Pelkään pahoin että olen sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Tuntuu etten jaksa enkä pysty hoitamaan lapsiani ja kotia asianmukaisesti.
Minulla on 1v7kk ikäinen ja 1kk ikäiset lapset.
Vanhempi on huutanut nyt kaksi kuukautta kirviavihlovasti 2-6 tuntia päivässä. Syy milloin mikäkin: puistosta pitää lähteä kotiin syömään, hän ei saa itse housuja jalkaan, vaippa pitää vaihtaa.. Pienempi on ihan normaali vauva mutta tietenkin hän reagoi myös vanhemman lapsen huutoon. Kun vanhempi huutaa ja raivoaa niin pienempi nukkuu vain hyvin lyhyitä pätkiä ja itkee väsymystään.
Tunnen olevani loukussa. Mies auttaa parhaansa mukaan mutta hänellä menee kasvatusmetodit minun kanssani aivan ristiin (hän antaa helposti periksi jos vain saa sillä lapsen hiljaiseksi) ja kantaa joka itkusta vauvan heti syliini rinnalle vaikka tällä ei olisi yhtään nälkä.
En jaksa enää hoitaa kotia. Meillä on kamat levällään, pyykkivuori ja tiskit haisemassa. En vain jaksa tai aina ei edes ehdi.
Öisin saan nukkua yleensä 6-7 tuntia 3-6 heräämisellä.
Väsymys ei silti tunnu fyysiseltä vaan psyykkiseltä.
Tunnen, ettei minusta ole mihinkään. Joka päivä taistelen itseni kanssa itkuksi asti etten kävisi käsiksi vanhempaan lapseen. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta mutta olen henkisesti aivan lopussa.
Välillä käy mielessä että jos saisin vanhemman lapsen 1-3 kertaa viikossa hoitoon niin saisin ladata akkuja. Mutta pelkään että hän tuntisi itsensä täysin hylätyksi.. Toisaalta meillä ei kyllä taitaisi olla varaakaan maksaa hoitomaksuja.. :(
Viikonloppuna pyysin vanhemman lapsen kummitätiä hoitamaan häntä klo 12-20 että saataisiin miehen kanssa levätä.
Illalla kummitäti kertoi että lapsi oli syönyt kamalan huonosti, kiukutellut ja loppuvaiheessa kirkunut ovella.
Ei tee mieli viedä enää hoitoon kun lapsella meni noin pipariksi kivaksi aiottu päivä..
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että aika helpottaa lapsen käytöstä mutta se ei lohduta kun ei tiedä kestääkö tämä 6kk vai kolme vuotta.
Tuntuu että asialle pitäisi tehdä pian jotakin.
Joskus vaikuttaa siltä että vanhempi lapsi on masentunut kun aina ollaan vihaisia. Itse en jaksa enää ja pelkään menettäväni malttini.
Meillä on parisuhde nykyään lähinnä " yritetään selviytyä" -tasolla kun arki on yhtä helvettiä. Vauvan tunteita en uskalla edes arvailla..
Paikkakuntani neuvola on aika toivoton tapaus. Yksi silmiinpistävä vika on se, että korviini on kantautunut että terveydenhoitajani oli levitellyt asioitani pitkin kyliä. Kynnys puhua asiasta on kyvin korkea.
Sukulaiset ja ystävät ovat melko etäisiä. Heidän kanssaan on vaikeaa puhua tällaisista asioista. Tuntuu, että jos ottaa puheeksi jotain muuta kuin iloisia asioita, heidän kasvoilleen tulee tietynlainen " verho" jolloin kadotan kontaktin. Takaisinpäin ei saa kuin selkään taputuksia: " kyllä se siitä menee ohi ajallaan" tai " kyllä meilläkin selvittiin" .
Heistä ei siis juurikaan ole apua muutoin kuin pintapuolisesti.
Kommentit (30)
ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu.
Minäkin olen kärsinyt masennuksesta jo vuosia ja oireet hyvin pitkälti samanlaisia.
olisiko mahdollista, että menisit paikalliseen terveyskeskukseen tai yksityiselle lääkärile puhumaan tilanteestasi?
olet ilmanmuuta avun tarpeessa. Minulla on ollut käytössä " mielialalääke" tai " mielenkohotuslääke" millä nimellä sitä nyt haluaakin kutsua ja siitä on ollut paljon apua.
Neuvola hoitajasi on toiminut todella törkeällä tavalla ja häneen en enää luottaisi. Siispä nyt pikapikaa apua hakemaan joltakin toiselta taholta, jotta saat parannusta tilanteeseesi.
oikein paljon tsemppiä ja voimia sinulle!!
