Pelkään pahoin että olen sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Tuntuu etten jaksa enkä pysty hoitamaan lapsiani ja kotia asianmukaisesti.
Minulla on 1v7kk ikäinen ja 1kk ikäiset lapset.
Vanhempi on huutanut nyt kaksi kuukautta kirviavihlovasti 2-6 tuntia päivässä. Syy milloin mikäkin: puistosta pitää lähteä kotiin syömään, hän ei saa itse housuja jalkaan, vaippa pitää vaihtaa.. Pienempi on ihan normaali vauva mutta tietenkin hän reagoi myös vanhemman lapsen huutoon. Kun vanhempi huutaa ja raivoaa niin pienempi nukkuu vain hyvin lyhyitä pätkiä ja itkee väsymystään.
Tunnen olevani loukussa. Mies auttaa parhaansa mukaan mutta hänellä menee kasvatusmetodit minun kanssani aivan ristiin (hän antaa helposti periksi jos vain saa sillä lapsen hiljaiseksi) ja kantaa joka itkusta vauvan heti syliini rinnalle vaikka tällä ei olisi yhtään nälkä.
En jaksa enää hoitaa kotia. Meillä on kamat levällään, pyykkivuori ja tiskit haisemassa. En vain jaksa tai aina ei edes ehdi.
Öisin saan nukkua yleensä 6-7 tuntia 3-6 heräämisellä.
Väsymys ei silti tunnu fyysiseltä vaan psyykkiseltä.
Tunnen, ettei minusta ole mihinkään. Joka päivä taistelen itseni kanssa itkuksi asti etten kävisi käsiksi vanhempaan lapseen. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta mutta olen henkisesti aivan lopussa.
Välillä käy mielessä että jos saisin vanhemman lapsen 1-3 kertaa viikossa hoitoon niin saisin ladata akkuja. Mutta pelkään että hän tuntisi itsensä täysin hylätyksi.. Toisaalta meillä ei kyllä taitaisi olla varaakaan maksaa hoitomaksuja.. :(
Viikonloppuna pyysin vanhemman lapsen kummitätiä hoitamaan häntä klo 12-20 että saataisiin miehen kanssa levätä.
Illalla kummitäti kertoi että lapsi oli syönyt kamalan huonosti, kiukutellut ja loppuvaiheessa kirkunut ovella.
Ei tee mieli viedä enää hoitoon kun lapsella meni noin pipariksi kivaksi aiottu päivä..
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että aika helpottaa lapsen käytöstä mutta se ei lohduta kun ei tiedä kestääkö tämä 6kk vai kolme vuotta.
Tuntuu että asialle pitäisi tehdä pian jotakin.
Joskus vaikuttaa siltä että vanhempi lapsi on masentunut kun aina ollaan vihaisia. Itse en jaksa enää ja pelkään menettäväni malttini.
Meillä on parisuhde nykyään lähinnä " yritetään selviytyä" -tasolla kun arki on yhtä helvettiä. Vauvan tunteita en uskalla edes arvailla..
Paikkakuntani neuvola on aika toivoton tapaus. Yksi silmiinpistävä vika on se, että korviini on kantautunut että terveydenhoitajani oli levitellyt asioitani pitkin kyliä. Kynnys puhua asiasta on kyvin korkea.
Sukulaiset ja ystävät ovat melko etäisiä. Heidän kanssaan on vaikeaa puhua tällaisista asioista. Tuntuu, että jos ottaa puheeksi jotain muuta kuin iloisia asioita, heidän kasvoilleen tulee tietynlainen " verho" jolloin kadotan kontaktin. Takaisinpäin ei saa kuin selkään taputuksia: " kyllä se siitä menee ohi ajallaan" tai " kyllä meilläkin selvittiin" .
Heistä ei siis juurikaan ole apua muutoin kuin pintapuolisesti.
Kommentit (30)
mutta jos et halua viedä esikoista hoitoon, niin palkkaa teille kotiin hoitoapua siten, että olet itsekin paikalla. Hoitaja voisi auttaa myös kodin arkiaskareissa kuten tiskeissa yms. Kun ei ole kotihommia rästissä, niin on sellainen olo, että elämä on jollakin tavalla hallinnassa.
Luin nyt koko ketjun ja huomasin että joku muukin oli kommentoinut esikoisen kriisiä. Olen kommentoinut väliin mutta et tuota asiaa, jonka siis minäkin toin esille.
