Lue keskustelun säännöt.
Kyllä vaan sukulainen paras kummiksi, ei kaveri...
23.05.2007 |
Haluttiin " rikkoa" perinne oman lapsemme kohdalla, eikä valittu kummiksi kummankaan sukulaista, vaan hyvä ystävä. Alunperin mun, jo vuosien takaa, mutta mies tutustunut myös tosi hyvin. Eipä tätä kaveria ole sen jälkeen paljoa kummilapsensa kiinnostanut, kun muutti pois tästä kaupungista, unohti jopa synttärit. Voi että osaa harmittaa, ei voi muita syyttää kuin itseämme :(
Kommentit (3)
Ite oon nähnyt serkkuni tasan kerran, mummon hautajaisissa vuonna -81 jolloin olin ihan pikkulapsi. En edes tuntisi jos vastaan tulisivat, eikä edes joulukortteja laitella. Sellaisiako pitäisi kummiksi pyytää, pah!
Itselle oli selvyys, että pyydän kummiksi parhaan kaverini ja mies pyysi veljensä. Minulla ei ainakaan ole mitään jättilaajaa italialaistyyppistä sukua joissa siskoja, veljiä ja serkkuja vilisee joka nurkassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapseni ISÄ hylkäsi lapsen jo vauvana, eikä ole juuri ollut edes tapaamisista kiinnostunut. Monet juhlat on unohtanut täysin. Kaksi kummitätiä (kummatkin omia ystäviäni nyt jo yli parinkymmenen vuoden ajalta) ovat taas olleet mukana kaikessa; joulujuhlissa, kevätjuhlissa (ainakin toinen on aina ollut kanssani ikään kuin isän paikalla), synttäreillä, öisillä keikoilla lastenklinikalla jne. Seuraavat lapsen kehitystä kiinnostuneina, osallistuvina ja tukevina. Muistavat jopa nimipäivät vuodesta toiseen...
Ja tämä esimerkki on siis vain omasta elämästäni. Paljon olen nähnyt hyviä sukulaiskummeja ja huonoja sukulaiskummeja, ja ihan yhtä paljon ystäväkummeja, jotka muistavat ja välittävät ja toisaalta niitä, jotka unohtavat, eivätkä jaksa kiinnostua pitkällä aikavälillä. Ihan turha lähteä omasta kokemuksesta tekemään jotain yleistyksiä!
Meidän lapsen kummina minun lapsuuden ystävä ja toisena kummina miehen lapsuuden ystävä. Molemmat hoitavat " kummivelvollisuutensa" mallikkaasti.
Seuraavan lapsen kummeista ei vielä tietoa.