Ei sinulla ole mitään velvollisuutta toimia ikuisena " varahoitopaikkana" , jos mies ei kestä vauvan itkua. Ehkä teille tekisi hyvää se, että sinä lähtisit joskus kokonaan kotoa pois! Silloin mieskin joutuisi kantamaan ns. viimeisen vastuun vauvan hoidossa. :)
2
Meillä oli samanlainen ikäero kuin teillä ja eka vuosi kuopuksen syntymän jälkeen jokseenkin samoista syistä YHTÄ HELVETTIÄ jos suoraan sanon. Voisitko mennä yksityiselle lääkärille tai toiselle terveydenhoitajalle tai vain suoraan tk-lääkärille? Itselläni todettiin masennus.
Suosittelen myös laittamaan osaksi viikkoa esikoisen hoitoon. Niin mekin teimme, kun kuopus oli 6 kk. En yksinkertaisesti enää jaksanut, kun nukkua ei saanut koskaan yli 2 h ja kaikki itki ja huusi yhtaikaa, minäkin vain itkea tihuutin ja olo alkoi tuntua epätoivoiselta. Odotin tuohon 6 kk ikään ajatellen, että helpottuisi. No, ei helpottunut silloinkaan, vasta kun kuopus 1,5 v on pari kertaa nukkunut yönsä kokonaan. Yleensä vieläkin herää kerran yössä.
Me siis veimme esikoisen pph:lle hoitoon. Syyllisyys oli mulla kamala, mutta tajusin kuitenkin että tämä on kaikkien kannalta paras ratkaisu. Mä sain hoitopäivän aikana levättyä kun vauvakin pystyi paremmin päivisin nukkumaan. Ja esikoinen on alusta saakka viihtynyt tosi hyvin hoidossa. Ekat kuukaudet esikoinen oli täyspäiväisesti hoidossa, mutta kun aloin voimaan paremmin, niin pidin enää vain kolmena päivänä viikossa.
TÄmä on myös sinun elämää, ja sinun pitää ajatella myös jaksamistasi. Esikoisen hoitoon laittaminen tuntuu varmasti pahemmalta sinusta kuin lapsesta, joka saa siellä temmeltää ja leikkiä muiden lasten kanssa. Ehkä hän on myös turhaantunut?
Hae apua. Lääkärillemeno tuntuu vaikealta, mutta sen jälkeen olo helpottuukin jo nopeasti. Voimia!
Mutta hoitoavun tai siivousavun pyytäminen tuntuu miltei mahdottomalta.. :(
Mieheni veljen vaimo oli laittanut lapsen hoitoon kun jäi itse vauvan kanssa kotiin. Miehen suku on suhtautunut tähän melko nihkeästi ja tuomitsevasti.
Anoppi ihmettelee miten tuollaiseen ratkaisuun päätyi ja säälii vanhempaa lasta.
Tämä on omiaan nostamaan kynnystä hoitoon viemiselle.
Niin, ja oma äitini suhtautuu myös niin että lapset pitää hoitaa ja jos väsyttää niin turha valittaa jälkikäteen, itsehän olen halunnut tehdä lapsia.
Mies haluaa hoitaa, -ja hoitaakin, lapsia joka päivä kun tulee töistä.
Mutta häneltä puuttuu jollain tavalla ote vastasyntyneen kanssa.
Jos heijaaminen ei lopeta itkua hän on neuvoton.
Esikoisenkin kanssa hän oli aina hätää kärsimässä kunnes ikää alkoi olla 6-8kk.
Sen jälkeen itsenäinen lapsenhoito on sujunut ja ennen toisen syntymää sain mennä vapaasti menojani silloin kun tuntui siltä..
Ehkä tässäkin pitää vaan kärvistellä puolisen vuotta että helpottaa.. :(
Ettekö pidä niitä tarpeeksi sylissä? Kuukauden ikäinen lapsi nukkuu ja syö. Eikö silloin ole aikaa olla isomman vauvan kanssa? Kannattaa hakea lääkitys tuohon masennukseen.
Mene lääkäriin ja hae apua. Mielialalääkkeet ovat tehokkaita nykyisin. Tarvitset enemmän lepoa ja esikoisen laittaminen hoitoon on ihan ok. Yritä olla ajattelematta mitä muut teistä (esim. anoppi) ajattelevat, teette niin kuin teille on tällä hetkellä parasta.
Voimia. Ja tosiaan hae apua pikaisesti, mitä pidemmän aikaa masennus saa jyllätä, sen pidempi on toipuminen ja jos huonosti käy, ilman apua olet vielä jossain vaiheessa sairaalhoidossa.
