8 lapsen äiti vastaa kysymyksiin;-) (ei lesta)
Kommentit (15)
Jos olet synyttänyt kaikki, kuinka koit toipuneesi? Oliko lapsimäärä alunperin harkittu?
itse tekisi kovasti mieli kolmatta lasta, mutta laskelmiemme mukaan se ajaisi meidän taloudellisesti hankalaan tilanteeseen :/ (tarvittais mm isompi asunto)
LApset syntyneet vuosina: -94, -95, -97, -99, -00, -03, -05, -07
Paras ikäero on ollut se noin 2 vuotta. Ensimmäinen ja toinen tulivat 1v1kk ikäerolla ja silloin oli kyllä rankat ajat.
Meillä n kaksi autoa ja emme oikeastaan koskaan (nykyään) matkustele koko perhe yhdessä samaan aikaan.
-ap
Juu, kaikki samalta isältä. Olen mielestäni toipunut joka raskaudesta aika hyvin. Nyt hieman vanhempana menee ehkä vähän pitempään toipumisessa, mutta ok kuitenkin.
Lapsilukua ei olla etukäteen mietitty. Ollaann kuitenkin aina haluttu monta lasta.
-ap
Pienenä lapset pärjäävät pienemmässä asunnossa.
Säästötilit oltava, halpamarketista viikon safkat, ei ylimääräisiä, vaatteet kiertoon tai kirpparilta.
-ap
Miten pystyt tekemään tarpeeksi isoja satseja ruokaa kerralla? Pyöriikö pyykinpesukone jatkuvasti?
Meillä yhteensä 6 makkaria. Meille vanhemmille oma (+vauva meidän huoneessa), kolme vanhinta omissa huoneissaan. Neljä nuorinta pareittain.
Isot kattilat löytyy ja pyykkikone pyörii n. 2 keraa päivässä.
-ap
Aamulla herätys n. klo:07 ja vauvan syöttö + aamupuron teko. Koululaiset herätän ajoissa kun on koulua. Muuten ihan normaalit päiväjutut, vaan monenkertaisina ;-)
-ap
kun teillä on esim. jo 5 lasta niin nousiko sinulle tai miehellesi vauvakuume vai ettekö käyttäneet ehkäisyä, vaan annoitte lasten tulla jos on tullakseen? Voisitteko vielä hankkia lisää lapsia?
Kuinka paljon teillä on neliöitä? Vanhin on nyt 13, auttaako hän tai muut pienempien hoidossa?
Tämä taitaa riittää. Laitan syksyllä luultavasti piuhat kiinni.
-ap
Tuli vaan molemmille tunne aina että lisää vielä mahtuisi ja perhe ei tuntunut vielä täydelliseltä.
Neliöitä meillä on 220.
-ap
" kateellisena" kuuntelen... =( yritettiin 2,5 vuotta ensimmäistä yhteistä lasta (molemmilla 2 entisistä liitoista), tuloksena 1 keskenmeno. Lopullinen isku vasten kasvoja 4kk sitten: kohdunkaulan syöpä, kohdunpoisto. Ei voida EDES haaveilla yhteisestä vauvasta :' (
Ole onnellinen siitä että olet elossa noinkin vakavan sairauden jälkeen! Ja olkaa onnellisia jo olemassa olevista lapsista!
Adoptio on aina yksi vaihtoehto...
-ap
Minkälaisilla ikäeroilla lapset on tulleet ja onko joku ikäero tuntunut " parhaalle" ?
Entä miten pääsette liikkumaan kun kaikki ei mahdu yhteen autoon?
:)