Oletteko miehesi hankssa miettineet asiaan esikoisen kannalta? Tiedättehän kuinka suuri järkytys sisaruksen syntymä on hänelle? Itse aina pahimpina aikoina muistutin itselleni että esikoisesta tuntuu nyt samalle kuin minusta tuntuisi jos mieheni olisi tuonut uuden vaimon kotiin (kuulin tämän vertauksen kerran ja mielestäni se on silmiäavaava ja auttaa ymmärtämään mitä pienet voivat tuntea ja kokea muutoksen myötä). Esikoisenne selvästi kokee epävarmuutta ja pelkoa hylkäämisestä (normaalia tuossa tilanteessa siis ihan kaikissa perheissä) kun oli jo yhdessä päivässä reagoinut noin voimakkaasti. Josn siis hänelle nyt kaikki isän ja äidin huomio mitä voitte antaa. ja hän tosiaan tarvitsee nyt vanhempiaan ei ulkopuolisia hoitajia.
Luulen, että kun/jos nyt panostatte esikoiseen hän " nomalisoituu" ja sitä myötä myö koko elämänne ja jaksamisenne.
En tosiaan kirjoita arvostellen tai pahalla vaan oikeasti ja vilpittömästi haluan auttaa koska kuten sanottu, olen ollut samassa tilanteessa.
Ja TIEDÄN kuinka väsynyt ja uupunut olet. Mene illalla yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan ja jos sattuvat nukkumaan päivällä yhtäaikaa niin nuku myös. SKIPPAA kotityöt, tee vain välttämättömät. Ja muista että olet tiukassa tilanteessa, kaikki varmaan tuntevat jossain määrin epäonnistumista ja epätoivoa.
t. se kahden samalla ikäerolla olevan äiti
22: En tietenkään oleta, että esikoinen osaisi pukea itse! Hän turhatuu itse, kun hakee kengät eikä osaa laittaa niitä jalkaan. (Sitten kun minä autan, hän repii niitä pois ja kirkuu.)
23: Tässä kunnassa on tosi huonot mahdollisuudet saada kodinhoitajaa. Pph olisi oikeastaan ainoa vaihtoehto.
24: Ei meillä ole varaa palkata hoitajaa kotiin. :( Hyvä jos pystyisi maksamaan kunnalle perhepäivähoidostakaan. Meillä on tulot niin surkeat kun mies on tavallinen pienipalkkainen duunari, ja minun ansiosidonnainen äitiysraha on käteen 750e. Jos meillä kävisi hoitaja niin siihen menisi varmastikin 300-500e/kk.
25: Olemme huomioineet että esikoisella on kriisi pienemmän syntymän takia. Puhuimme asiasta paljon valmistautuen jo raskausaikana. Kriisin voimakkuus on vaan lyönyt meidät ällikällä.
Joka päivä pidämme huolta siitä, että esikoinen saa olla hetkittäin myös minun sylissäni vaikka vauva onkin todella paljon rinnalla.
Mies leikkii ja seurustelee vanhemman kanssa ja huolehtii illalla tämän iltatoimista.
Olemme pyrkineet säilyttämään päivärytmin mahdollisimman samanlaisena kuin se oli ennen vauvan syntymää mutta tietenkin se muuttui jonkin verran.
Välillä käydään kylässä tai kutsutaan meille vieraita että esikoinen saisi leikkiä muiden lasten kanssa.
Yritetään ottaa aina huomioon esikoinen mutta väkisinkin hän joutuu nyt jakamaan joitain asioita vauva kanssa ja se ottaa hänelle liian koville.
Esikoinen tykkää vauvasta, haluaa hoivata ja " osallistuu" hoitamiseen.
Hän purkaa turhautumistaan ja pahaa oloaan meihin.
Se vain tuntuu ihan käsittämättömän rankalta. :(
Huomasin vastauksesi ja halusin vielä tulla sanomaan moikat :) Kuullostaa sille että tosiaan teette parhaanne. Uskon ja toivon että olette nyt pahimmassa vaiheessa ja että tosiaan kohta helpottaa.
