Muita jotka harkitsevat urasta luopumista?

Kolmatta ei ole tulossa. Olen ajatellut hakea jonkin ajan kuluttua osa-aikatöitä, kun vaan tulisi sopiva paikka tarjolle. 8-16 on liikaa pienten kanssa. Kaikki kärsii: lapset, äiti, parisuhde, työt. Päällepäin ei varmaan mitään näy kärsimisestä, mutta itsellä aina huono omatunto ja kiire jonnekin. Mutta tosiaan osa-aikatyöllä olen ajatellut tilanteen ratkaista, siihen että jäisin kotihoidontuella kotiin, ei peheellämme olisi yksinkertaisesti varaa.

tätä unelmaa tasa-arvosta. Kukaan ei sais luopua mistään, jotta perhe saisi kokonaisuudessaan enemmän. No, tottahan se on, että teidänkin tapauksessa sun mies voisi hakeutua normihommiin. Voisitte vuorotella lasten tarharumbassa, mies olisi iltaisin viettämässä aikaa lasten kanssa ja tekemässä kotihommia.



Mun mielestä on niin, että kaikkea ei voi kaikki saada. Joku aina kärsii. Gloriassahan esim. hehkutellaan näitä kahden uran perheitä, joissa kaikki menee upeasti. Sitten kun juttua lukee, paljastuu, että kummankin puolen isovanhemmat ja muut sukulaiset on valjastettu täysipäiväisesti hoitamaan lapsia ja kotia, kun vanhemmat töissä ja työmatkoilla. Sillonhan varmaan sujuukin, mutta faktaksi jää silti, ettei ne vanhemmat paljon lapsiensa kanssa vietä aikaa.



Jos mitään sukulaisverkostoja tai pysyvää, monivuotista palkattua kotiapua ei ole, niin minusta perhe-elämä aina kärsii, jo silloin jos toinen vanhemmista tekee normipäivää, niinku ap, ja toinen tosissaan luo uraa. Kahden normipäivää tekevän, ei liian monilapsisen perheen elämä vielä sujuu kaikkien kannalta ok.



Saksassa voi jäädä nainen kotiin, koska siellä ei tarvi pelätä eronkaan tullessa jäävänsä tyhjän päälle. Kotona olleella on oikeus elatukseen, osaan miehensä tulevasta eläkkeestä jne. Ja kuoleman varalle on kovat henkivakuutukset.

Jos on mahdollisuus, jäät hoitovapaalle ja sen jälkeen jäät vielä osittaiselle hoitovapaalle. Pysyisit kuitenkin mukana työelämässä ja omasta kokemuksestani voin sanoa että tuo osittainen hoitovapaa helpottaa arkea ihan älyttömän paljon.

tämä yhteiskunnan ihannoima normi (molemmat vanhemmat töissä) ei välttämättä olekaan paras ratkaisu perheen kannalta. Usein vaan käy niin, että jos näitä ajatuksia ääneen juttelee, niin heti alkaa huuto, että naisten tasa-arvo työelämässä on vaivalla saavutettu ja eihän siitä sovi luopua. Että se olisi kuin paluu jonnekin 50-luvulle.



Täytyy harkita vakavasti tuota ehdotusta osa-aikatyöstä, se voisi olla ratkaisu meidänkin tilanteeseen. ap

Ja en aio kokonaan luopua urasta. Ajattele itseäsi ja tulevaisuuttasi, kun lapset kasvaa ja sitten kun lähtevät pesästä. Nyt voi pitää taukoa, ja miettiä maailman menoa ja itseään, ja lapsia erityisesti, mutta voi palata töihinkin. Voi opiskella myöhemmin lisää ja ajanmukaistaa ammattitaitoaan, ja kehittää myöhemmin sitä uraa. Ei kotiäidivuodet sitä vielä täysin kaada.



