Auttakaa mua, erosin kolme kuukautta sitten ja moni asia on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Auttakaa mua ymmärtämään.

kaikki on sallittua ja mistään ei saa kieltää ettei vaan tulis paha mieli. Isäviikonloppujen on oltava kivaa yhdessäoloa ja laatuaikaa, ei sellaista normaalia perhe-elämää.

Ja yritin ihan asiallisesti aiheesta hänelle puhua. Esim. toinen hänen lapsistaan on aloittanut yökastelun ex:n ja tämän vaimon eron jälkeen, josta siis on vuosia. Kumpikaan vanhemmista ei tehnyt asialle mitään vaikka lapsi selvästi kärsii. Lapsilla oli muitakin käytösvaikeuksia, jotka jopa heidän sukulaisensa tiedostivat (ei siis pelkästään minun mielipiteitä) mutta ex ei tehnyt asialle mitään, ne olivat kuulemma ex-vaimon syytä, lapset eivät saa ex-vaimon luona tarpeeksi huomiota.



Minä tiedän lähipiiristä useamman erolapsen, mukaanlukien omani, mutta ei heistä yksikään ole yökastelija tai muuten " hankala" lapsi.

Ota seuraavaksi sellainen jonka mielestä parisuhteen ja perhe-elämän ongelmat ovat ratkaisemista varten, ei maton alle lakaisemista.

Mutta kun siis mulla ei vaan mene jakeluun. Miten muuten ihan fiksu ihminen voi olla noin v..tun tyhmä?



Ja täytyy myöntää, että ex:n lapset olivat välillä tosi ärsyttäviä, sellaista jatkuvaa marinaa ja kitinää, ei tosiaan ikätasoista käytöstä.



Mutta nyt olen jäänyt miettimään mitä heille kuuluu, ja minkälaisia heistä kasvaa? Jotenkin tuntuu, että jokainen lapsi ansaitsisi vanhemmat, jotka välittävät ja auttavat, eivätkä vain lakaise ongelmia maton alle tyyliin " ei minun lapseni vaan muiden kakarat" ...

Jos se olis toiminut niin ehkä susta olisi ollut näille lapsille aikuiseksi, mutta ei sen kustannuksella että omat lapsesi kärsivät siitä että perheessä on kahden kastin lapsia, niitä joita kasvatetaan ja niitä joille ei ole mitään rajoja.

Ydinperheistä hajoaa tilastojen mukaan nykyään puolet ja uusperheistä 75%, joten ette taatusti ole ainoita ongelmininne olleet. Se mikä minusta sinun kirjoituksessa on hyvää ja eteenpäin elämässä ajavaa voimaa on se, että mietit, että pitikö kaiken mennä näin ja missä meni vikaan. Se on tärkeää, että uskaltaa taas joskus elää eteenpäin.



Pikaisesti vaan totean, että tuollainen, että aikuiset eivät ole samaa mieltä uusperheessä, on vielä vakavampaa kuin ydinperheessä ja tuollaiseen on todella vaikeaa puuttua sisältäpäin. Ehkä joku perheneuvola olisi voinut osata auttaa... en tiedä. Mutta kaikki silloin jos on itse siinä tilanteessa, että omaa puolisoa pitäisi muuttaa jotenkin, niin hälytyskellojen pitää soida. Se muutoshalu kun pitäisi lähteä itsestä sisältäpäin.

Parempaa sinun elämäsi on ilman, usko pois. Säälittää vaan ne exäsi lapset...

Totta ihmeessä kaikkien lasten tulee käyttäytyä perheessä samojen sääntöjen mukaan, muutenhan missään ei ole mitään tolkkua ja lapset (tässä tapauksessa omat lapsesi)kokevat että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti! Mikä ihmeen vätys tämä ex-mies on, kun ei halua tai jaksa tai uskalla asettaa rajoja omille lapsilleen? Sehän on rakkauden merkki, että välittää omista lapsistaan niin paljon, että haluaa asettaa heille rajat, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia aikuisia ja yhteiskuntakelpoisia kansalaisia...

nimenomaan uusperheen nainen ei pidä " uusiolapsistaan" , mies taas suhtautuu välinpitämättömästi naisen lapsiin.

Mutta minä peräänkuulutin nimenomaan käytöstapoja. Eivät lapset syntyjään pahoja ole.



Räikein esimerkki on yhdeltä automatkalta. Minun lapseni (silloin 2 v.) aukaisi takaikkunan jolloin ex hänelle mylvimään ettei ikkunaa saa avata. No joo, ihan oikein, ei saakaan. Mutta samalla reissulla hänen lapsensa (6 v.) avasi toisen ikkunan. Arvatkaa miten ex tähän reagoi?Oikein. Ei sanonut mitään.



Pikkujuttu, mutta kuvastaa hyvin asetelmaa.

Lasten äidillä (siis ex:n exällä) on uusi mies ja vauva tämän miehen kanssa. Ja ex:hän luonnollisesti on sitä mieltä, että lapset käyttäytyvät miten käyttäytyvät sen takia kun eivät saa äidiltään tarpeeksi huomiota. Mutta lasten ongelmat ovat alkaneet hyvän aikaa ennen uuden vauvan tuloa. Ettei oikein uppoa minuun sekään teoria.

Ja tämä on siis asia mistä ex ei ole päässyt yli. Ehkä jotenkin haluaa korvata heille menetettyä aikaa. Mutta minusta tekee vain karhunpalveluksen lapsilleen, lapset vaikuttavat tosi turvattomilta.

Ja kiitos kaikille kommenteista kyllä niistä jotain apua oli.



Jään kyllä edelleen ihmettelemään ja lapsia miettimään...



Ap

..ja mulla kans kaks lasta. Vähän huolestuttavalta kuulostaa jo näin etukäteen. Ollaan tunnettu toisemme jo vuoden, mutta vasta keväästä asti oltu tiiviimmin yhdessä. Aika suuri prosentti tuo 75% (uusioperheistä eroaa)..

Siis, kuulostan varmaan umpityhmältä, mutta lähtisin uusperhesysteemiin uudestaan mukaan. Nyt ainakin tiedän ne kompastuskivet.



Ap

ovat todella vaikea paikka. Vaikka kuinka koettaa rakastaa niitä puolison lapsia, ei se niin helppoa ole. Omaa on kuitenkin rakastanut alusta asti. En usko, että samanlaista suhdetta voi toisen lapseen saada. Kohtelu ja kaikki muukin täytyy tietysti olla ehdottoman tasapuolista, mutta voin hyvin ymmärtää tilanteen, jossa puolison omalle lapselleni antama kielto tai moite tuntuu kohtuuttomalta tapaan, millä hän kohtelee omiaan. Meille on sattunut näin useinkin. Ei siitä kannata vetää johtopäätöstä, ettemme välittäisi toistemme lapsista, niinkuin täällä monet ovat valmiita tuomitsemaan. Se vaan ON vaikeata, kun omaa lastaan rakastaa niin ehdoitta. Ymmärrystä vaan kehiin, vaikka taitaa valitettavasti ap:n kohdalla olla myöhäistä. :(