JOs oikeasti koet että kdin ulkopuolinen hoito olisi hyvä ratkaisi, niin hakekaa pph paikkaa (suosittelin ettet hakisi vielä mutta se vain minun kokemukseni ja teillä tietysti on eri tilanne kuin meidön perheessa, joten en saarnaa siis kotihoidonpuolesta :)). Muutenkin tehkää KAIKKI niin että jaksaisitte koko perhe paremmin. Ts. ulkoilette kun huvittaa, teet vain välttämättömimmät kotityöt jne. Sitten kun helpottaa niin palaatte ruotuun :)
Niin, ja jos oikeasti epäilet masennusta, niin hakeudu lääkärille. Itselläni parempi yöuni vaikutti aina mielialaakohottavasti joten itse luokittelin itseni vain " uupuneeksi" .
Tsemppiä ja mukavaa kesää! Usko pois, kyllä se vielä helpottaa.
Minun on vaikeaa luottaa siihen, että toimimme täysin oikein.
En ole milloinkaan tavannut vastaavaa kuin nämä oman lapseni raivokohtaukset. Se herättää minussa kauhean pelos siitä että toimin jotenkin niin perusteellisen väärin että hänellä on paha olo.
On lohduttavaa että joku sanoo että toimin oikein..
..Kun vaan uskaltaisin luottaa siihen niin olisi helpompaa kestää tämä vaihe. :(
Ja annapa esikoisen olla ihan pieni, elä niinkuin sinulla olisi kaksoset...
Hanki hoitoapua kotiin, käytä hyväksi edes pienet hetket, ja koita saada sitä unta järjestettyä tavalla tai toisella koko porukalle. Ja jätä kaikki turha, tee sitä minkä jaksat, ja jos et jaksa, niin jätä tekemättä, tee välttämättömin hyvänä hetkenä. Ennenkaikkea, tee itsellesi rutiinit. Ja lähde ulos, ulkona ei ahdista niin paljon. Kesällä on helpompi lähteäkin, kun ei tarvitse pukea niin paljon päälle.
Jos tilanne on toivoton, niin hae esikoiselle jotain hoitopaikkaa, mutta hän voi kyllä oikeasti tuntea itsensä hylätyksi ja reagoida vielä pahemmin, kärsitte vielä enempi koko perhe. Näin meillä kävi, sillä alku on rankkaa, riippuu lapsen luonteestakin tietysti.
Ja vietä aikaa esikoisen kanssa, ota vaikka viereen nukkumaan. Tehkää kahdestaan jotain kivaa yhdessä. Se auttaa kirkumiseen ja huomiontarpeeseen, syliä hän kaipaa! Ja anna isänkin viedä välillä esikoinen pihalle, kun itse nukut vauvan kanssa. Jos päiväunien jälkeen on vielä aikaa, niin sitten voit siivota vielä jotain pahimpia.
Anna aikaa, ja ole armollinen itsellesi, älä yritä olla täydellinen.
Viettäkää parisuhdeaikaa miehen kanssa kun lapset nukkuvat illalla edes puoli tuntia, eikä samaan aikaan TV:tä eikä tietokonetta.
Vierailija:
Kuukauden ikäinen lapsi nukkuu ja syö.
Niin minäkin luulin, kunnes sain tyttövauvan, joka saattoi valvoa reippaasti jopa työpäivän pituisia pätkiä tuosta noin vaan! Varmaan useimmat pikkuvauvat vain nukkuvat ja syövät, mutta on kuule niitäkin, joille tuli ihan pikkuvauvavaiheessa sellainen valvomiskausi. Meidän tytölle ainakin tuli. Nyt on vasta alkanut nukkumaan päivällä pitkiä, jopa 2h pituisia päikkäreitä, kun ikää 2,5kk.
ongelmat on arjessa - sinulta loppuu voimat.
ja esikoinen kuulsotaa mustikselta.
Voihan se olla että olet myös masentunut, mutta kyllä sinä tarvitset myös arkeen apa. jos kummitäti on valmis auttamaan esikoisen kanssa, niin mitä siitä jos vähän kitisee (ja siihe kirkumiseen: voihan olla aluksi lyhyempää päivää, esim. klo 18 asti). Kun hän tottuu, niin aika yhden hänelle omistautuvan aikuisen (kummitädin/ isovanhemman) kanssa voi olla oikein luksusta.
Kertoisit reilusti tilanteesi ja väsymyksestäsi, voisit saada kodinhoitajan 1-2 krt viikko. Riippuu tietysti, mikä paikkakuntasi tilanne kodinhoitajien suhteen on, mutta ainakin kannattaa yrittää.
Kuullostat fiksulta ja lapsiasi rakastavalta äidiltä, kaikkea hyvää sinne ja yritä jaksaa!