Teinihelvettiä murkun kanssa... (tai vanhempihelvettiä murkun kannalta..?)

Taitaa olla nyt se hirvein vaihe menossa.

On meidänki huushollissa yks paha tietokoneaddikti, eikä tahdo kiellot tehota. Jos on ollu muutaman viikon tietokonekiellossa (koneelle salasana), ei mtn hätää, alkaa käyttäytyä jo ihan jees, mutta auta armias ku kielto loppuu. ei kestä puolta päivää kun addiktio iskee taas. Poika aloitti juuri lukion (!!!) ja reputti heti alkuun ruotsin, kun ei koulun jlkn malttanu muuta tehdä ku pelata. Mutta se loppu ny, tietokone yleisiin tiloihin, että voi varmasti vahtia.

Koittakaa kestää ja pysykää päätöksissänne. Minusta tuollainen tavaroiden tuhoaminen on jo liikaa, ei tarvitse sietää sellaista pelkästään sen takia, että vanhemmat asettaa ehtoja.



Kyllä se siitä, ajan kanssa se älli kasvaa pojallekin.

Jos meillä leikki-ikäiset tappelevat jostain lelusta, se takavarikoidaan. Takaisin saavat vasta sitten, kun eivät enää muista koko vekotinta.



Muistat varmaan omasta nuoruudestasi, että murrosikäisen kanssa on täysin turha neuvotella. Se vihaa sua joka tapauksessa, joten ihan sama, oletko ystävällinen vai paskamainen ämmä.



Tiettyyn rajaan asti nuoren pitää ottaa jo itse vastuu koulunkäynnistään. Vanhemmat luovat puitteet, joten tietokone, telkkari ym. pois pojan huoneesta. Pitäkää perhekokous, jossa yhdessä miehesi kanssa kerrotte pojalle uudet säännöt. Kaksin olette vahvempia murkun raivon edessä.



Olkaa lujana! Ei se pahin ikä kestä kuin vuoden verran.

Kaiken hajottamansa laittaisin maksamaan eli mitään rahaa ei tippuis aikoihin ja puhelin samalla pois myös. Kun omaa tyhmyyttään töppää, niin siitä kyllä saa kärsiäkin eli minkäänlaista lisäkiukuttelua en hyväksy.

Yrittäkää keskustella sitten, kun tilanne on rauhallisempi. Minusta teidän kannattaisi sopia yhdessä perhepalaverissa säännöt esimerkiksi tuollaisen riehumisen varalle - viikkorahoista pidätetään korjauskulut yms. Tietokone kannattaa siirtää pojan huoneesta pois, jos se siellä on.



Kuinka vanha tuo murkkupoika on? Onko hänellä kavereita - muutakin elämää kuin tietokone? Oletteko puhuneet opettajan kanssa, miten koulussa menee?



Jotenkin tuo riehuminen on minusta huolestuttavaa; ymmärrän huutamisen, raivoamisen ja pienen riehumisenkin (minulla on 3. lapsi murrosiässä). Luulisi teidän vauvankin kärsivän tuollaisesta.

Kyllä meilläkin ovia paiskotaan ja musiikkia huudatetaan stereoista vastalauseena ja huudetaan vanhemmille, mutta ei ole ikinä mitään heitelty tai rikottu. Ja meillä siis 13-vuotias tyttö.

Itselläni on lähipiirissä poikasi kaltainen tapaus. Tai itseasiassa pahempi sillä hän on saanut jo yliotteen vanhemmastaan. Heittelee tavaroita ja lopulta saa aina tällä tavoin tahtonsa läpi. Minä olen sivullisena yrittänyt puhua ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää, mutta " kuuluu kuulema murrosikään" . Itse olen sitä mieltä että jos vihansa oppii purkamaan heittämällä, sitä tekee lopun elämäänsä.



