Tiedätkö ketään hyvätuloista äitiä, jolla normaalituloinen mies, joka olis jäänyt kotiin hoitovapaalle?
Eli siis ketään kouluttautunutta ja hyväpalkkaiseen työhön päässyttä naista, jonka mies EI ole euromiljönääri, joka olisi jäänyt kolmeksi vuodeksi kotiin lapsen saatuaan?
Minä en tiedä yhtäkään. Kaikki naiset joiden tiedän jääneen kolmeksi vuodeksi kotiin, ovat olleet joko työttömiä, opiskelijoita tai matalapalkka-alalle työskenteleviä. Yhden paremmin koulutetun tiedän, mutta hänen miehensä olikin töissä 24/7 ja sai pääomatuloja yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa, joten naisen taloudellista panosta ei tarvittu.
Kommentit (5)
Meillä on miehen kanssa molemmilla palkka +3000e ja jäin hoitovapaalle, kaksi lasta on.
Nainen haluaa ne tulonsa ja säilyttää elintasonsa , mikä ei ole mahdollista pelkillä miehen tuloilla, jos miehellä normaali tai vähän normaalia parempi palkka.
Kaikki ystäväni ovat ihan tavallisissa ammateissa ja palkka sen mukainen.
Kaikki ovat olleet hoitovapaalla ainakin jonkin aikaa, vaikka mieskään ei olisi mikään hyvätuloinen.
jäi kotiin kun esikoinen aloitti koulun. Hän on ollut jo 1, 5 vuotta kotona ja on vielä ensi syksyn. Hän käytti kaikki isyysvapaansakin täysimääräisenä molemmista lapsista, hoitovapaata ei meillä pidetty kuin kuopuksen kanssa 3 kk, mutta kun kuopus menee kouluun, jompikumpi jää taas vähäksi aikaa kotiin, tod näk mieheni.