Kun lapsi vähättelee itseänsä, mikä avuksi!

oon itekin tollanen, VIELÄKIN. Kannustaa varmaan kannattaa ja paljon. Olisikohan hän jotenki ottanut kaverin esikuvakseen?

ei ole tällaista eikä tiedetä oikeen mistä johtuu. Toimintaterapeutti sanoi vaan että on lapsen luonteesta johtuvaa.

Ettet vaan vieläkin olis vähän samanlainen? Lapset oppii esimerkistä ...että tarkkailehan puheitas jonkin aikaa.

1. Kehutaan, mutta vaan aiheesta (lapsi huomaa/tunnistaa turhat tyhjät loöpinät), MUTTA pienestäkin aiheesta, eteenkin edistymiset huomioidaan tyyliin hienoa Maija kesä et vielä osannutkaan tehdä rusettia jne.



2. Anetaan lapset tutea olevansa tärkeä/rakas juuri sellaisenaan kuin hän on eli lapsi tietää ettei teidän rakkaus muutu vaikka hän osaisi tehdä sen rusetin voltin kanssa kerien.

Minä taas olen kauhea täydellisyydentavoittelija ja valitettavasti osa siitä on siirtynyt lapsiin =(( Olen oikeen tietosesti viime vuosina pyrkinyt siihen, että lapsen nähden ns. annan itselleni anteeksi, näytän, että pidän itsestäni, vaikka jokin ei onnistuisikaan ihan täydellisesti ja yritän olla itselleni armollinen.



Mitkään kehut tai muut ei auta jos vanhempi itse näyttää vastakkaista mallia.

Olen itse myös ollut samanlainen lapsena ja nyt huomaan 3-vuotiaassa lapsessani samoja piirteitä. Ja tiedän, että en ole puhunut tälläisiä juttuja kotona. Myös minä olen jo lapsena suhtautunut kehuihin jotenkin kielteisesti ja pitänyt sitä epämiellyttävänä ja kyllä olen tiennyt olevani rakastettu ja että rakkaus ei liity osaamiseeni.



Vinkkejä kuulisin mielelläni...

En minäkään puhu kotona, miten minun täytyy nyt onnistua tmv, ja lapsille aina korostan, miten he ovat arvokkaista aina ja vaikka olisivat millaisia. Kerron myös aina että virheet eivät ole vaarallisia jne. Mutta mitäs se auttaa jos lapsi huomaa että kun kirjotan vaikka korttia niin jos yksi kirjain menee huonosti niin suutun ja ehkä haukun itseäni, he huomaavat, että jos en vaikka saa jotain työpaikkaa niin ajattelen että olin niin huono etten saanut jne.



Eli jos haluaa todella opettaa lapsilleen jotakin niin täytyy ensin yrittää muuttaa itseään niiden opetusten mukaiseksi.

Tutkimusten mukaan tytöt, joiden äiti pitää itseään kauniina, naisellisena ja arvokkaana ihmisenä, pitävät itseään kauniina ja arvokkaana niin ikään. (Tämä oli mainontaan liittyvät tutkimus).

Lapsi samaistaa itsensä vanhempiinsa. Millainen itsetunto teillä vanhemmilla on? Halveksutteko itseänne tai toisianne? Jos vanhemmat kehuvat terveesti itseään ja toisiaan, perhettään ja lapsiaan, lapsi kokee olevansa myös hyvä, koska kuuluu hyvälle äidille ja hyvälle isälle ja hyvään perheeseen.

Mikä lastanne kiinnostaa, missä hän on hyvä? Koettakaa löytää aitoja vahvuuksia ja vahvistakaa niitä vielä lisää. Löytäkää perheen yhteisiä juttuja. Osaaminen jollakin alueella vahvistaa itsetuntoa ja vaikuttaa positiivisesti myös muihin osaamisen alueisiin. Osaaminen voi olla mitä tahansa, liikuntaan liittyvä pieni yksittäinen taito, pienten lastenrunojen sanomista yhdessä ja ulkoa osaamista, ihan mitä vaan mikä lasta innostaa.

Lapsen itsetuntoon vaikuttaa myös se, kuinka paljon vanhemmat ovat määrällisesti hänen kanssaan.

Lapsen itsetuntoa kasvattaa myös se, jos hän osaa tehdä oikeita asioita. Kuten pyyhkiä ruokapöydän, täyttää pesukoneen ja näitä kaikkia kotitöitä mieluiten koko perhe yhdessä tai yhdessä aikuisen kanssa.

Eli kasi vielä täällä. Olen omasta mielestäni siis muuttunut eikä minulla ' enää' ole heikko itsetunto tai en pyri ' täydellisyyteen' . Tunnistan mielestäni omat vahvuuteni ja tiedostan aika hyvin, mitä puhun tai miten toimin ja en esim. raivostu omista mokistani tms. Osaan myös ottaa positiivista palautetta vastaan ja antaa sitä muille.



Tämän kaiken olen kuitenkin oppinut vasta aika myöhään ja nyt kun näen lapsessani samoja piirteitä, joita itselläni oli lapsena niin alan epäillä, että kyse ei ole kasvatuksesta, esikuvasta tms. vaan siitä, että minä ja lapseni olemme samanluontoisia tämän asian suhteen ja että lapsenikin pääsee eroon turhasta itsekritiikistä vasta aktiivisella yrittämisellä, joka ei vielä leikki-ikäiselle ole mahdollista. Toki haluan kannustaa häntä niin, ettei itsekritiikki voimistu vaan mieluummin vähenee ja että hänellä olisi terve itsetunto.

Lapsilla on jo syntymästään asti oma luonteensa, ja toki sitä voi muokata mutta ei kokonaan muuttaa.

Se, mikä on kullekin lapselle kovaa kuria on yksilöllistä. Joku lapsi ei säpsähdä vaikka äiti ja isä kuinka räyhäävät, toiselle pienikin vihjaus riittää.