Vaikuttaa nimittäin siltä että olet mielipiteesi jo muodostanut.
että hänelle täytyyy " antaa periksi" . Eihän hän sua kiusataksesi huuda. Ja tissi on mitä mainioin lohdutuspaikka. Pienen vauvan täytyy nukkua ja syödä ja siinä se. Jos hän rauhoittuu rinnalle niin silloin hän TARVITSEE sitä rintaa. Eikä kyse ole välttämättä nälästä vaan imemisestä.
Kantoliina (sori, tiedän, että monet vihaavat minua kun sanon tämän) auttaa, vauva rauhottuu ja saat oltua esikoisen kanssa, jolloin myös tämän kiukuttelut vähenevät.
Ja kun haluat omaa aikaa ja rauhaa, niin sillon lähdet pois niin mies ei voi tuoda itkeviä lapsia sinulle.
Nyt lapset pian 1,5 v ja 3 v ja helpottaa jo suuresti. Meidänkin vauva vain huusi ja huusi, oli sitten rattaissa tai sylissä. Ja esikoinen uhmasi ja kiusasi vauvaa. Eli eka vuosi oli tosi rankka! Ehdottomasti suosittelen kaiken mahdollisen avun haalimista: siivousta, lastenhoitoa, kauppareissuja. Mutta kaikkein tärkeintä on nyt uni ja oma aika. Miten voisit nukkua enemmän / pidempiä pätkiä putkeen? Voisitko käydä päivittäin vaikka yksin lenkillä?
Tsemppiä ja jaksamista, ihan koko ajan helpottaa, kun molemmat kasvavat!
liinassa, rintarepussa, rattaissa, sylissä...
Hae heti apua, älä odota puolta vuotta.
juu, niin huusi meilläkin. Mutta kantoliinassa huusi vähiten. Sen lisäksi ihan vauvan kannalta, vauvan on NIIN paljon turvallisempaa ja parempi huutaa siinä äidissä kiinni kuin yksin jossain.
Itse olen ollut aivan puhki poikki, varsinkin iltaisin, kun esikoinen saa kauheita uhmakohtauksia nukkumaan mennessä, ikäeroa on 2v. Hän on todella tempperamenttinen luonteeltaan. Vauva on jo 5kk, mutta uhma esikoisella oikeastaan vain pahentaa tilannetta, mitä enemmän aikaa kuluu. Kaikki nukutaan yhdessä makuuhuoneessa, joten isomman huuto illalla herättää hyvin nukkuvan vauvan.
ONNEKSI vauva on ollut tosi helppo (nukkuu yöllä hyvin), mutta hänellä on hirveän herkkä vatsa ja koska täysimetän, joudun jatkuvasti miettimään mitä voin syödä ja mitä en. Cuplatonit ovat jonkin verran helpottaneet pienen oloa.
Meillä tosin " masennusta" lisää vielä miehen työttömyys ja liian pieni asunto.
Tuntuu, ettei välillä jaksa kuin itkeä ja miten se vaikuttaa lapsiini, siitä on aivan järjettömän huono omatunto!
Esikoinen tulee heti sanomaan, kun näkee, että itken: " Äiti, älä itke, halataan! Mikä hätänä?" :((
Ei 2-vuotiaan kuulu äitistään huolehtia.
Sekava sepustus...
Mietin joskus, että kirjoittaisin tänne, mutta en ole tiennyt mistä aloittaa ja miten kirjoittaa.
Tästä tuli nyt tällainen.
Eli vauva saa rintaa niin usein kuin haluaa sitä syödä.
Vauvalle pahin ongelma on se että hän herää aina esikoisen raivareihin niin että itkee väsymystä. Kun silloin tarjoan rintaa, hän ottaa mutta sitten oksentelee maidot ja itkee.
Tällä hetkellä en pysty jättämään ainakaan vauvaa hoitoon joten oma aika on kortilla.
Aion alkaa käymään kuntosalilla kunhan vauvaoppii juomaan äidinmaitoa myös pullosta.
esikoinen saa hillittömiä raivonpuuskia uhmassaan ja sen vuoksi koko perhe kärsii uupumuksesta.
Olin todella puhki ja itkin hirveästi. En tosin lasten nähden mutta itsekseni salaa. En saanut apua sukulaisilta tms. juurikaan. Mies osallistui tottakai minkä osasi, mutta oli myös hiukan hukassa vauvan kanssa. Ja väsyneitä oltiin molemmat, vaikka otettiinkin alusta alkaen se työnjako, ettei molempien tarvitse valvoa öitä. Nukuimme vauvan kanssa eri huoneessa kuin mies välillä kun oli oikein levotonta. Tällöin mies jaksoi iltaisinkin touhuta enemmän esikoisen kanssa.
