Lasten lähtö isälle vkl:ksi ahdistaa... koska tähän tottuu vai ei koskaan?

mutta kun mitään ei oikein auta. Tottakai olo on ihan hyvä kun " vauhtiin pääsee" , mutta varsinkin kotona oleminen on ihan p:stä. Kaikki lasten tavarat ja muut kun tietenkin on täällä heistä muistuttamassa. Ja koko aikaa ei voi olla muualla paossa...



Onko tosiaan teille muille nämä tapaamisviikonloput ihan helppo nakki? Ei tunnu missään? Kai mä sitten olen poikkeuksellisen kiinni lapsissani.



ap

Itken aina ensimmäisen päivän/illan kun lähtevät. Seuraava päivä menee siivotessa ja muita rästijuttuja tehden ja sit alkaa taas se tuskallinen odotus ----> tulisipa sunnuntai. :/ Aina sitä miettii että nyt teen jotain kivaa kun on omaa aikaa jne. mutta koko ajan kalvaa syyllisyys ja huoli pikkuisista vaikka tiedän että he pitävät isänsä luona olemisesta. Onneksi voin heille kumminkin soittaa koska vain ja lähes joka päivä soitankin ja hetken pienteni kanssa juttelen. Tulee kumminkin hyvä mieli kun kuulee mitä he ovat touhunneet.



Ehkä tämä tästä joskus. Jaksamisia sinulla. :)

Täytyy pitää huolta omasta liitosta. Näistä kirjoituksista sen oppii.

Ajattele miltä siitä isästä tuntuu kun lapset on sinulla.

Terveisin viikonloppu isä.

.. oleminen vaan ikävää. Vaikka toki lapsella on mukavaa isänsä luona (vaikka kotiintullessaan rytmit ovatkin sekaisin ja haisee tupakalle jne...). Lapsi on nyt 7,5v.

olkaa onnellisia että isa haluaa olla lasten elämässä mukana.

Ja ilmeisesti isä hoitaa lapset hyvin?



Meillä isä ottaa lapset (alle kouluikäiset) luokseen pari kertaa vuodessa. Ja isä on aika eri linjoilla kasvatusasioissa kuin minä. Avioliiton aikana ei osallistunut lasten hoitoon ym joten aika hakuammunnalla viikonloput hoitaa.

Lapsille isä on tärkeä ja nuo pari viikonloppua vuodessa sellaisia " onnen huippuhetkiä" joten en pysty enkä halua tapaamisia kieltää (isä ei muuten suostu tapaamaan kuin että lapset menevät hänelle ja uuden kumppanin luo)



Minä yritän rentoutua vaikka koko ajan mietyttääkin, että onko lapsilla kaikki ok. Joten lopeta ylireagointi ja ole onnellinen, että lapsillasi on säännöllinen suhde isään ja että isä tuntuu olevan suht ok.

En ole samassa tilanteessa mutta mulla on kolme pientä lasta ja kaipaan hengähdyshetkiä todella.



Tietenkin asia on erotilanteessa aivan toinen, en väheksy kaipuutasi ollenkaan ja itsekin varmasti kovasti huolehtisin lasten perään. Mutta jos exäsi on kunnollinen ja luotettava mies ja hyvä isä lapsilleen, niin ole rauhassa. Tilanne on nyt tämä ja tulee varmaankin sellaisena jatkumaan. Älä katkeroidu vaan yritä etsiä asiasta hyviäkin puolia. Eikö sulla ole ketään ystävää, jonka kanssa treffata näinä vapaina viikonloppuina ja mennä vaikka shoppailemaan, terasseilla etc.?

Miksi sinun mielenrauhasi järkkyisi exän uuden hoidon raskaudesta?

eli kyllähän kavereita on, ja tekemistä. Ei se siitä ole kiinni. Se vaan ihmetyttää, että eikö tämä KOSKAAN helpota. Miksi ei tunnu luentevalle laittaa lapsia isänsä matkaan? Miksi en iloisesti valmista heitä matkaan, vaan yritän halata ja pussata joka ikinen sekunti ja nauttia siitä viimeisestäkin läheisyyden hetkestä,joka on mahdollinen?