Itse aion tehdä osapäiväistä työtä kun palaan töihin. Toki olen luopunut kuvitelmistani että minusta tulisi jotain suurta, eli mitään loistavaa urakehitystä en haluakaan enää, siitä olen luopunut. Mutta ei tarvitse kokonaan omasta elämästä ja töistä luopua.

vähän hoidossa, kun yleensä siis lapset tarhassa n.8.30-15 ja välillä pidän koko perjantain tai ainkakin puolikkaan vapaana. Helpottaa huomattavasti arkea!

ole mitenkään mahdollista, että pienen lapsen äiti voi olla täysiä päiviä öissä, jos ei saa mistään apua.



Ei tuo ole mitään tasa-arvoa! Tasa-arvoa olisi se, että miehesi joustaisi oman uransa kanssa, jotta sinä voit välillä toteuttaa omaasi. Mutta luultavasti olette keskenänne sopineet, että miehen ura on nyt koko perheen etu, joten sitten joko sinä lyhennät työpäivää tai hankitte ulkopuolista apua.



Vaihtoehtoja on: vähintään kerran viikossa siivoja, pyykit pesulaan ja silloin tällöin valmiiksi tehtyä kotiruokaa kaupasta, kotiin aupair tai palkkaatte jonkun luotettavan lukiolaistytön (tai miksei näin tasa-arvon aikana pojankin), joka aina hakisi lapset tarhasta ja antaisi heille välipalan, jolloin lasten hoitopäivä vähän lyhenee ilman että oma työaikasi kärsii. Itse harkitsen tätä vaihtoehtoa tosissani, koska mies on lähdössä osaksi aikaa ulkomaille. Käytännön totetus on vaikemapi, vaikka tiedän, että tätä tehdään paljon. Yksi tuttavaperhe on jo mielessä, jonka tytöiltä voisi kysyä, olisivatko kiinnostuneita tulemaan meille lapsenlikaksi koulupäivän jälkeen jos ei joka päivä niin edes muutama kerta viikossa.

jostain pikkupaikkakunnalta, jossa alan työpaikkoja ei ole). Jonkinverran riippuu alastasi ja sen kapea-alaisuudesta.



Toinen vaihtoehto on, että teistä kumpikin vähentää työaikaansa 6h/ pvä. Ainakin me saadaan silloin arki toimimaan leppoisasti. kannattaa rohkeasti kysellä tuosta työajanlyhennyksestä. Aluksi työnantaja vastaa ei, jollei firmassa ole vastaavaa käytäntöä valmiina, mutta kyllä nekin asiat tuppaa hoitumaan kun sitä tosissaan haluaa!

helposti tutkintoa vastaavaa duunipaikkaa. Vaikka olis kuinka hyvä. Mutta ap:llähän on eri tilanne, kun vakipaikka alla valtiolla. Senkus pitää ekaks kolme vuotta hoitovapaa ja sitten palaa takas 30 tunnin viikolle. Ja pari vuotta kun on töissä, niin voikin taas jäädä jollekin vuorotteluvapaalle ja sitä rataa.



Vakipaikkasella ei ole mitään ongelmaa työn ja perheen yhdistämisessä. Määräaikasilla sopimuksilla projekteissa olevat on tosi hädässä. Nimimerkillä kokemusta on.



Jäin itse määräaikaisuudesta kotiin kolmea lasta hoitamaan 3 vuodeksi ja todella, todella vaikeaa saada uutta duunia. Olen tehnyt kotonaolo aikana opintoja liittyen henkilöstöhallintoon, josta mulla aiempaa työkokemusta. Koulutus YTM, työkokemusta 8 vuotta, joista kolme vuotta kv- organisaatiossa ulkomailla, todella monipuolinen kielitaito. Mutta pääkaupunkiseudulla toi ei ole mitään, kun lähdet kylmiltään töitä hakemaan. Jos mulla olis se vakipaikka alla, josta hakisin uusia töitä, niin ei varmaan olisi mitään ongelmaa.



Mutta niinku sanottu ap:llähän ei ole mitään oikeaa ongelmaa, koska hänellä on turvattu duuni, josta senkus jää vapaille. Vaikka mies haluis lähteä ulkomaille pariksi vuodeksi, sekin olisi helppoa, ottaa virkavapaata.