Nyt kun tuosta ajanjaksosta on jo muutama vuosi aikaa, niin jälkikäteen järkeviltä jutuilta tuntuvat edelleen se, että muokkasin aika pienestä pitäen lasten päiväunirytmin samanlaiseksi. Molemmat nukkuivat päivällä 2-3 tuntia samaan aikaan, jolloin sain itsekin nukuttua. En sortunut tekemään tuolloin kotitöitä, vaikka se houkuttelevalta tuntuikin. Niistä kotitöistä ei kannata stressata, niitä ehtii kyllä vielä tulevaisuudessakin tehdä.
Ja kannattaa lähteä pihalle sieltä neljän seinän sisältä. Vauva nukkumaan vaunuihin ja leikkipuistoon, metsään tms. Ulkoilmassa se kaamea väsymys ei tunnu ihan niin pahalta.
Meillä tilanne tosiaan helpottui kun kuopus täytti 6 kk ja alkoi nukkua suunnilleen samassa rytmissä esikoisen kanssa. Siirsimme tuolloin vauvan lastenhuoneeseen ja omatkin unet rauhoittuivat, kun ei tarvinnut joka henkäisyyn reagoida.
Jaksamista!
Itse epäilin myös itselläni masennusta, mutta olin " vain" väsynyt. Olisitkohan sinä myös?
Pari juttua särähti korvaan esim. se ettei esikoinen osaa muka laittaa housuja jalkaan ja sitten kiukuttelee. Eihän nyt 1,5 vuotiaan pidäkään osata. Olisikohan niin että pidätte nyt esikoista isona ja vaaditte häneltä liikaa? Hän on myös miltei vauva ja kokenut varmasti sisaruksen syntymässä suurimman kriisinsä. Tottakai hän kiukuttelee ja reagoi. Hoitoon laittaminen tod näk pahentaisi asiaa kun oli jo yhdestä hoitopäivästä reagoinut noin voimakkaasti.
Tiedän, että olet uupunut ja epätoivoinen. Itse olen kokenut saman ja meillä ei ollut yhtään apua (sukulaiset ja ystävät toisella paikkakunnalla).
Ehdotuksia:
* Anna esikoisen olla myös vauva. On normaalia että isosisarus jopa " taantuu" , se menee kyllä ohi kun elämä o tasoittunut. Kohta helpottaa, nyt hänellä on vaikeaa.
* Jousta joskus periaatteistansi. JHyvä ja johdonmukainen kasvatus on ainut oikea mutta ole joskus armollienn itsellesi ja mene reilusti siitä mistä aita on matalin :)
* Älä (vielä) vie esikoista hoitoon. Tue häntä tässä " kriisissä" . Usko pois kun vauva on 6 kk helpottaa kummasta ja kun vauva 1 v elämä on jo superhelppoa :)
TSEMMPIÄ!
t. " kohtalo" toveri :)
edellisen kanssa olen eri mieltä siitä, että vie ihmeessä hoitoon, ennenkuin voimat loppuu. parempi jaksava äiti, kuin pian ehkä pahoinpitelevä äiti. jos lapsi saa rakkautta kotona, ei se muutaman tunnin viikottainen hoito todellakaan voi tehdä pahaa hänen kehitykselleen !!!
Suosittelisin kuitenkin, että edelleen pyytäisitte hoitoapua kummitädiltä. Ei lapsi rikki mene, vaikka ikävöikin. Ehkä kummitäti voisi lähteä hänen kanssaan ulos tai tehdä jotain muuta mukavaa, jotta ikävä unohtuisi?
Enkä olisiko mahdollista järjestää niin, että mies hoitaisi välillä vauvaa ja sinä olisit vain esikoisen kanssa? Se voisi olla esikoiselle tärkeä kokemus ja auttaisi kriisissä, jota hänkin käy parhaillaan läpi.
Sekin tuli vielä mieleen, että uskaltaisitko reippaasti kysyä kummitätiä tai jotakuta muuta siivoamaan teillä joskus?
Ja tietenkin jos olosi tuntuu hirveän kurjalta, niin käy lääkärissä. Minusta näin maallikkona tuo kuulostaa kuitenkin enemmän rättiväsymykseltä kuin masennukselta. Toivotan sinulle kovasti voimia - ja suosittelen kokeilemaan jotakin ylläolevista vinkeistä! :)
t. samalla ikäerolla kaksi pientä hoitanut äiti :)