Masentunut (toipuva) vastailee kysymyksiin

Mikä sun toipumista on eniten auttanut? Kauanko oikeasti sairastit masennusta? Oliko masennuksen sisällä parempia hetkiä?

Sain psykologilta myös kirjallista materiaalia, joiden avulla olen voinut työstää asioita. Toipuminen on vielä kesken, mutta entinen epätoivo on kadonnut. Masennusta minulla on varmaan ollut jo pitkään, mutta diagnosoitiin puoli vuotta sitten. Keskellä masennustakin on ollut parempia hetkiä - yleensä ne ovat liittyneet 3-vuotiaaseen lapseeni. Olen yrittänyt panostaa siihen, että lapsen elämä säilyisi mahdollisimman tavallisena ja turvallisena sairaudestani huolimatta.

Miten ulkopuoliset voivat tukea masentunutta? Vai voivatko edes, lähteekö parantuminen omasta itsestä?

Taustalla oli myös työuupumusta (työ, jossa jatkuvasti ylitöitä), unettomuutta (en nukkunut moneen vuoteen normaalisti), parisuhdeongelmia ja koulukiusausmuistoja.

Myös hyvä ystävä näki tilanteeni ja rohkaisi hakemaan apua (näin siis ainakin ulkopuolinen minua auttoi). Muuten sanoisin, että ystävät auttavat parhaiten, jos eivät tee masennuksesta mitään numeroa, vaan tarjoavat ihan normaalia läsnäoloa/yhdessäoloa masentuneelle.

Minun mielestäni paraneminen lähtee aina itsestä. Ulkopuoliset eivät voi hirveästi auttaa paranemisessa, tukea voi ylläpitämällä normaalia kanssakäymistä, jossa masennusoireille ei anneta liian suurta huomiota. Perseelle potkiminen ja kehotukset ottaa itseä niskasta kiinni eivät ainakaan auta. Omalla kohdallani ulkopuolisista vain äitini käyttäytymisellä olisi voinut olla merkitystä, tai kääntäen, äitini käyttäytyminen ylläpiti masennustani.

Olen asiasta kertonut vain miehelleni (tietysti), parhaalle ystävälleni, vanhemmilleni ja yhdelle entiselle työkaverille, jolla myös on takana masennus. Olen kyllä " esittänyt" tervettä, mutta tietysti joku on saattanut nähdä sen läpi.

t: myös masennuksen läpikäynyt