Yritä olla tiukkana ja näytä pojallesi että te vanhempina määräätte kaapin paikan. Jos käytös ei muutu niin sanot pyytäväsi apua terveydenhoitajalta. Itselleni ei nuorempana asetettu rajoja ja siksi kapinoinkin että jossain välissä ne rajat tulisivat, mutta ei.. Kaikki laitettiin murrosiän piikkiin ja hyväksyttiin sillä. Tämän johdosta muutin kotoa jo hyvin nuorena. Toivottavasti saat voimia jaksaa poikasi kanssa! :)

Ja tietokone ei ole omassa huoneessa, vaan yläkerran aulassa.



ap

Niin, eilen kun mies tuli kotiin, hän tietty heti hermostui sotkusta ja tuhotuista tavaroista (palovaroitinkin oli heitelty ylhäältä alas), ja lähti kävelemään " jäähylle" .



Sillä aikaa poika taas uudelleen raivostui jostain, lateli uhkauksia " kostan teille kunhan vähän kasvan, tapan teidät, mähän täällä joudun kärsimään kun monta vuotta joudun täällä vielä asumaan" yms.

Kun oli kuitenkin jotenkin tosi ahdistunut, niin menin yläkertaan perään selvittääkseni, mikä oikein niin harmittaa. Kun olin portaissa, poika tönäisi yläkerran kirjoituspöydän ison tuolin päälleni portaikkoon. Onneksi sain juuri sen käsillä otettua jotenkin vastaan, ettei tullut ihan päälle.



Aamulla oli perheneuvola. (Käyty siellä keväästä asti, kun koulusta oltiin sitä mieltä että poika on kovin masentuneen/ahdistuneen oloinen).

Ei sielläkään tosin mitään kovin konkreettista saatu aikaan, vähän puhuttiin mm. siitä, miten tietokoneen käyttöä oikein voisi yrittää rajoittaa, niin että se kuitenkin olisi vielä mielekästä. (Verkossa pelattava roolipeli WOW vaatii paljon peliaikaa.)



Yritin useampaan kertaan sanoa, että tarvittaisiin apua siihen, miten vanhemmat (isä) osaisi suhtautua oikein.

Mies provosoituu niin hirveän herkästi, ei kestä yhtään noita raivokohtauksia. Ja poika ei pidä isästä, huusi eilenkin " jos se nyt edes on mun isä" (no taatusti on, sen voin sanoa :-).



Sääliksi käy mieskin. Sillä on kauheat paineet töissä, on jo sydänkipuja ja verenpainettakin stressistä. Taustalla burn-out parin vuoden takaa (1 kk sairis), masennusta, alkoholin liikakäyttöä. Nyt olisi taas asiat muuten hyvin, mutta pelkään että tuo murkun raivo saa kohta miehen taas pois tolaltaan.

Ja toisaalta, kaipa poika nyt lopulta purkaa niitä patoutumia, mitä on vuosien varrella kerännyt sisäänsä, kun meillä on ollut muuta vaikeutta.



Mutta kyllä se miestä turhauttaa, kun hän on juuri omin käsin remontoinut koko asunnon (muutimme alkuvuodesta), ja sitä jo tuhotaan koko ajan toisesta päästä ennen kuin ehtii saada kunnolla valmiiksi.



Mietin että vauvakin kyllä kärsii noista raivokohtauksista, kun joutuu kuuntelemaan huutoa ja raivoa. Välillä säikähtääkin ja alkaa ihan itkeä. Illalla jos isot pojat möykkää ja huutaa, heräilee usein koko yön vähän väliä.

Onneksi eilen keskimmäinen poika vei vauvan " turvaan" omaan huoneeseen, kun sieltä alkoi tulla tuolia ja muuta alakertaan.

Yksin olet voimaton poikaa vastaan, jotenkin se isä pitää saada mukaan! Voimia sinulle!

