ei taida ihan pienellä rangaistuksella selvitäkään. Saddamikin ehkä itki sellissään pohtiessaan kuolemantuomiotaan, mutta onko itku aina merkki katumuksesta, vai sen tosiasian tajuamisesta, että ihmisen teoilla on myös seurauksia ?
Eikä mun mielestä voi vanhempia syyttää! Kännissä ei aina kovin järkevästi tule ajateltua! Tuskin poikaparka on ajatellut, että juttu menee näin överiksi. Toivon voimia uhrin perheelle ja myös yliajajalle ja hänen perheelleen!
Osaan mennä sen syyllisenkin housuihin ja kuvitella miltä hänestä tuntuu, niinkuin myös osaan kuvitella uhrin tilanteen. Mutta nämä ihmiset täällä ovat niin helvetin erinomaisia, että kuvittelevat ettei tällainen tilanne voisi ikinä tulla heille ja heidän omaisilleen. Kaikki me tehdään virheitä, jotkut näkyvämpiä kuin toiset. Miksi sitten niin rankasti tuomitsemme kanssakulkijamme? Ehkä siksi kun emme osaa käsitellä omaa keskeneräisyyttämme!
5
Eikä nuo sattumuksia olleet. Sattumus on jotain, joka vain tapahtuu, ja johon ei itse voi vaikuttaa. Siihen, ajaako humalassa, pysähtyykö poliisin käskystä vai pakeneeko, voi todellakin vaikuttaa nimenomaan ihan itse. Pelottavaa, että moni tuntuu ajattelevan, että tällaista nyt vaan tapahtuu, ei voi mitään. Missä on ihmisen oma vastuu?
Missä muuten on tutkimus siitä, ettei poliisin päälle ajaminen ollut tahallista? Tietääkseni jutun selvittäminen on vielä ihan alussa.
Vierailija:
Itse en vaan osaa olla niin, että rajusti tuomitsen joko tai...Johan tutkimukset kertoo, ettei poliisin päälle ajaminen ollut tahallinen teko. Monien sattumuksien summa ja kävi huonoimmalla tavalla. Tässä näkee, mitä alkoholi teettää...Järki ei pelaa ja tulee tehtyä erittäin tyhmiä tekoja.Jokainen tekee elämässä virheitä ja ne täytyy myös kärsiä. Toiset isompia, toiset pienempiä. Elämänkoulu opettaa, mutta pitäisi myös muistaa se, että itsekin tekee virheitä...
-ap-
Monesti olen ollut humalassa, mutta koskaan ei ole käynyt mielessäkään ajaa autoa silloin. Saatikka että en pysähtyisi kun poliisi käskee...
Monenlaista muuta mokaa on tullut tehtyä, mutta kännissä en ole ajanut enkä aja. Ei se ole erinomaisuutta vaan sen pitäisi olla ihan selvä asia joka ikiselle ihmiselle.
Vierailija:
Mutta nämä ihmiset täällä ovat niin helvetin erinomaisia, että kuvittelevat ettei tällainen tilanne voisi ikinä tulla heille ja heidän omaisilleen. Kaikki me tehdään virheitä, jotkut näkyvämpiä kuin toiset.
5
Jossain lehdessä taisi ollakin juttua, että alkolukot pitäis tulla pakollisiksi kaikkiin autoihin. Kuinkahan monta ihmishenkee se pelastais!