Lue keskustelun säännöt.
Onko muita ujoja 5-6-vuotiaita tyttoja?
15.10.2006 |
Meidan tytto tayttaa tammikuussa 6v ja on nyt jo tokalla koulussa (emme asu siis Suomessa). Ongelmana on se etta tytto on aivan tosi ujo uusien ihmisten seurassa, ja myos tutuille aamuisin tervehtimiset yms ovat todella vaikeaa! Tama on alaknut muodostua aina vain suuremmaksi ongelmaksi, varsinkin kun ollaan maassa jossa aikuiset ja myos paikalliset lapset ovat todella kohteliaita ja aina lirkutellaan niita naita. Lapsi on asunut taalla 6kk ikaisesta alkaen ja puhuu maan kielta taydellisesti, joten siita asia ei kiikasta. Nauttii koulusta, hanella on siella paljon ystavia (joille uskaltaa jutella reippaasti) ja koulutehtavat ovat sujuneet hienosti. Mutta nyt myos lukemisen kanssa on kaynyt niin etta lukee opettajalle niiiiiin hiljaa etta siita ei tahdo kuulla mitaan, niin tekee myos kotona. Ja esim. autossa matkustaessa tytto piipittaa takapenkilla niin hiljaa etten kuule mitaan, useaan kertaa pitaa pyytaa toistamaan uudestaan ja kovempaa.
Jos kylassa kay jotain hieman tuntemattomampia vieraita niin ei millaan ilveella sano heille mitaan, vaan piirtelee heille kuvia ja kirjoittaa paperille. (Rakastaa piirtamista.)
Kuuluukohan tahan ikaan jotain tallaista ujoilua, on kylla aina ollut hieman ujo, mutta tuntuu vain pahenevan ian kanssa.
Kommentit (9)
Toinen on jo 13-vuotias, mutta hän on ollut ujo ja hiljainen pienestä asti. Ei hän meinaa edelleenkään saada vieraiden aikana sanaa suustaan ja opettajakin sanoi, että tyttö on tunneilla tosi hiljainen. Ei viittaa ja vastaa hiljaisella äänellä. Koulu menee kyllä muuten hyvin. Yritän rohkaista häntä toimimaan oma-aloitteisesti, käymään kaupassa ja hoitamaan asioitaan, että hän tulisi joskus pärjäämään omillaan. Kavereitten kanssa hän voi olla jopa riehakas.
Toinen taas on 4-vuotias. Jos on vieraita, hän käy kuiskaamassa korvaani asiansa, ja hän myös piirtelee vieraille kuvia. Ujous on niin synnynnäinen temperamenttipiirre, ettei sille oikein mitään voi. Rohkaista tietenkin täytyy lapsia, ja kyllä he jossain vaiheessa alkavat reippaampia olla. Itse olin lapsena samanlainen kuin nämä kaksi tytärtämme, mutta pohjimmiltani olen hyvin ujo edelleen. Kaksi muuta tyttöämme taas ovat melkein näiden kahden vastakohtia, kovia esiintymään ja toimimaan, melkein aina äänessä ja aina valmiina kaikkeen uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatko toiset lapsenne saaneet hanen temperamenttinsa? Meilla mies taas on tosi ujo, josko tytto on perinyt sen hanelta. Kertoi kun esim. heilla kavi vieraita, oli mennyt komeroon piiloon pienena.
Hän on varma esiintyjä ja aina toimittamassa kaiken maailman asioita, ottaa vastuuta muistakin kuin itsestään. Hän ei ujostele eikä arkaile mitään, onneksi, sillä muuten olisin pulassa. En itse tahdo saada toimitettua mitään asioita, muuten kuin itseni pakottamalla, ja silloinkin suunnilleen itku kurkussa. Muut lapset ovat perineet mieheni luonteen ja nämä kaksi minun. Kahdella tulee olemaan elämässään paljon helpompaa kuin näillä kahdella ujolla, mutta uskon, että jokainen löytää paikkansa, t. 3.
Opettajat koulussa olivat huolissaan ja yrittivät välitunneilla tulla juttelemaan jne, mutta itse viihdyin yksikseni. En pitänyt itseäni erikoisena, mutta huomasin kyllä että muut huomasivat rauhallisuuteni ja ihmettelivät tätä. Se joskus nolotti.
Olisiko sitten periytyvä piirre sillä osa sisaruksistani on ollut samanlaisia ja poikanikin on joskus ujo ja se tuntuu lisääntyvän iän myötä.
Sen muistan että häpesin omaa ääntäni. Mielestäni minulla on aina ollut liian matala ääni tytölle. Erityisopettaja yritti kerran nauhoittaa puhettani ja soittaa sitä minulle ja kehui ääntäni samettiseksi. Ehkä tästäkään syystä en uskaltanut puhua ääneen.
Mutta yksi asia mikä aina särähti korvaan oli se kun minun mainittiin olevan ujo! Siis mikä ujo! Minä olin sellainen kun olin, miksi minun pitäisi muuttua? Se tuntui niin pahalta, että nykyään yritän kaikin keinoin olla mainitsematta lapsiani ujoiksi ainakaan heidän itsensä kuullen. Tai toppuutella heitä puhumaan jos heistä tuntuu siltä etteivät halua/uskalla.
Minäkin vältän lasten kuullen mainitsemasta mitään ujoudesta. Itse sain aina lapsena kuulla jopa opettajilta, miten ujo olen, ja se tuntui pahalta. Ihan niin kuin ujous olisi joku vika. Meillä lapset saavat olla sitä mitä ovat, mutta toki yritän heitä rohkaista tekemään eri juttuja, mutta en pakota. t. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uusintana, siinä oli Keltikangas-Järvinen ja Leena Harkimo. Vitsi kun en muista ohjelman nimeä. Tärkeää asiaa ujojen vanhemmille. Mm. että ujoista tulee parempi stressinsietäjiä, jos saavat olla sellaisia kuin ovat. Eli siedätys vasta aikuisena tai siis sitten kun ihminen ymmärtää mistä on kyse ja on oma motivaatio, esim. pärjätä paremmin töissä. Ja että ujous on vaan tapa reagoida uusiin asioihin, ei vika, eikä siihen välttämättä ollenkaan liity ne negatiiviset asiat, jotka ujouteen usein liitetään.
kuin vilkkaista (uuden tutkimuksen mukaan) jos ei yritetä liian aikaisin " parantaa" ujoudesta tai käyttäydytä niin kuin lapsessa olis jotain vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samanlainen lapsena. Muut lapsemme eivät ole ujoja. Minulla ja tyttärellä molemmilla luki-ja hahmotushäiriö ja olen ajatellut että osittain ujous on ollut sitä että ei vaan hamota asioita kovin hyvin jolloin on helpompi ensin seurailla taustalla. Meillä tyttöä tämä erkuus hauttaa siinä mielessä että haluaisi kovasti kavereita mutta ei heitä uskalla pyytää eskarissa leikkimään niin saa sitten leikkiä yksikseen. Sama on kavereiden pyytämisessä kotiin. Olen yrittänyt tyttöä rohkaista ja siitä on hiukan ollutkin apua. Muuten ei ujoudesta olla puhuttu tai tytön kuullen erityisesti painotettu. Haittaa ujoudesta kuitenkin on koska ei äiti voi aina tehdä akikkea lapsen puolesta. Varsinkaan kun kohta jo on kouluikäinen.
ap