Olen lapsellisen tunteeni vanki!

Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut 10 vuotta. Olemme nyt molemmat 29-vuotiaita.



Hän on ollut oikeastaan aina äärifeministi, kuulostaa, näyttää ja elää arvojensa mukaisesti. Hän on kalju ja lävistetty jne. ja näyttää varmaan joidenkin mielestä lesboltakin (sori, oli sanottava suoraan koska se kuvaa häntä mielestäni hyvin). Hän oli noin 27 vuotta elämästään sitä mieltä, että hän ei lapsia tähän maailmaan halua, hänen äitisuhteensa on ihan riekaleinen, hänellä on paha paniikkihäiriö ja hän on muutenkin elänyt repaleista sekoilevaa elämää. MInä olin aina meistä kahdesta se pehmeämpi, rakastavampi, perhekeskeisempi ja selväjärkisempikin. Mutta sitten hän tapasi nykyisen poikaystävänsä ja pam, melko pian raskaaksi, tarkoituksella. Olin hämilläni, mutta innostunut asiasta ja elin raskaudessa mukana ihan täysillä synnytykseen saakka.



Nyt vauva on syntynyt (1kk sitten jo!)ja huomaan, että olen hirveän ärtymyksen vallassa. Ajatelkaa, tunnen jotain niin lapsellista ja alkukantaista, että en TAHDO mennä tapaamaan heitä. En pystykään yhtäkkiä hyväksymään sitä, että hän elää nyt vauva-auvoa, rakastaa ja paapoo ja minä olen edelleen lapseton. En tajua mikä minulla on, mutta niin vain on, että hän ärsyttää minua enkä kerta kaikkiaan halua nähdäkään häntä enkä vauvaa.



Mikä mulla on? MIksen voi olla onnellinen? Vittu!