Saako totuuden varjolla todellakin sanoa mita tahansa? Nyt kiehuu ja kunnolla. Taas kerran meidan isomman pojan koulu- ja kaverisotkuja.
Meidän 12-vuotiaalla on tänä syksynä moni asia koulun ja kavereiden suhteen mennyt todella paljon positiiviseen suuntaan, mutta toisaalta tilanne yhden luokkakaverin kanssa on eskaloitumassa koko ajan pahemmaksi. Tätä nyt sitten on yritetty selvitellä tavalla jos toisellakin, mutta viimeeksi tuli kyllä taas niin pahasti märkää rättiä päin naamaa, että ei mitään rajaa.
Tämän toisen lapsen vanhemmat eivät näe omansa käytöksessä mitään pahaa, vaan suorastaan ruokkivat ilkkumista ja perusteluna juuri tuo edellä mainittu totuus. Heistä ei siis ole mitään väärää siinä, että heidän omansa kuuluttaa meidän omalle koko koulun kuullen, kuinka hänen äitinsä inhoaa häntä, eikä halua olla missään tekemisissä ja kuinka mekin varmaan kohta heitämme pojan pellolle jne. Puhumattakaan näistä koko syksyn jatkuneista mustalais- ja mutakuonokommenteista. Siis onhan noissa osassa jonkinlainen totuudensiemen, poika tosiaan muutti meille, koska kotona ei isäpuolen kanssa sujunut ja tapaamiset ovat olleet sen jälkeen hankalia. Me emme hänestä tietenkään vapaaehtoisesti enää luovu, joten siinä ei ole mitään perää, mutta väite osuu varmasti täysillä pojan epävarmuuskohtiin. Mustalaisjutuissakin on sen verran " perää" , että pojan isän isä oli tuntematon ja joidenkin juttujen mukaan romani tai sitten italialainen tai sitten muuten vain tummahiuksinen. Näiden juttujen alkuperäinen lähde lienee tämän meidän oman isäpuoli, koska tämän ilkkujapojan vanhemmat tietääkseni tuntevat hänet ja tuskin muuten olisivat näitä juttuja kuulleet.
Ja ilkkujan vanhempien mielestä heidän omansa ei tosiaan tee mitään väärää, kun jutut ovat kerran " tosia." Mieli melkein tekisi vaipua samalle tasolle ja kysyä heiltä, että sopisiko siis heille, että meidän oma kertoisi heidän omalleen, että hänen vanhempansa ovat käytöstavattomia juntti-idiootteja, joiden tyhmyyden hän on perinnyt ja että hän voi jo alkaa valmistautua varhaiseen orpoutumiseen, kun hänen sairaalloisen läski äitinsä varmaan pian kuolee sydän- ja verisuonitauteihin ja isänsä alkoholikomplikaatioihin. Totuushan se vain olisi, toki se pitää kestää...
Kommentit (6)
Ammattiapua poika saa, koska hänellä on ollut monenlaisia käytösongelmia, mutta hän tosiaan on edistynyt oikein hienosti ja hän on nyt syksyn mittaan saanut pari kaveriakin luokaltaan. Isoja ongelmia on oikeastaan enää tämän yhden lapsen ja parin hänen hännystelijänsä kanssa.
Opettaja kyllä puuttuu kaikkeen minkä näkee ja kuulee, mutta eihän tämän ikäisiä kukaan enää ole jatkuvasti valvomassa. Ja eihän opettajalla oikein ole keinoja lopettaa tätä ilkkumista, kun siihen kotona oikein rohkaistaan. Opettajan nähden käyttäytyvät, mutta muuten sitten on sota valmis. Onneksi asetelma ei kuitenkaan enää ole se, että koko luokka olisi tämän toisen puolella, vaan suurin osa ei ota asiaan enää suuremmin kantaa ja muutama on tosiaan meidän omankin puolella.
Ihan kuin ne ei ois koskaan kasvaneet aikuiseksi, vaan olisivat jääneet henkisesti jollekin " toi sen alotti" -tasolle. Usein ne on just sellaisia isäntä/emäntäihmisiä (enkä tällä tarkoita maalaisia noin yleensä, vaan tiettyä ihmistyyppiä), jotka yrittävät äänen voimakkuudella vakuuttaa muut oikeassa olemisestaan...
Todella sääli, että lapsi joutuu tuollaisesta kärsimään. Mietin vaan, että voisikohan tuohon kiusaamiseen soveltaa jotain kunnianloukkaus- tms juttua? Olisi ihan hyvä nimittäin saada ne ihmiset säikähtämään vähän, että tajuaisivat tekojensa painon. Kunnianloukkaussyyte olisi aika järeä ase. :)
Mua on itseäni haukuttu mustalaiseksi ulkonäköni takia koulussa, mutta itse en osannut ottaa asiaa kovin vakavasti, johtuen siitä, että kotona annettu suvaitsevaisuuskoulutus oli sen verran tehokasta, etten kokenut mustalaiseksi haukkumista mitenkään pahana loukkauksena. Enemmänkin pidin sitä jännittävänä asiana, jos suvusta vaikka löytyisikin mustalaisverta. Nykyäänhän kaikki sukututkijatkin toivovat, että suvun menneisyydestä löytyisi edes yksi merirosvo, puukkojunkkari tai noitaeukko, eikä vain tylsiä maajusseja. :)
Juuri kaikki ne sydäri yms. jutut.
Katotaan olisiko edes vähän aikaa hiljaa.
häneltä perinyt kaikki tämän huonot ominaisuudet. Poika ei itse isästään paljon muista ja hänelle on kerrottu kahta aika vastakkaista totuutta, eikä hän varmasti oikein tiedä, ketä uskoisi, isäpuoltaan vai miestäni, kun vielä äiti kieltäytyy puhumasta isästä oikeastaan mitään. Kaikki isään kohdistuva negatiivinen tai sellaiseksi tulkittavissa oleva siis viiltää varmasti syvältä.
Vierailija:
Mua on itseäni haukuttu mustalaiseksi ulkonäköni takia koulussa, mutta itse en osannut ottaa asiaa kovin vakavasti, johtuen siitä, että kotona annettu suvaitsevaisuuskoulutus oli sen verran tehokasta, etten kokenut mustalaiseksi haukkumista mitenkään pahana loukkauksena. Enemmänkin pidin sitä jännittävänä asiana, jos suvusta vaikka löytyisikin mustalaisverta. Nykyäänhän kaikki sukututkijatkin toivovat, että suvun menneisyydestä löytyisi edes yksi merirosvo, puukkojunkkari tai noitaeukko, eikä vain tylsiä maajusseja. :)
Luin rivien välistä, että poikanne on asunut tähän asti äitinsä ja isäpuolensa kanssa ja nyt muuttanut isänsä ja äitipuolensa luo? Ja tästä joku katsoo asiakseen päätellä, että äiti vihaa häntä...
Kuulostaa siltä, että poika voisi hyvinkin olla ammattiavun tarpeessa. Sun kirjoituksesta ei saa kuvaa pojan äidistä, mutta isäpuoli kuulostaa kammottavalta ja naapurit idiooteilta - tekee luultavasti hallaa pojalle ja tosi vaikea teidän häntä tarpeeksi tukea, kun olette keskellä tilannetta!
Voimia teille ja olkaa tarpeeksi rohkeita hakeaksenne apua, ennen kuin se on liian myöhäistä.
Ketään ei tosiaankaan saa haukkua etnisen taustansa takia - sehän on ihan perusasia!
Voisiko opettajan kanssa puhua näistä asioista?