Lue keskustelun säännöt.
3-vuotias, joka ei tottele, ei millään...Mitä tehdä??
12.07.2007 |
Ei tottele mitään. Tekee kaikki oman pään mukaan. On kokeiltu selittää kauniisti, nätisti, on kokeiltu huutamista, uhkailua, kaikkea mahdolista. Välistä tuntuu, että onko se tyhmä vai kuinka paksu pää sillä on. Kuitenki rakastan yli kaiken poikaani, mutta keinot on vähissä ja hermot menee joka toinen sekunti.
Kommentit (25)
Vierailija:
Ei hankala uhmaaminen ole ollenkaan harvinaista, pikemminkin tavallista.
Eikä kukaan edes väittänyt, ettei kaikilla lapsilla olisi uhmaa. Joten en kyllä ymmärrä kommenttiasi muuksi kuin itsesi ylentämiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ei meidän lapselle ainakaan riitä rajan laittaminen sata kertaa. Tarvii paljon enemmän. Eikä kukaan todella koettelevan lapsen äiti ala lapselta vaatimaan mitään kenkien laittamista eteiseen paikoilleen. Ei energia mitenkään riitä sellaiseen turhaan, kun niitä elintärkeitä rajoja on laitettava aivan koko ajan. Että aika lässyttämistä sellaiset neuvot, että ei kannata turhaa kieltää. Se tai peiliin katsominen ei auta mitään, kun kyseessä on sinnikäs lapsi. Jotkut lapset todellakin vaativat kasvattamista moninverroin muita enemmän.
ajattelee se jolla raju tyttö
" Eli sen sijaan, että käskisit lasta ' mene pesemään hampaasi' pyydä ' menisitkö pesemään hampaasi' ? Paitsi että pyydät, etkä määräile ja vaadi, lasten motivoimista toimintaan auttaa myös se, ettet selittele. Jos pyyntösi oikeuttamiseksi ryhdyt selittelemään ja perustelemaan tilannetta, luovut vanhemmanvallastasi. Hämmennät lasta. Jos haluat pienen lapsen ymmärtävän, miksi kannattaa mennä nukkumaan, kerro lapselle myöhemmin, sen jälkeen, kun olet tyytyväinen hänen yhteistyöhalukkuuteensa. Useimmat lapset luennoivat lapsilleen motivoidakseen heidät luopumaan vastarinnasta tai kun he ovat tehneet jotakin väärää. Tälläinen ajoitus vain vahvistaar riittämättömyyden- ja syylllisyydentunteita ja lopulta etäännyttää lapsen halukkuuden yhteistyöhön. Selityksistä luopumisella on tärkeä merkitys yhteistyöhön kannustamisessa. Sinä olet pomo ja lapsen pitää tietää ja hyväksyä se."
Otteet olivat kirjasta ' Positive Parenting Skills for raising Cooperative, Confidet and Compassionate Children' By John Gray
Ei mulla mitään uutta lisättävää tähän ketjuun ole, totean vaan että meillä on just paremmaksi keinoksi todettu kauniisti pyytäminen ja asiasta keskustelu, että pystyisi katkaisemaan sen negatiivisen kierteen että aina huutaa ja käskee ja komentaa ja sitten on sukset aina ristissä. Ainakin meidän jäärä on sellainen että mitä kovemmin käskee niin sitä kovemmin se laittaa hanttiin, mutta kun puhuu nätisti niin sitten se tekeekin jo vaikka mitä.
Meillä on käytössä tarrataulu, mihin kerätään tietty määrä tarroja ja sitten saa lelun minkä poika saa etukäteen valita. Tarran saa aina hyvästä käytöksestä, esim. kun hoitaa iltahommat reippaasti ja pukee itse yökkärin. Tämä on helpottanut meillä todella paljon, lapsella on motivaatiota tehdä kun tietää että palkinto odottaa. Ja minäkin yritän pitää ne käskyt ja kiellot nyt aika minimissä. Siis tietyt asiat ovat ehdottomia esim. ketään ei lyödä mutta pienemmissä asioissa voidaan joustaa ettei aina tarvisi tapella.