Omassa lapsuudenkodissani ei neuvoteltu vaan huonoa käytöstä (huutaminen, kiroilu, raivonpuuskat yleensäkin...joita siis murkuille tulee väkisinkin) seurasi aina armoton sanktio. Kuukauden kotiaresti, viikkorahojen menetys, valtava siivousurakka tms. Lopulta tämän murrosikäisen uhma kasvoi liian suureksi. Karkasin kotoa, asuin kadulla, kasvatuslaitoksissa, kavereilla jne. kunnes pääsin 16-vuotiaana omaan asuntoon asumaan. Mutta kotiin en olisi enää mennyt, olisin vaikka paennut maasta ennen sitä. Eli kyllä pitää muistaa, että murrosikäistä ei saa " aisoihin" pelkillä rangaistuksilla ja pakottamisella.



" Muistat varmaan omasta nuoruudestasi, että murrosikäisen kanssa on täysin turha neuvotella. Se vihaa sua joka tapauksessa, joten ihan sama, oletko ystävällinen vai paskamainen ämmä."

Ehkä on huomannut että hänellä on yliote isästä ja huomaa sinunkin " suojelevan" isää hänen sairautensa takia. Musta tuntuu että me äidit hyvin usein mietitään syy-seuraus suhteita lastenkasvatuksessa ja yritetään muuttaa asioita. Kun taas ainakin omalle miehelleni tuntuu kaikki olevan hyvin mustavalkoista. Joko lapsi ei osaa käyttäytyä ja häntä pitää kouluttaa (esim. arestilla). Mutta ei nähdä syytä omassa käytöksessä. Oliko isä mukana perheneuvolassa? Miten isä toimii näissä tilanteissa, karkaako paikalta? Ehkä poika kaipaa juuri isän " valtaa" ? Luuletko että he voisivat lähteä esim. viikonlopuksi jollekin poikien reissulle. Lätkämatsiin tms?

kertomus ap:ltä laittoi minut kyllä mietteliääksi.



Mielestäni poikasi käytös on aika aggressiivista ja jopa väkivaltaista.

Jos sisarukset pelkäävät ja sinä olet saanut vähän siipeesi niin on kyllä aiheellista jo selvittää asiaa.



Mitäpä jos poika oireilee isänsä masennusta, burn outia tai jopa alkoholin käyttöä? Haluaa tuhota isänsä kädenjälkeäkö? ...

Käytös kielii jostain isommasta ongelmasta poikasi sisuksissa. Eikai hän ole sekaantunut mihinkään vakavampaan?



Meillä vanhin pojista 8 ja uhittelee myöskin jo välillä kun suuttuu. Mutta miehelläni ja minulla on erittäin tiukka linja koskemattomuudessa. Vanhempia ei heitellä millään tavaroilla eikä meidän omaisuutta rikota.



Rankkaa on... Viekää poika vaikka psykiatriseen hoitoon/vastaanotolle ja yrittäkää selvittää asiaa. Normaalia hänen käytöksensä ei mielestäni ole.

Jos keskustelun taso perheneuvolassa on tuota, niin ei kyllä paljon naurata. Väkivaltaiseen käytökseen on puututtava heti! Poikasi vaikuttaisi olevan psykiatrisen arvion tarpeessa. Ja isänsä ehdottomasti myös mukaan terapiaan! Miehen malli on nyt hukassa ja pahasti.

Aamulla oli perheneuvola. (Käyty siellä keväästä asti, kun koulusta oltiin sitä mieltä että poika on kovin masentuneen/ahdistuneen oloinen).

Ei sielläkään tosin mitään kovin konkreettista saatu aikaan, vähän puhuttiin mm. siitä, miten tietokoneen käyttöä oikein voisi yrittää rajoittaa, niin että se kuitenkin olisi vielä mielekästä. (Verkossa pelattava roolipeli WOW vaatii paljon peliaikaa.)

Yritin useampaan kertaan sanoa, että tarvittaisiin apua siihen, miten vanhemmat (isä) osaisi suhtautua oikein.

Mies provosoituu niin hirveän herkästi, ei kestä yhtään noita raivokohtauksia. Ja poika ei pidä isästä, huusi eilenkin " jos se nyt edes on mun isä" (no taatusti on, sen voin sanoa :-).

