pääemäntä hautajaisissa, mitä kuuluu toimenkuvaan?
minua pyydettiin sukulaiseni hautajaisiin (n.30 henkilöä paikalla) pääemännäksi, mitä yleensä pääemännät tekevät, apulaisia tuskin on, kun vieras joukkokin on noin pieni. Oletetaanko minun tekevän tarjoilut, siivoavan, laittavan kaiken esille, tarjoilevan ja raivaavan lopuksi kaiken siistiksi? seurakunnalla ei ollut pääemäntää, joten homma lankeisi minulle, mielelläni kyllä autankin, mutta mitä luulette, mitä yleensä kuuluu noihin hommiin? tietysti soittelemme vainajan läheisten kanssa vielä tarkemmin, mutta näin alustavasti olisi kiva kuulla mielipiteitä..
Kommentit (2)
Sitten pöytäjärjestelyt (huom. lähiomaisten ja papin pöytä kannattaa merkitä erikseen, muut kauemmat omaiset sivupöytiin), kukka-asetelmien tilaus muistotilaisuuspaikalle, muistopöytä (vainajan kuva, pieni kukka-asetelma, kynttilä), adressien lukijat (esim. kaksi aika lähiomaista), mahd. muistopuheen pitäjän/pitäjät sovit jo hyvissä ajoin. Papilta ja seurakunnasta saat varmasti apua tehtäviisi, kysy sieltä miten on tapana toimia. Nuo jutut minulle tuli alkajaisiksi mieleeni oman mummoni hautajaisista muutama viikko sitten.
Mutat että seurakuntatalolla (jos ne semmoisessa on) laitat tarjoilut esille...... siivota siellä ei tarvitse. Joissain on astiastot valmiina joissain ei.
Hoidat kahvituksen/ruokailu. Kaatelet juomia ja kahvia lisää. Koitat hillitä riehuvia kakaroita, autat vanhuksille takkia päältä/päälle.......
Sitten keräät tarjoilut pois ja siivoat ja tiskaat. Siinä hommassa ihan taatusti auttavat ne ketkä pyysivät jos siellä jotain tiskattavaa on.... eikä 30 hengen tarjoilusta nyt kauheesti tiskattavaa tuu......
Hanki siisti iso essu itsellesi jos haluat ja laita jotain hillittyä päälle. Koko mustaa sulla ei tarvitse olla.
Mutta näin mä epäilisin siis. Että niinsanotusti " hoidat kahvituksen" jotta surevien omaisten ei tarvitse huolehtia onko kaikilla sumppia kupissa =)