En antaisi lapselle sitä vaihtoehtoa silloin jos jotain on todellakin tehtävä. Kohteliaita pyyntöjä voi harjoitella silloin kun kyse on jostain valinnaisesta avuliaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin tokenee
tai jätät viikoksi ruuatta
Pitää vaan jaksaa estää kielletty toiminta vaikka sata kertaa, kantaa rauhoittumaan tms. Kun kiellät tai käsket, ala laskemaan kymppiin ja kympin kohdalla estät toiminnan, esim. kannat tilanteesta pois tai jos vaikka riitelee pukemisesta, puet väkisin päälle. Johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, älä suutu tai huuda mutta ole jämerä ja TOTEUTA kaikki mitä uhkaat - älä siis kiellä jos ko. asiaa saakin tehdä äläkä uhkaile jos et uhkaustasi voi toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku lastenohjelma, lelu tms?
ja se menee läpinäkyvään laatikkoon jos tulee emämokia. sen saa takaisin kun käyttäytyy kiltisti.
Laskeudu hänen tasolleen puhumaan. Jos ei usko ensimmäistä ihan vaan sanallista kieltoa, ota kiinni ja sano uudelleen. Kolmannesta jo tilanne poikki, esim. hetkeksi istumaan syliin, sohvalle tms. Selitä hänelle miksi et halua hänen toimivan niin. Mieti onko kieltoja liikaa ja mitkä kiellot ovat välttämättömiä. Kokeile kieltojen sijasta puhua mitä saa ja voi tehdä, kannusta positiiviseen. Ohjaa lapsen toiminta muualle, jos ei muuten, niin vaihdatte tilaa/huonetta/leikkipaikkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäähypenkillä vain nauraa tai sitten itkee, että saako hän tulla jo pois. Hetken (lue puoli minuuttia) rauhoittuu jäähyn jälkeen ja sitten alkaa taas meno...
Älä kiellä turhasta. Hyvä konsti on perustella lapselle, miksi joku on kiellettyä - jos et keksi hyvää perustelua, mieti, onko ko. asia todella kieltämisen arvoinen.
oleta aina ensin, että lapsi haluaa tehdä oikein, mutta ei muista tai ei osaa, joten aloita muistuttamalla ja rautalangasta vääntämällä. (Esim. jos lapselta jää kengät levälleen eteisen lattialle, niin älä heti kiukustu, että millonsäopitlaittamaannääpaikalleen vaan huikkaa neutraalisti, että hei kengät jäi tähän; jos lapsi ei tule laittamaan kenkiä paikalleen, opasta ja selvitä mitä oikeasti haluat, että ulkoilun jälkeen kengät laitetaan tuohon telineeseen, tulepas laittamaan) Lapset ovat unohtelevaisia eivätkä ihan vielä kaikkea osaa.
Älä huuda, siitä lapsi vain säikähtää ja menee puolustuskannalle. Kuten itsekin menisit, jos joku tulisi huutamaan päin naamaa. Puhu jämäkästi ja tarvittavalla volyymilla, mutta älä huuda/rääy/mesoa.
Ole johdonmukainen.
Laskemiskonsti on ihan ässä. Meillä käytetään 2- ja 4-vuotiaille viidestä alaspäin laskemista, koska se on helpompi luku (emmekä jaksa luetella kymmentä numeroa ;) Kun esikoinen oli 2-vuotias, tuli nollassa poikkeuksetta jäähy, jolloin systeemi toimi tosi hienosti. Nyt alkaa kyllä olla jo asioita, joita pitää kieltää, mutta joihin jäähy tuntuu olevan väärä rangaistus, ja kehiin on tullut myös muita rangaistuksia. Joka tapauksessa nollassa toiminta estetään fyysisesti, ellei muuten mene perille.