Kapinoi sinua kohtaan kun isä lähtee pois, ei uskalla tehdä sitä isälleen. Hajottaa teidän kämppää juuri sen takia että isänsä sen tehnyt...

Pysykää tiukkoina ja johdonmukaisina rangasituksissa ja mahdollisimman rauhallisina, vaikka tuntuisi, että pää räjähtää. Työssäni näen jatkuvasti nuoria, joiden kanssa kotona keskustellaan ja sovitellaan yhtä sun toista päivästä toiseen. Tällaiset nuoret oppivat, että elämässä pääsee kuin koira veräjästä, vaikka kuinka huonosti olisi käyttäydytty. Voimia teille! Parhaimmillaan murkku on hyvä ja tarkkanäköinen keskustelija, huonoimmillaan ristiriitainen raivopää.



t. Yläasteen ope ja äiti

Itselle on jäänyt pahasti mieleen isäpuoleni sanat kun olin murrosikäinen. Sinä olet lapsi ei sinun mielipidettä kysytä vaan sä teet niikun sanotaan.



Eli minun yli käveltiin täysin ja se sattui pahasti. Niin pahasti, että vieläkin se mieltä kalvaa. Nykyään pystyn näistä isäpuoleni kanssa puhumaan ja useimmat asiat ollaan voitu puida pois.



Mutta sen verran on jäänyt, että kyllä minä haluan lastenikin mielipiteet ja sen jälkeen päätetään mitä tehdään. Eikä todellakaan välttämättä tehdän niin kuin lapsi haluaa vaan kuten järkevää on ja olen valmis perustelemaan päätökseni. Onneksi mieheni on samoilla linjoilla tässä asiassa.

Mun mielestä vaikuttais siltä tuon kertomukses pohjalta. Luultavasti isästä johtuvaa paljolti, tarkotan että isän takia masentunu. Murkkuikä muutenki vaikeaa, niin pojallas on extravaikeaa. Avautuuko kenellekään? Toisin sanoen, saako kumpikaan teistä tosiaan pojan puhumaan itsestään miltä tuntuu? Mun mielestä poika tarttis nyt jotain ulkopuolista apua, koulun kuraattori, onko sillä käynyt? Perheneuvola kuulostaa hyvältä, mutta mielestäni pojan tarttis saada nyt myös kahden kesken puhuttua jonkun kanssa. Pahaa oloa kun monesti tuodaan esiin tuollaisella negatiivisella käytöksellä. Tietenkään se käytös ei ole soveliasta, mutta pelkkä rankaiseminenkaan ei välttämättä ole ratkaisu jos asioita ei saa puhuttua ulos. Rankaiseminen aina vaan voi pahentaaki uhmaa ja poika tekee lisää typeryyksiä ja vielä johonkin sattuu kahta kauheammin.



Mun mielestä esim. tuo tuolin heittäminen portaikkoon sua kohti on todella vakava esimerkki siitä, että poika haluaa satuttaa (ja luultavasti just siks, että sillä itellä on älyttömän paha mieli jostain). Rakkautta ja rajoja.



Mikähän se oli se valoshow vai mikä josta luopumista ajattelit. Jos jo rankaisit tietokoneella niin älä rankaise muullakin. Ole johdonmukainen. Älä vie kaikkea kivaa silti elämästä. Saisko sen valoswhon olemana palkinto jostakin, jos esim. käyttäytyis nyt hyvin edes vähän aikaa?



Hankala tässä on kyllä analysoida, kun ei teitä tunne, joten suodata nämä ohjeet ja ota niistä tarvitsemasi. Itse kuitenkin tiedät tilanteenne parhaiten.



t. yksi yläasteella opettava mutta oma lapsi vielä alle kouluikäinen

Koska teini on jopa rikkonut tavaroita, niin ottaisin myös viikkorahan pois!!! Korvatkoon sen, mitä on rikkonut.