Oletko/olisitko hoikempi kotiäitinä vai työelämässä?
Itsellä jostain syystä paino tippunut lähes 10 kiloa kotona ollessa, johtuneeko sitten siitä että ehtii paremmin urheilemaan kuin töissä ollessa.
Mites teillä muilla?
Kommentit (13)
ei ole koko ajan pakko olla ruuan kanssa tekemisissä, olla laittamassa aamiaista, lounasta, välipalaa. Tarttee duunata vain päivällinen ja iltapala, ja työpäivän lounastunnilla kerkee urheilemaan, työssä ollessa pystyn olemaan helpommin paljon hoikempi.
Mutta kotona ollessa söin vähemmän ja tein enemmän. Eli olen sellainen " toohottaja" eli kotona en koskaan istu paikoillani. Ulkonakin lasten kanssa teen jotain koko ajan (kitken rikkaruohoja, luon lunta, tmv). Eikä mun tee mieli napostellan mitään ylimääräisiä.
Töissä taas istun koneen ääressä ja kahvilla usein on jonkun tuomaa pullaa tai kakkua. Lisäksi työpaikan lounaalla kun on aikaa syödä rauhassa, niin syön enemmän ja jälkiruoat kuuluu hintaan. Kotona ei jälkkäri syödä juuri koskaan.
Säännöllinen ruokarytmi, ei kokouspullia houkuttimena, enemmän aktiivisuutta ja aikaa liikunnalle. Kummankin äitiys/hoitovapaan aikana olen saanut itseni kuosiin helposti, mutta sitten töissä kilot taas alkavat hiljalleen hiipiä :(
Lapsia kolme ja kotona napostelin koko ajan jotain. Kun väsytti, menin karkkikaapille. Ja muulloinkin kun otti päähän/oli iloinen tai millä vaan tekosyyllä.
tai suklaata, ja pakkohan niitä on syödä.
kotona tulee mussutettua jotain koko ajan!
Jo viikonloput tuottaa kotona vaikeuksia, kun jääkaappi on liian lähellä ;)
ei näiden vauhtiviikarien kanssa ehdi syömään itse kunnolla ja koko ajan siöt on liikeellä.
vaikka päivä oli rauhallinen.
kotona mulla ei ole juuri mahdollisuutta kävellä muuten kuin lasten kanssa, ja he eivät kovin pitkälle vielä jaksa. Mies on niin paljon poissa kotoa, ettei ehdi :(
Kotona tulee syötyä puputettua kokoajan jotain eikä tuo liikuntakaan ole niin säännöllistä!
Töissä liikun kokoajan ja kiireellä! =)
Paino pysyi ihan hyvin hoitovapaalla ollessa, kun käveli paljon - en tykkää tunkea vaunujen/rattaiden kanssa täysiin busseihin, vaan kävelen mieluummin ja lapsi nukkuu päiväunet. Tämä toimii helposti yhden lapsen kanssa. Useamman kanssa en tiedäkään.
Töihin menon jälkeen paino on taas noususuhdanteessa, vaikka laihtua pitäisi.
Kotona läskimpi kun ruoan kanssa joutuu tekemisiin pitkin päivää vaikka toisaalta touhotan ja liikun paljon.
Töissä on kerinnyt puputtaan jo mitä siihen mennessä ja istumatyö.