Kotiinlähtökäskyt yms. on parasta antaa parin varoituksen kanssa, sanoen, että viisi minuuttia ja sitten lähdetään - nyt lähtee viimeinen minuutti - no niin, nyt mennään. Ja sitten tosiaan mennään eikä jatketa aikaa; jos joku jäi kesken, niin voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset jo vastasivatkin, että ei saa vaatia liikaa. Lapsi turhautuu, kun ei osaa eikä muista jä äiti saa hermoromahduksen.
Ja vanhemmille kykyä kestää lapsen paha mieli ;-)
Meillä 3-vuotias koettelee myös, mutta alkaa jo huomata, että kiukuttelemalla ei tahtoa läpi saa, joten...
Lisäksi komppaan sitä, joka mainitsi joustavuudesta. Eli välillä voi myös antaa periksi - mutta se pitää tehdä heti, ei puolen tunnin väittelyn jälkeen.
Meillä esim. sovitaan ennen kauppaan menoa, saako tällä kertaa purkan tai esim. pikkuauton (jos mennään isoon kauppaan) Monista muistakin asioista on ns. toimintatavat tiedossa puolin ja toisin. Se helpottaa meidän elämää kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietit mitä pitää ehdottomasti totella. Minusta tällaisia ovat ennen kaikkea kiellot, jotka koskevat jotain vaarallista tai toisen satuttamista: siis tielle ei juosta, äitiä ei juosta karkuun, ketään ei lyödä, tavaroista ei heiteteä (ainakaan ketään päin). Pukemiset, hampaiden pesut, kotiin lähtemiset voi hoitaa pakolla; omatoimisuuden voi unohtaa siiheksi kunnes lapsi rauhoittuu. Ruokapöytäkäyttäytymisessä voi asettaa tavoitteeksi ettei lapsi häiritse muita - muu kasvatus jääköön myöhemmäksi.
Tuo laskeminen on tosi hyvä konsti. Minä myös muistutan usein (sekä lapselle että itselleni), että minä olen aikuinen ja minä määrään. Toki lapselle saa perustella, mutta väittelyyn ei kannata suostua - inttämiseen pitää laitta tyly stoppi.
Omat lapset ovat kuin yö ja päivä. Toisella ei ole mitään vaikeuksia totella ja oppia sääntöjä tai tapoja ja toinen taistelee vastaan niin kauan kuin jaksaa. Tämän kauhulapseni on vain kokeiltava niitä rajoja joka helkutin päivä ja aina uudestaan samoista asioista varmistaakseen, että on turvassa aikuisen huomassa. Erittäin rankkaa, molemmille.
Kyllä meidän 3-vuotias on osannut pöytätavat jo 2 vuotta.
Nyt vain sattuu olemaan kunnon uhmavaihe ja tuntuu, että lapsi unohtaa kaikki jo opitutkin käytöstavat ja säännöt.
Istutaan tuolilla, ei kiivetä pöydälle, syödään aterimilla, kiitetään. Jos tätä ei osaa terve 3-vuotias niin katsahtaisin peiliin.
Vai onko tämäkin liikaa pullamössökasvattajille?
En oikeesti usko, että kaikilla on tällaisia uhmiksia joten älkööt semmoset kommentoiko.
Tänään taas ihan hirvee päivä, loppui tiukkaan syliotteeseen :( siihen huutoon vaan heräs sitte vauva.
Ei hankala uhmaaminen ole ollenkaan harvinaista, pikemminkin tavallista.
Ei meidän lapselle ainakaan riitä rajan laittaminen sata kertaa. Tarvii paljon enemmän. Eikä kukaan todella koettelevan lapsen äiti ala lapselta vaatimaan mitään kenkien laittamista eteiseen paikoilleen. Ei energia mitenkään riitä sellaiseen turhaan, kun niitä elintärkeitä rajoja on laitettava aivan koko ajan. Että aika lässyttämistä sellaiset neuvot, että ei kannata turhaa kieltää. Se tai peiliin katsominen ei auta mitään, kun kyseessä on sinnikäs lapsi. Jotkut lapset todellakin vaativat kasvattamista moninverroin muita enemmän.