Osasyy lienee se, että oikeasti en kylläkään voi aivan varma olla siitä, että isä kykenee ajattelemaan lasten parasta kaikissa asioissa. Mennyt aika on osoittanut sen, että isä toteuttaa mieluusti itseään, olivat lapset hänen luonaan tai ei. Tapaamiset stressaavat lapsia paljon (kuten kai yleensäkin erolapsia) mutta isä ei reagoi mitenkään pyyntöihini tapaamisviikonloppujen " rauhoittamisesta" . En siis osaa olla varma siitä, että hän toimii aina lasten parhaaksi. Ja kuten alussa kirjoitin, pelkään myös kaikenlaisia kostotoimenpiteitä, joita tässä matkan varrella on nähty.



Taitaa minulla siis olla kohtalotovereita. Ja teille jotka huomautatte aika kärkeväänkin sävyyn, että pitää olla iloinen siitä että lapset ovat tekemisissä isänsä kanssa; eihän tässä siitä olekaan kyse. Vaan omasta ahdistuksestani ja peloistani!



ap

Virallisesti olemme vielä naimisissa (tosin ei kauaa enää) ja tottakai exän touhut muiden naisten kanssa loukkaa, v-tuttaa ja ahdistaa...



ap

ainakin minulla, vaikka erosta on kulunut jo viisi vuotta.

Ei se vittu aina niin ole, uskokaa jo! Oikeasti voi ahdistaa VAIN niitten lasten takia.



Minä erosin koska en rakastanut yhtään enää miestäni, miksi vitussa minua ahdistaisi se mitä exä touhuaa uusien naisten kanssa kun mua ei vois se asia vähemmän kiinnostaa kun ei koko mies ole kiinnostanut vuosiin enää! Silti kun olen tänne kirjoittanut että ahdistaa kun lapset isällään niin heti tulee viestiä että: PÄÄSTÄ SIITÄ EXÄSTÄ IRTI jne. Huh, alkaa menemään hermo.



Ilmeisesti nämä kirjoittajat eivät ole eronneet koskaan kun kirjoittavat noin hemmetin tyhmiä kommentteja. Oikeasti voi katsokaas olla huolissaan niistä lapsista ja oikeasti voi todellakin olla niin ettei tunne mitään sitä exää kohtaan.

Vasta kun pystyt iloitsemaan exäsi uudesta onnesta, olet sinut asian kanssa. Sut on taidettu jättää?

Minä erosin koska en rakastanut yhtään enää miestäni, miksi vitussa minua ahdistaisi se mitä exä touhuaa uusien naisten kanssa kun mua ei vois se asia vähemmän kiinnostaa kun ei koko mies ole kiinnostanut vuosiin enää!

Eikä exän touhut kiinnostaisi, ellei se niin avoimesti ottaisi lapsia mukaan uuteen perhe-elämäänsä. Eli lasten hämmennys ja isän elämässä toiselle sijalle jääminen kiusaa minua - ei se että exällä on jo uusi. Jossakin määrin olen ihan tyytyväinen, että miehellä on joku kenen kanssa aikaansa viettää, ettei sen tarvitse pissiksiä jahdata kaupungilla...



Mutta ehkä minulla saattaa joku tunteentapainen olla vielä exää kohtaan. Ei kai tunteet ole suoraviivaisesti on/off? Exää en takaisin halua enkä myönnä että olisin koskaan häntä kohtaan suurta rakkautta tuntenut. Lapsista minulla on aito huoli ja siitä että heitä käytetään koston välikappaleena. Ahdistus kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän on odotettavissa jotakin ikävää " tuliaista" ; ex kun tapaa kostaa jollakin tavoin, jos en suostu johonkin hänen ehdotukseensa tapaamisten muuttamisista tms.



ap